Lahden kerrostalopalo 26.12.1996

Anonyymi-ap

On jäänyt mieleen kaivelemaan tämä tapaus jossa pelatuslaitos sai synninpäästön
vaikka teki solkenaan virheitä aiheuttaen nuoren tytön kuoleman.Tuupertuneen naisen pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä se on fakta mutta 13-vuotiaan tytön olisi voinut helposti pelastaa.Tätä mieltä olimyös eräs jenkkipalopäällikkö jonka kanssa tapauksesta keskustelin noin puoli vuotta tapahtuneen jälkeen.
Jenkeissä tämän kaltaiset pelastusoperaatiot ovat arkipäivää ja palopäällikö kertoi niissä onnistuneen toistaiseksi 100%:ti.
Jenkkipalopäällikkö ihmetteli miten suomessa on voitu möhliä näin perusteellisesti normaali pelastustilanne ottaen huomioon suomen hyvän maineen pelastustehtävissä (tuohon asti).
Sanoin silloin heti tuoreeltaan että olisi pitänyt kasata talojen asuntojen patjoista
hyppytyyny mitä ei lahden pelastuslaitoksella ollut käytössä.Tyttö olisi voitu pelastaa ilman näitä katastrofaalisia virheitä.
Tätä mieltä oli myös onnettomuustutkijalautakunta.
Tiettävästi operaatiosta vastaaville ei tullut mitään sanktioita.Korjatkaa jos olen väärässä.
Pl


Miksi nostan tämän tapauksen esille nyt.Haluan kunnioittaa tämän menehtyneen tytön muistoa.
Ilman Lahden pelastuslaitoksen täydellistä tunarointia mitä tulee tämän tytön pelastamiseen tyttö olisi selvinnyt palosta hengissä.
On hyvä muistaa että pelastuslaitos möhli siloin ihan perusteellisesti.Tämä on fakta.

https://pelastustieto.fi/wp-content/uploads/1996/12/Arkisto_1997_1_3_Lahti_kerrostalopalo.pdf

5

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ikävä juttu oli,mutta jotain opittiin. Tämän tapauksen ansiosta kaikkiin asuntoihin sekä muihin paikkoihin, joissa majoitutaan tuli palovaroitin pakolliseksi. Nyt 2024 lakia parannettiin kerrostalojen asuntojen palovaroittimet on nykyään kiinteistönhuollon vastuulla.

    • Anonyymi

      Hoh-hoijaa! Herätys nyt eletään voutta 2024. Tuo tapahtui viime vuosituhannella. Siitä ei tarvi enää aloittaa keskusteluja. Aikanaan siitä käytiin tarpeeksi polemiikkia.

      Tyhmä ja yksinkertainen sä olet. Etkö osaa lukea. Siinä sanottiin, että oli yhteys ongelmia ja Tuolla joku kertoi kännykän toimivuus ongelmista. Molemmat perustuu radio aaltoihin. Mikäli ei kännykkä toimi ei silloin toimi ne radiopuhelimetkaan. Oletko koskaan kuullut Faradayn häkistä. Siitä tuo kenties johtui. Tuossa olisi voinut kuolla yli 20 henkilöä nyt vaan kaksi. Ne porrsakäytävässä olleet savusukeltajat eivät tienneet mitä ulkona tapahtui. Käynnistä keskustelu vielä 1827 tapahtuneesta Turun palosta. Siinä ryssittiin oikein urakalla. Siinä kuoli yli sata.
      Kuvitteletko olevasi jokin JUMALA vai itse SAATANA.

      • Anonyymi

        Hoh-hoijaa! Herätys nyt eletään voutta 2024. Tuo tapahtui viime vuosituhannella. Siitä ei tarvi enää aloittaa keskusteluja. Aikanaan siitä käytiin tarpeeksi polemiikkia.


    • Anonyymi

      Juprahuitti !

    • Anonyymi

      uuu

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9139
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3799
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      86
      2665
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2494
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1773
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1602
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe