Sairastaako kukaan Lymen-tautia tai tunteeko jonkun joka sairastaa? Olisin kiinnostunut tietämään miten etenkin parantumattoman pitkäaikaisen neurologisesti oirehtivan Lymen-taudin kanssa elävät ovat selviytyneet? Onko se aiheuttanut muita sairauksia? Entä onko joku onnekas parantunut kenties kymmenenkin sairausvuoden jälkeen?
Itse aloin epäillä tautia hetki sitten koska viime syksyiset neurologiset oireeni viittasivat siihen ja äskettäin sain selville ettei se välttämättä näy kokeissa. Vasta-aineet olivat veressä syksyllä puhtaat, likvor-näytettä ei otettu. Tällä hetkellä oireita ei ole tarpeeksi jotta voisin lääkärille mennä tuota näytettä pyytämään tai että olisi todennäköistä että siitä mitään löytyisi, joten en halua mennä luulosairaan papereita hankkimaan.
Lisäksi jos minulla on tuo tauti se on ollut jo kahdeksan vuotta sitten, koska muistin kärsineeni tuolloin muutamia kuukausia osittain samanlaisista pitkäaikaisita neurologisista oireista joita en lääkäripelkoni vuoksi tyhmänä teininä tutkituttanut. Tautiani on siis sen pitkäkestoisuuden vuoksi mahdotonta enää edes yrittää parantaa joten olisin kiitollinen jos saisin tietää millaista elämä sen kanssa on.
(Kirjoitin aiemmin oireistani tuonne Mikä on-keskustelun yhteyteen nimimerkillä opiskelijatyttö jos joku haluaa tehdä niistä diagnoosia)
Lymen-tauti kokemuksia
19
13683
Vastaukset
- Ernesti
http://www.ninds.nih.gov/disorders/lyme/lyme.htm
Jos kyseessä on bakteeriperäinen tauti, lääkkeillä kai voidaan estää lisävaurioiden syntyminen, mutta jo olemassa olevia hermostovaurioita se ei korjaa. - mini
Veljeni sairastui Lymen tautiin noin kymmenisen vuotta sitten,saatuaan taudin punkeista.Aluksi kukaan ei osannut epäillä kyseistä sairautta,hän oli sairaalahoidossa pitkään,sairaus levisi jotenkin aivoihinkin(en muista/tiedä tarkkaan siitä),oli kaikenmaailman oireita.Epäiltiin ms-tautia,HIV:tä ym .kaikkea,kun ei tiedetty mikä on.Lopulta joku lääkäri keksi epäillä tuota sairautta,punkit olivat purreet jo aikoja sitten,eikä kukaan osannut epäillä niiden yhteyttä sairastumiseen(tuolloinhan tuo sairaus oli vielä muutenkin melko tuntematon lääkäreille)ja tauti pääsi leviämään hiljalleen.Antibiootit ja aika auttoivat,jäljelle jäi toisen käden vapina pitkäksi aikaa ja niveloireet,nyttemmin täysin terve mies!eli parantua voi.
- ehkä sairastunut
kauan veljelläsi oli ehtinyt olla tauti ennen hoitoa? minkä ikäinen hän oli tuolloin? Entä kuinka pitkään joutui syömään antibiootteja?
- mini
ehkä sairastunut kirjoitti:
kauan veljelläsi oli ehtinyt olla tauti ennen hoitoa? minkä ikäinen hän oli tuolloin? Entä kuinka pitkään joutui syömään antibiootteja?
Ehti sairastella parisen kuukautta ehkä suunnilleen(oli kyllä tosi kipeä koko ajan ja sitten joutuikin sairaalaan),ennen kuin todettiin mikä on,ja antibiootteja sai sitten suoneen jonkun viikon ajan muistaakseni(tästä tosiaan 10 vuotta aikaa,joten en muista näitä).Oli tuolloin noin kolmekymppinen.Paranemiseen meni varmaan kaiken kaikkiaan puoli vuotta-vuosi,mutta sitten alkoi olla "oma itsensä".Nyt siis ihan terve.
- Lekuri
mini kirjoitti:
Ehti sairastella parisen kuukautta ehkä suunnilleen(oli kyllä tosi kipeä koko ajan ja sitten joutuikin sairaalaan),ennen kuin todettiin mikä on,ja antibiootteja sai sitten suoneen jonkun viikon ajan muistaakseni(tästä tosiaan 10 vuotta aikaa,joten en muista näitä).Oli tuolloin noin kolmekymppinen.Paranemiseen meni varmaan kaiken kaikkiaan puoli vuotta-vuosi,mutta sitten alkoi olla "oma itsensä".Nyt siis ihan terve.
"Now you see it, now you don't."
Erittäin osuvaa. Lymen taudin oireet voivat kadota tyystin, palata parin vuoden päästä tai vaivata ikuisesti. - ehkä sairastunut
Lekuri kirjoitti:
"Now you see it, now you don't."
Erittäin osuvaa. Lymen taudin oireet voivat kadota tyystin, palata parin vuoden päästä tai vaivata ikuisesti.Entä voiko sinun mielestäsi jonkin muun sairauden antibioottihoito aktivoida uinuvat bakteerit? Luulen että minulle kävi viime kesänä näin?
Pelkään että käy nytkin jos tauti löydetään ja lääkitys aloitetaan, siksi en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä kun olen kuitenkin nyt hyvin vähäoireinen, jos saankin sitten lääkehoidon myötä nuo oireet taas riesakseni ja reilu puoli vuotta elämästä on taas painajaista, etenkään jos tauti ei enää voisikaan parantua.Ilmeisesti jo kahdeksan vuotta sitten saamani oireet olivat taudin myöhäisvaiheesta koska olivat neurologisia, kenties se on ollut minulla jo pienestä lapsesta saakka, vai olisiko voinut olla ilman oireita? Olisiko sellainen muuten mahdollista että bakteerit olisivat lepotilassa läpi koko elämän?
- labbis
otattamassa se likvor-näyte, jos sitä ei kerran ole otettu, verikokeet eivät kerro koko totuutta.
- ehkä sairastunut
Joillain Lymen tautia käsittelevillä sivuilla vain luki että likvor- näytteessä ei näkyisi silloin mitään kun ei ole aivokalvontulehduksen tapaisia oireita. Onko se mahdollista?
Tällä hetkellä minulla ei ole samanlaisia yhtä voimakkaita oireita kun syksyllä vain satunnaisempia ja lievempiä joten pelkään että ne bakteerit ovat piiloutuneet jonnekkin. Lisäksi en ole kesää opiskelupaikkakunnalla joten täällä toisella paikkakunnalla ei olisi missään todisteita aikaisemmista oireista ja näytettä tuskin otettaisiin kun luultaisiin minun haluavan sen muuten vain.
Jos näytteen jotenkin saisinkin otatettua mutta bakteerit olisivat piiloutuneet, tuota tulosta varmasti käytettäisiin perusteluna tulevaisuudessa sille ettei uutta näytettä tarvitse ottaa kun minulla ei voisi olla tuota tautia vaikka oireet tulisivatkin voimakkaina takaisin. - Lekuri
ehkä sairastunut kirjoitti:
Joillain Lymen tautia käsittelevillä sivuilla vain luki että likvor- näytteessä ei näkyisi silloin mitään kun ei ole aivokalvontulehduksen tapaisia oireita. Onko se mahdollista?
Tällä hetkellä minulla ei ole samanlaisia yhtä voimakkaita oireita kun syksyllä vain satunnaisempia ja lievempiä joten pelkään että ne bakteerit ovat piiloutuneet jonnekkin. Lisäksi en ole kesää opiskelupaikkakunnalla joten täällä toisella paikkakunnalla ei olisi missään todisteita aikaisemmista oireista ja näytettä tuskin otettaisiin kun luultaisiin minun haluavan sen muuten vain.
Jos näytteen jotenkin saisinkin otatettua mutta bakteerit olisivat piiloutuneet, tuota tulosta varmasti käytettäisiin perusteluna tulevaisuudessa sille ettei uutta näytettä tarvitse ottaa kun minulla ei voisi olla tuota tautia vaikka oireet tulisivatkin voimakkaina takaisin.Jos bakteerit voivat jotenkin piiloutua, varmaan lääkärisedät ja -täditkin sen tietävät ja heidän kanssaan voi järkevästi keskustella eri mahdollisuuksista. Lääkärien tehtävä ei ole osoittaa sinua terveeksi, jos olet sairas, eikä sinun itse tarvitse tehdä itsellesi diagnoosia. Menet sinne lääkärille ja kerrot rehellisesti oireistasi ja omista teorioistasi, väärinymmärrykset voidaan välttää puolin ja toisin.
- ehkä sairastunut
Lekuri kirjoitti:
Jos bakteerit voivat jotenkin piiloutua, varmaan lääkärisedät ja -täditkin sen tietävät ja heidän kanssaan voi järkevästi keskustella eri mahdollisuuksista. Lääkärien tehtävä ei ole osoittaa sinua terveeksi, jos olet sairas, eikä sinun itse tarvitse tehdä itsellesi diagnoosia. Menet sinne lääkärille ja kerrot rehellisesti oireistasi ja omista teorioistasi, väärinymmärrykset voidaan välttää puolin ja toisin.
Joskus vain tuntuu että jos ei mitään heti löydetä niin aletaan pitää luulosairaana. Ja Lymen tautia ja sen diagnosointia ei ilmeisesti vieläkään tunneta tarpeeksi hyvin?
Jos oikea lääkäri olet niin kerropa muuten voiko uinuva borrelioosi bakteeri mahdollisesti aktivoitua antibioottikuurista? koska neurologiset oireeni alkoivat viime vuonna eräseen tavalliseen tulehdukseen tarkoitetun antibioottikuurin myötä. - tautia
ehkä sairastunut kirjoitti:
Joskus vain tuntuu että jos ei mitään heti löydetä niin aletaan pitää luulosairaana. Ja Lymen tautia ja sen diagnosointia ei ilmeisesti vieläkään tunneta tarpeeksi hyvin?
Jos oikea lääkäri olet niin kerropa muuten voiko uinuva borrelioosi bakteeri mahdollisesti aktivoitua antibioottikuurista? koska neurologiset oireeni alkoivat viime vuonna eräseen tavalliseen tulehdukseen tarkoitetun antibioottikuurin myötä.Tuttuani hoidettin reumana. Koska lääkäreiden mukaan borrelioosia ei ole itä-Suomessa. Hänellä on ollut selkäoireita ym. Kaksi vuotta sitten hän osittain halvaantui (nyt osittain parantunut). Sairaalassa hän joutuu nyt juoksemaan milloin minkälaisen vaivan vuoksi. Viimeksi nyt meni näkö toisesta silmästä. Laser hoitoja, moninaisia on annettu. Aktivoituu aina uudelleen. Terveys on mennyt kokonaan. Koskaan kyseinen henkilö ei ole huomannut punkia, liikkui aikaisemmin paljon marjassa ja sienessä. Pelottavaa kun koira saa kesän aikan paljon punkkeja kyseisiltä alueilta.
- Tietävä2
Juu, krooninen borrelioosi / krooninen lymen tauti tunnetaan myös nimellä luulotauti. Toki voit pari kuukautta antibioottia syödä ja saada antibioottiripulin, mutta omapahan on ongelmas.
- näsä joka ei tiedä m
haista sinä pitkä paska..tiedät sitten mikä on krooninen borrelioosi kun istut pyörätuolissa!!
http://www.samento.com.ec/sciencelib/sammain.html - epäilysb
näsä joka ei tiedä m kirjoitti:
haista sinä pitkä paska..tiedät sitten mikä on krooninen borrelioosi kun istut pyörätuolissa!!
http://www.samento.com.ec/sciencelib/sammain.html(mahdollisesti Suomesta?) ja miten sitä käytetään (annostus)? Kiitos etukäteen.
- Kokeile
Katso miten jotkut ovat parantuneet otsoniterapialla Lymen-taudista, esim youtubesta englanninkileisellä haulla, jos on apua niin hyvä olisi
- Lymen tauti tappaa
Tutun tuttu kuoli Lymen tautiin toukokuussa 2014.
Ei ensin tiedetty, mikä vaivaa, mutta muutaman vuoden kesti, ennen kuin tautimääritys tuli esille. Pyörätuolissa neljä vuotta,hoitaja 24/7 kolmessa vuorossa, ei pystytty enään parantamaan.
Kuoli siis Lymen tautiin ytänä kesänä, nuori ihminen,päälle viisikymppinen.- Omanonnen seppä
Itselleni meinasi käydä samoin. Olin onneksi sinnikäs ja aloin sinnikkäästi vaatimaan terveydenhuollonpalveluja veronmaksajana. Psyykelääkitystäkin tarjottiin jota en koskaan aloittanut. Kävin ulkomailla ja kokeilin antibioottia, huomasin heti että auttaa oireisiin joten laskin 1 1. Sitä ennen olin miettinyt pääni puhki mikä minua vaivaa....ja aloin pikkuhiljaa epäillä borrelioosia. Tällä hetkellä olen voittanut borrelioosin (kuivilla nyt 4 v). Koko prosessi kesti 5v ennenkuin hoidot tulivat.
Tsemppiä kaikille
- Mario60
Tiesittekö että lyme oli sen niminen tiedemies?? Hän amerikoissa tahallaan istutti taudin punkkeihin.niitä viljeltiin ja kasvatettiin ja sen jälk päästettiin luontoon.tarkoitus tappaa ihmisiä ja sairastuttaa ne että lääkefirmat saa uusia asiakkaita ja ovat riippuvaisia heidän lääkkeistä.ja he takovat voittoja välttämättä ihmisestä.
- Anonyymi
Höpö höpö jyrsijöissä asuu borrellioosi ja punkit saavat niistä ja punkeit taas ihmiset. 1975-luvulla eka kerran Lymen pikku kaupungista eräs tiedemies diagnosoi. Lue historiaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166010Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324107- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522064Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431817- 1431795
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569