Ammattiliitot markkinoivat "ilmaisia" jäsenmaksuja. Se on kusetus. Jäseniksi houkuteltavien ja jäsenien tahallista harhaanjohtamista.
Ensiksikin jäsenmaksun verovähennysoikeus on väärin, koska sitä perustellaan tulonhankkimismenona. Sitä se ei ole. Sama palkka on jäsen tai ei. Itseasiassa netto on suurempi, kun ei ole jäsen. Jäsenmaksu pidätetään useimmiten joka palkasta. Se vähentää nettoa. Netto on pienempi kuin ei jäsenillä. Jäsenmaksun verovähennysoikeus on myös epäoikeudenmukainen, koska meillä on liittymisen vapaus. Ei golf-kerhon jäsenmaksukaan ole verovähennyskelpoinen. Sen sijaan työttömyyskassan jäsenmaksu on välttämätön, että saa ansiosidonnaisen. Sen takia kassan jäsenmaksun verovähennysoikeus on oikeutettu, mutta liiton jäsenmaksu ei.
Mitä liitolle joutuu maksamaan? Yleisen työttömyyskassan, YTK, vuoden 2024 jäsenmaksu on vuonna 105 euroa. Lisäksi voi saada työelämäpalvelut hintaan 24 euroa, siis koko paketti 129 euroa vuodessa. Työelämäpalvelut sisältävät lakimiespalvelut, ryhmähenkivakuutuksen jne.
Esimerkiksi PAMin jäsenmaksu on 1,5% palkasta, Pro:n 1,25%, Teollisuusliitto 1%.
Mitä jäsenmaksusta joutuu maksamaan? Verovähennys tehdään lopullisessa verotuksessa, siis ei palkanmaksun yhteydessä, jossa pidätetään provisio suoraan palkasta ja tilitetään liitolle. Lopullisen verotuksen hyvityksen voi laskea siten, että jos tiedät kokonaisansion ja oman veroprosentin, niin niiden avulla voit laskea liiton jäsenmaksun. Verovähennys on veroprosentin mukainen vähennys jäsenmaksusta.
Esimerkki 1
Ansio 2800 euroa kuussa, vuodessa 35000 euroa. Veroprosentti 23,3%
PAMin jäsenmaksu 1,5% 35000;sta on 545 euroa. Siitä verovähennys 23,3% on 123 euroa. Itselle jää maksettavaa 402 euroa.
Esimerkki 2
Ansio 4400 euroa kuussa, vuodessa 55000, Veroprosentti 32,1%
Teollisuusliiton jäsenmaksu 1% 55000;sta on 550 euroa. Siitä verovähennys 32,1% on 177 euroa. Itselle jää maksettavaa 373 euroa.
Verovähennys vie valtion kassasta 200 miljoonaa euroa vuodessa. Sen kompensointi tarkoittaa, että jokainen 3,9 miljoonasta veronmaksajasta joutuu maksamaan noin 50 euroa liiton jäsenmaksua. Tämä koskee myös liiton jäseniä.
Liiton jäsenyys ei ole ilmaista, vaikka ay-aktiivit niin valheellisesti markkinoivat.
Luuletko, että ammattiliiton jäsenmaksu kuitataan verotuksessa?
Anonyymi-ap
1
224
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216705Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562303- 1471867
- 851261
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa981055- 72980
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.89953Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843- 32840
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon147767