Mistä löytyy kaupungin johtajan uudenvuoden puhe tai blogikirjoitus? Myötähäpeää on nähty ja mainehaittaa vuonna 2023 mm. teknusen toimen assemat6nnelin seinien vuotojen muodossa. Toisaalta onnistumisiakin on ollut biolaitoksen osalta, jossa projekti onnistui Pieksämäen vedeltä ja elinkeinotoimelta. Tuulivoimaloiden rakentaminen on hyvässä vauhdissa tuulivoimalayhtiöllä. Haasteita on vuodelle 2024 hyvinvointialueen säästöjen kohditumisena kaupungin omistamiin kiinteistöihin ja paloasema rakentamiseen, jonka yhteyteen rakennetaan uudet terveyspalvelut ja ensivastetilat. Esedun toisen asteen opetustilojen rakentaminen alkaa vuonna 2024. Harjun koulun remontin onnistuminen on ollut uusien teknisen toimen asiantuntijoiden huolena annetuissa puitteissa.
Pieksämäen uudenvuoden 2024 puhe ?
8
352
Vastaukset
- Anonyymi
Kaupungin strategisena tavoitteena on nykyisen Harjun koulun korvaaminen uudisrakennuksella, mikäli muuta isompaa rakennettavaa ei Esedun jälkeen ilmaannu. Strategisena riskinä puolestaan on se, että valtuusto ei hyväksy Harjun koulun uudisrakennusta. Aminkulma ja Aistihalli olivat tässä suhteessa varoittavia esimerkkejä.
- Anonyymi
Mikä on tämä vimma rakentaa jotakin uutta jatkuvasti?
Talous kuralla ja rahat looppu, muta silti uusia rakennuksia pitää saada lisää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on tämä vimma rakentaa jotakin uutta jatkuvasti?
Talous kuralla ja rahat looppu, muta silti uusia rakennuksia pitää saada lisää.Vanhat romutukseen meneviä autojakaan ei pidä ylläpitää, koska käyttökustannuksilla saa uuden ja kokonaiskustannuksiltaan edullisemman. Rakennukset ovat samanlaisia, mutta elinkaari on erilainen ja vaihtelee rakennuskohtaisesti huomattavasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhat romutukseen meneviä autojakaan ei pidä ylläpitää, koska käyttökustannuksilla saa uuden ja kokonaiskustannuksiltaan edullisemman. Rakennukset ovat samanlaisia, mutta elinkaari on erilainen ja vaihtelee rakennuskohtaisesti huomattavasti.
Yksityisten omistamien rakennusten normaali elinkaari on 100+ vuotta. Esimerkiksi Pieksämäeltä ei ole tiettävästi koskaan purettu yksityisen omistamaa kerrostaloa ja korvattu sitä uudella. Putkiremontti, kattoremontti ja ikkunaremontti ovat halpoja toimenpiteitä verrattuna kokonaan uuden talon rakentamiseen.
Kaupungin omistamiin rakennuksiin tämä ei kuitenkaan päde. Kaupunki uusii rakennuksia yhtä usein kuin yksityiset ihmiset autoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksityisten omistamien rakennusten normaali elinkaari on 100 vuotta. Esimerkiksi Pieksämäeltä ei ole tiettävästi koskaan purettu yksityisen omistamaa kerrostaloa ja korvattu sitä uudella. Putkiremontti, kattoremontti ja ikkunaremontti ovat halpoja toimenpiteitä verrattuna kokonaan uuden talon rakentamiseen.
Kaupungin omistamiin rakennuksiin tämä ei kuitenkaan päde. Kaupunki uusii rakennuksia yhtä usein kuin yksityiset ihmiset autoja.Pieksämäki on rakennettu sodan jälkeen läheskokknaan ja 100 vuotiaita rakennuksia asuin käytössä on vähän ja niihin on tehty uutta rakennusta vastaavat peruskorjaukset. Kaupungin julkisia rakennuksia pitää verrata valtion ja pankkien rakennuskannan muutoksiin ja niiden ylläpidon muutoksiin. eikä eläkelläisten hartiapankkirakentajoen rakennuksiin, joista rakennukwista on tullut pois muutaneiden lasten ongelmia. Pieksämäellä puretaan joka vuosi noin 40 ryarpeetonta akennusta ja vauhti kiihtyy lähvuosina. Yksistään maaseudulla on satoja tyhjiä tuotantorakennuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pieksämäki on rakennettu sodan jälkeen läheskokknaan ja 100 vuotiaita rakennuksia asuin käytössä on vähän ja niihin on tehty uutta rakennusta vastaavat peruskorjaukset. Kaupungin julkisia rakennuksia pitää verrata valtion ja pankkien rakennuskannan muutoksiin ja niiden ylläpidon muutoksiin. eikä eläkelläisten hartiapankkirakentajoen rakennuksiin, joista rakennukwista on tullut pois muutaneiden lasten ongelmia. Pieksämäellä puretaan joka vuosi noin 40 ryarpeetonta akennusta ja vauhti kiihtyy lähvuosina. Yksistään maaseudulla on satoja tyhjiä tuotantorakennuksia.
Rakennuslaki muuttuu vuoden päästä ja purkamisluvat vaikeutuu, koska ELY: n pyrokratia lisääntyy purettavien rakennusten osalta. Tämä vuonna.kaikki tyhjät rakennukset purkuun niin säästöä kertyy hyvin. Itse puratin perikunnan vanhan navetan lantalan ladon ja riihen ja lisää tulee purkuun toisesta paikasta. Eipä tarvitse maksella kiinteistöverojakaan, kun lain uudistus tulee nostamaan niitäkin melkoisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pieksämäki on rakennettu sodan jälkeen läheskokknaan ja 100 vuotiaita rakennuksia asuin käytössä on vähän ja niihin on tehty uutta rakennusta vastaavat peruskorjaukset. Kaupungin julkisia rakennuksia pitää verrata valtion ja pankkien rakennuskannan muutoksiin ja niiden ylläpidon muutoksiin. eikä eläkelläisten hartiapankkirakentajoen rakennuksiin, joista rakennukwista on tullut pois muutaneiden lasten ongelmia. Pieksämäellä puretaan joka vuosi noin 40 ryarpeetonta akennusta ja vauhti kiihtyy lähvuosina. Yksistään maaseudulla on satoja tyhjiä tuotantorakennuksia.
Kunnan ja valtion ero verrattuna yksityisiin yhtiöihin ja yksityisiin ihmisiin on se, että ne toimivat jonkun muun rahoilla. Jos olisi omat rahat kyseessä, niin nopeasti tullaan siihen johtopäätökseen, että on parempi vaan tehdä se putkiremontti kuin lanata koko taloa maan tasalle ja rakentaa uutta tilalle. Yksityisten purkamat rakennukset ovat lähinnä sellaisia joille ei ole enää tarvetta edes esimerkiksi varastokäytössä.
Myös jos vertaillaan ihan konkreettisesti asuin- ja teollisuuskiinteistöjen hintoja, niin Pieksämäellä täysin peruskorjattujenkin kiinteistöjen velattomat hinnat ovat hyvin edullisia verrattuina uudisrakennettuihin. - Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18193425D
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee3861512- 1051288
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1161210Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1641139- 44987
- 63906
Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32816Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0810Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s91804Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni167691