Laittakaapa viestiä, sekä miehet että naiset. Olen sellaisessa mielen myllerryksessä etten tiedä miten selviän tästä. Olen naimisissa ja kuuden lapsen äiti. Lapsistani neljä on syntynyt avioliitossa ja kaksi vanhinta ovat edellisestä avoliitostani.
Alkuaikoina riitelimme jatkuvasti. Nykyään estän riitelyt sillä että en esitä omia mielipiteitäni enkä arvostele missään asiassa miestäni. Lapsianikaan en saa kieltää mieheni ollessa paikalla vaikka olen käytännössä yksinhuoltaja. Miehelläni on sellainen työ että hän viettää useamman yön ja päivän kotoa poissa vaikka työpaikka sijaitseekin parinsadan metrin päässä kotoa.
Mieheni käyttäytyy välillä aivan kuten välittäisi minusta ja lapsista mutta sitten aivan yllättäen lapset ovat hänelle ilmaa ja minä olen huora ja juoppo. HÄN EI VOI OLLA EDES SAMASSA HUONEESSA KANSSANI KOSKA MUKAMAS INHOAA MINUA NIIN PALJON. Toisinaan olen taas maailman paras ja seksikkäin ihminen. Mieheni ei koskaan kysy miten minulla menee eikä hänen kanssaan voi keskustella mistään kodin talouteen liittyvästä asiasta. Minä hoidan kaikki laskut ja kaikki asiat mitä kodin piirissä yleensäkin ilmenee. Koskaan mieheni ei kysy että onko raha riittänyt tai muuta vastaavaa. Hän antaa tietyn summan kuukaudessa jolla minun täytyy selviytyä sekä laskuista että ruokamenoista. Itsellen hän jättää kuukausittain melko ruhtinaallisen summan tililleen. Minun on ostettava ruokarahoistamme hänen vaatteensa, deodoranttinsa, kodin kalusteet ja yleensäkin kaikki mitä normaalissa kodissa tarvitaan. Silti minun pitäisi pystyä taikomaan vähistä rahoista ruhtinaallisia aterioita herran syötäväksi. Todellisuudessa hänen antamansa summa ei kata edes puoliakaan laskuistamme.
Itse olen kotona hoitamassa lapsiamme pienimmällä mahdollisella päivärahalla koska en voi käydä nykyisessä työssäni lasten ollessa pieniä ja koska miehelläni on tuollainen työ. Hanenhän ei tietenkään tarvitse tinkiä työstänsä vaan se olen automaattisesti minä joka joudun kärsimään, jos näin voi sanoa.
Olen vielä ihan hyvännäköinen sekä kasvoiltani että kropaltani vaikka mieheni haukkuukin minua ja sanoo että tuommoista ei huoli kukaan. Toisinaan hän taas sanoo että toivottavasti joku huolii minut että hän pääsee eroon. Olen antanut vapaat kädet muuttaa pois kotoa mutta eipä vaan ole lähtenyt. Tulee aina vaan kotiin odottaen itsetäänselvyytenä että häntä odottaa puhtaat vaatteet ja lämmin ruoka mihin vuorokauden aikaan tahansa.
Sanokaa siis hyvät ihmiset mitä minä teen. Otanko eron ja teen elämästämme mieluisen vai jatkanko teeskentelyä ja nielen omat mielipiteeni ja haluni. Anteeksi kun tästä viestistä tuli näin pitkä. Jos joku haluaa keskustella kansaani lähemmin voidaan vaihtaa puhelinnumeroita tai sähköpostiosoitteita.
Minä olen siis käytännössä todella yksin ja joudun elämään joka hetki varpaillani että perhesopu säilyisi, jo lastenkin takia.
Olen 44 vuotias nainen ja moni on luullut minua noin kolmekymppiseksi. Miehelläni on ikää 47 vuotta ja hänessä ikä todella näkyy. En siis ymmärrä miksi hän haukkuu minun ulkonäköäni.
Alkuaikoina riitelimme jatkuvasti. Nykyään estän riitelyt sillä että en esitä omia mielipiteitäni enkä arvostele missään asiassa miestäni. Lapsianikaan en saa kieltää mieheni ollessa paikalla vaikka olen käytännössä yksinhuoltaja. Miehelläni on sellainen työ että hän viettää useamman yön ja päivän kotoa poissa vaikka työpaikka sijaitseekin parinsadan metrin päässä kotoa.
Mieheni käyttäytyy välillä aivan kuten välittäisi minusta ja lapsista mutta sitten aivan yllättäen lapset ovat hänelle ilmaa ja minä olen huora ja juoppo. HÄN EI VOI OLLA EDES SAMASSA HUONEESSA KANSSANI KOSKA MUKAMAS INHOAA MINUA NIIN PALJON. Toisinaan olen taas maailman paras ja seksikkäin ihminen. Mieheni ei koskaan kysy miten minulla menee eikä hänen kanssaan voi keskustella mistään kodin talouteen liittyvästä asiasta. Minä hoidan kaikki laskut ja kaikki asiat mitä kodin piirissä yleensäkin ilmenee. Koskaan mieheni ei kysy että onko raha riittänyt tai muuta vastaavaa. Hän antaa tietyn summan kuukaudessa jolla minun täytyy selviytyä sekä laskuista että ruokamenoista. Itsellen hän jättää kuukausittain melko ruhtinaallisen summan tililleen. Minun on ostettava ruokarahoistamme hänen vaatteensa, deodoranttinsa, kodin kalusteet ja yleensäkin kaikki mitä normaalissa kodissa tarvitaan. Silti minun pitäisi pystyä taikomaan vähistä rahoista ruhtinaallisia aterioita herran syötäväksi. Todellisuudessa hänen antamansa summa ei kata edes puoliakaan laskuistamme.
Itse olen kotona hoitamassa lapsiamme pienimmällä mahdollisella päivärahalla koska en voi käydä nykyisessä työssäni lasten ollessa pieniä ja koska miehelläni on tuollainen työ. Hanenhän ei tietenkään tarvitse tinkiä työstänsä vaan se olen automaattisesti minä joka joudun kärsimään, jos näin voi sanoa.
Olen vielä ihan hyvännäköinen sekä kasvoiltani että kropaltani vaikka mieheni haukkuukin minua ja sanoo että tuommoista ei huoli kukaan. Toisinaan hän taas sanoo että toivottavasti joku huolii minut että hän pääsee eroon. Olen antanut vapaat kädet muuttaa pois kotoa mutta eipä vaan ole lähtenyt. Tulee aina vaan kotiin odottaen itsetäänselvyytenä että häntä odottaa puhtaat vaatteet ja lämmin ruoka mihin vuorokauden aikaan tahansa.
Sanokaa siis hyvät ihmiset mitä minä teen. Otanko eron ja teen elämästämme mieluisen vai jatkanko teeskentelyä ja nielen omat mielipiteeni ja haluni. Anteeksi kun tästä viestistä tuli näin pitkä. Jos joku haluaa keskustella kansaani lähemmin voidaan vaihtaa puhelinnumeroita tai sähköpostiosoitteita.
Minä olen siis käytännössä todella yksin ja joudun elämään joka hetki varpaillani että perhesopu säilyisi, jo lastenkin takia.
Olen 44 vuotias nainen ja moni on luullut minua noin kolmekymppiseksi. Miehelläni on ikää 47 vuotta ja hänessä ikä todella näkyy. En siis ymmärrä miksi hän haukkuu minun ulkonäköäni.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Et ystävä hyvä tarvitse ns.miestä vaan kerää kamas ja lähde.Itse olen juuri kuullut kuinka lapseni ei osaa elää ,kun lapsuus oli samanlaista,pelkoa mitä tulee seuraavaksi.Jos olisin silloin uskaltanut erota ,olisin taatusti pärjännyt,mutta olin voimaton.Olet nuori vielä ja saat paljon elämältä ja muista ,että loppujen lopuksi lapsesi tulevat kiittämään sinua ,kun olit rohkea äiti.Olen itsekin 6 lapsen äiti .Lapseni on kahdesta liitosta.
Ukkosi on hoidon tarpeessa, mutta varmaan sinne tosi vaikea saada. Voisit hakea aluksi apua kunnan sosiaalityöntekijöiltä tms. Jos lapsesi ovat koulussa tai päiväkodissa, siellä pitäisi olla tietoa kenen puoleen voit kääntyä, kunhan ensin kerrot vaikkapa tämän saman tarinan heille.
antaa miehesi kohdella sinua! Jos kerran käytännössä hoidat lapset yksin, niin ota ihmeessä ero.
Tulet huomaamaan, että se stressaavin tekijä perheessänne on se mies. Lapset tuskin kaipaavat gourmet aterioita. On ainakin pyykkivuori pienempi ja itsetunto HUOMATTAVAST isompi! Voit esittää omat mielipiteesi ja komentaa tarvittaessa lapsiasi. Toisin sanoen pystyt taas hengittämään vapaasti. Helppoa eroaminen ei ole ja noinkin monen lapsen kanssa ei ole helppoa olla yksin, mutta etkö sitä käytännössä nytkin ole.
Mies pitää sinua selvästi itsestään selvyytenä ja vähän enempänäkin kun kuvittelee että kuuntelet tuollaista mollaamista.
Muuten oletko koskaan epäillyt miehesi puuhia jos työpaikka on parin sadan metrin päässä ja mies viettää useamman päivän ja yön pois kotoa? Minusta aika kummaa. Eikä hän voi olla kanssa sa samassa huoneessa koska inhoaa sinua(?)
Vähintäänkin ottaisin miehen vakavaan puhutteluun ja mikä todennäköistä siitä ei tule mitään, niin eroa ihmeessä. Ei se lapsille ole helppoa, mutta ei kai tämäkään tilanne mikään ihanne ole.
Minua on aina kiinnostanut, että mistä te naiset löydätte tuollaisia miehiä, miksi alatte seurustelemaan heidän kanssaan ja teette jopa lapsia?
Ovatko nämä miehet niin hyviä peittämään sisimpänsä teiltä, vai oletteko sokeita?
En ikimaailmassa voisi kuvitella, että menisin noin pitkälle naisen kanssa, mikä on sisimmältään tuollainen, kuin miehesi on.
Heitä ukkosi mäkeen ja etsi jostain kunnollinen tilalle, kyllä niitäkin löytyy, kunhan etsii oikeista paikoista. Ei, en tarkoita baareja.
mutta ei alkuperäiseltä. Ink83 kuules eläppä vielä reilut parikymmentävuotta kuten alkuperäinen kirjoittaja ja tule sitten antamaan neuvojasi ja elämänohjeitasi.
Sinun iässäsi olin itsekkin kovin naivi ja kuvittelin, että sitten "aikuisena" minäkin olen vakaassa parisuhteessa (tietenkin teen lapsia Vain Sen Oikean kanssa, enkä Tietenkään eroa hänestä), on varallisuutta ja onnea.Ajattelu oli hyvin, hyvin mustavalkoista.
No, nyttemmin vanhana (37v) voin vain todeta (kenties nauraen), että ei se elämä ihan niin yksinkertaista ole. Enään en mitään ihmettele, ketään moralisoi, arvostele muutenkaan esim. ystävieni hlö. koht valintoja. Olen huomannut, että niin moni asia vaikuttaa elämän kulkuun. Olkoonkin vaikka minkälaisia idealogioita, haaveita ja toiveita. Me itse emme ihan kaikkeen pysty vaikuttamaan.
Hei Nainen, siksi koska mä olen mies ja muutaman vuoden sua vanhempi. Olen itse eronnut ja mulla on kaksi lasta. Sun tarina oli aika kova juttu. Sanoisin, että sun kannattaa ottaa ero miehestäsi. Sä haluat kuitenkin nauttia elämästä. Ja olet myös kaunis niinkuin kirjoitit. Ole rohkea vaan ja sanot et nyt tää saa riittää. Ei tommonen elämä ole elämää. Kyllä minustakin tuntuu, että välillä "sekoaa". Mutta pitää nostaa vaan pää pystyyn ja ajatella, että minäkin olen ihminen. Mä toivon sulle hauskoja ja iloisia kevät päiviä. Kirjoittele jos .....??
k
m
Sellasta se avioliiton ihana auvo vaan on.