Voiko hanan jättää tiputtamaan näin tammikuussa?

Vai pitääkö vain noudattaa jäätävän kylmästi suosituksia?
14350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Venäjältä tulee Suomen puolelle kohta yli viisikymmentä pakkas ukkoa kerralla tai tipoittain.

Äänestä

Rajalta on löydetty aidalta roikkumasta nehkerien luurankoja joissa munatkinovat jäässä

kysymys, vastaa ei vai juu

voiko luu rangosta päätellä etää kuollut on nehkeri
voiko päätellä että se on konkosta eikä missi sipistä

ei vai juu
vain nämä hyväsytään muu on turhaa

Äänestä

Ja mikä on suositus, kuka sen on antanut?
Asia riippuu siitä onko olemassa vaara vesijohdon jäätymisestä. Kerrostaloluukuissa tuskin sitä vaaraa on, erityisesti vanhemmissa ok- taloissa kyllä osassa, eli yhtä sopivaa suositusta ei voikaan olla.
Jos hanoja jätetään tiputtamaan pitemmiksi ajoiksi, yön yli tai vuorokausiksi kun ollaan poissa, on varmistuttava ettei poistoputket saata jäätyä jolloin vedet päätyisivät lopulta sisätiloihin lavuaarista lattialle tms.

Äänestä

Afrikkalainen ihminen on ihminen siinä missä persukin, persu käyttää Adolf Hitlerin aikaista holokaustia vielä tänä päivänä.
Johtuu persun sivistys tasosta, persu voi päästä mepiksi ilman kansakoulun päästötodistusta.

Äänestä

Susitukessa edellytetään että panee
tassin alle

ei saa panna ylle

lisäksi tiputus on rankkasateella lopetettava pisa rakon kasvun takia
koola on merkitystä tässä

tiedämme prof. Galilein tutimusista että paino = massa ei vaikuta nopeuteen
mutta mutta mutta
ilmassa vaikuttaa mitä isompi ja rumempi niin sitä vikkeläpi

Äänestä

Niin mitä suosituksia ja mistä?

Veden tiputtamisella voi ehkä hyvällä tuurilla estää vesijohdon jäätymisen, mutta ve viemäriin pikku hiljaa valuva vesi voi jäädyttää en viemärin. Niinkin on käynyt.

Äänestä

Eikös nyt ole tipaton tammikuu?

Äänestä
  • Ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa !

    Äänestä

  • Nimenomaan, otetaan reilusti eikä tipoittain!

    Äänestä

eli tassi alle tiedätkö
mikä on tassi?

Äänestä
  • Onko se se kahvikupin alunen, josta hampaattomat juovat kahveeta ryystäen sokeripalan lävitse

    Äänestä

  • Onko se, se mikä Justiinalla on toisessa kädessään ja Pätkä sanoo, "Asiahan ei minulle kuulu mutta minä vain kysyn" ?

    Äänestä

alotukseen:
hanan voi jättää k a u h u -p a k k a s i l l a hiukan tippumaan silloin kun esm. maalla oleva mökki, eikä siellä ole ketään jotta mökki pysyisi lämpimänä, muutenhan vesijohdot jäätyy ja lopulta kun jäätyy ne halkeaa, sitten se vasta suuri vahinko tulee asunnon omistajalle,

Äänestä

Kyllä, jos on vaarana putkien jäätyminen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vai pitääkö vain noudattaa jäätävän kylmästi suosituksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu