Ongelmana puheen pitäminen

Olen rakkaan pikkuveljeni bestman. Puhe pitäisi pitää. Olen aikamoinen runoilija ja olen kehitellyt lyhyen, tunteikkaan ja ytimekkään puheen jo valmiiksi, vaikka häihin on vielä hetki aikaa.

Ongelmana seuraavaa; tiedän jo nyt, että puhetta pitäessä purskahdan itkuun. Tulen vanhoja arvoja pitävästä suurperheestä, jossa ei pahemmin ole tunteista puhuttu tai itkua näytettyä. ”Miehet ovat rautaa ja miehet eivät itke” tyyppisestä perheestä (en tiedä miksi muotoilin sen noin)

Puheen pitäminen on vaikeaa juurikin tuosta meidän perheestä johtuen. Tiedän, että toiset pikkuveljeni ja isäni ovat erittäin tunteellisia ihmisiä, vaikkakaan me ei olla sitä koskaan toisillemme näytetty muulla kuin teoilla. Ajatus itsestäni pitämässä puhetta kyyneleet silmissä pahentaa ajatusta, koska tiedän muun perheeni itkevän myös.

Eihän siinä muuten mitään, saa itkeä ja pitääkin. Oma itkuni on vain sellainen, että kun se tulee niin en saa sanoja suustani, koska itku on voimakas. Pelkään, että puhe menee piloille tämmöisen itkukohtauksen takia. Olisiko teillä jotain vinkkejä, että miten toimia tämmöisessä tilanteessa? Pitääkö väkisin vääntää itku kurkussa puhe? Rohkaisuryypyt otetaan tietenkin. Olen aina ollut hyvä esiintymään yleisön edessä, mutta pelkään oman itkun takia pilaavani puheen.

Yhen harjoitusvedon vedin puolisolleni tylsyyksissäni, mutta itku tuli jo ennen puheen puoltaväliä😂

Onkohan tähän vippaskonstia, vai keksinkö uuden, en niin tunteikkaan puheen?

Vai onko tämä vain turhaa stressiä ja kaikki menee hyvin?