Vanhoissa loisteputkissa paloriski: Päivitä loisteputket ledeiksi Paloturvallisuus voi olla hyvä syy

Anonyymi-ap

Usein uutta mullistavaa tekniikkaa markkinoille esiteltäessä ensimmäisten tuoteversioiden laatu, käytettävyys tai turvallisuus voi jäädä vähemmälle huomiolle. Samoin kävi myös toistakymmentä vuotta sitten leditekniikan rynnistäessä ensi kertaa koteihin.

Moni varhaisten ledivalojen käyttäjistä törmäsi laadultaan heikkoihin ja nopeasti vikaantuneisiin tuotteisiin. Sähköisku- ja palovaaroja raportoitiin laajalti. Kehitys on mennyt onneksi eteenpäin, ja nykyiset ledilamput ovat turvallisia käyttää. Huomio on kiinnittynyt vanhojen loisteputkien aiheuttamaan paloriskeihin.

Loisteputket näkyvät onnettomuustilastoissa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin maaliskuussa 2019 julkaiseman tiedotteen mukaan sähkölaitteet aiheuttivat Suomessa yli 2 500 tulipaloa vuonna 2018. Eniten sähköpaloja aiheuttivat kotitalouksissa liedet ja uunit (noin 950), valaisimet (noin 200) ja kiukaat (noin 140).

Loisteputkivalaisimet ovat jo pitkään olleet pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto PRONTOn mukaan sähköliesien jälkeen suurin rakennuspalojen hälytysten aiheuttaja. Sähköliesipalot ovat pääsääntöisesti ihmisten huolimattomasta käytöstä aiheutuneita.

Tiedotteessaan Tukes vinkkaa turvallisempaan sähkönkäyttöön pitämällä silmällä vanhojen loisteputkien vikaantumista ja kehottaa myös suosimaan ledivalaistusta, joka ei lämpene kuten perinteinen valaistustekniikka.

Viallinen loisteputki kuumenee
Paikallis-Sähköllä on tehty vuosien varrella lukuisia lämpökameramittauksia viallisen loisteputken lämpenemisestä ja todettu muun muassa, että loppuun palaneen loisteputken pään lämpötila voi kohota pahimmillaan jopa yli 200°C:een. Loppuun palanut loisteputki myös kuumentaa ja kuormittaa putkea syöttävää kuristinta, joka voi lopulta syttyä tuleen. Loppuun palaneen loisteputken lämpösäteily voi vieläpä sulattaa valaisimen suojakuvun puhki. Nämä yhdistettynä valaisimen pinnalla olevaan pölyyn aiheuttaa merkittävän tulipalon vaaran.

Ennakoivaa sähköjärjestelmien huoltoa yhdessä vakuutusyhtiöiden kanssa tehneen Paikallis-Sähkön työpäällikkö Veijo Malinen toteaa palovaarasta:

”Kun vanhat loisteputket palavat loppuun, ne jäävät usein pitkäksikin aikaa paikoilleen valaisimeen odottamaan vaihtoa. Tällöin sytytin kuitenkin vielä hehkuttaa loisteputken päiden hehkulankoja ja syntyy todella korkeita lämpötiloja ja tulipalovaara. Ledivaloputkia käytettäessä ei ole tätä ongelmaa. Ledien alhaisemman virran vuoksi vanha rautasydäminen kuristin ei paikoilleen jätettynäkään joudu enää työskentelemään, eikä siten lämpene tai kulu, kuten käy loisteputkikäytössä.

Vanhojen loisteputkien korvaaminen ledivaloputkilla on todettu helpoksi ja edulliseksi tavaksi parantaa valaistuksen paloturvallisuutta. Käytännössä suosittelemme aina vähintään turvasytyttimien käyttämistä vanhojen loisteputken yhteydessä tai vaihtoehtoisesti lediputkien asentamista loisteputkien tilalle. Laadukkaissa ledivaloputkissa lämpötila ei nouse korkeaksi, ei edes elinkaaren lopuksi vikaantumistilanteessa. Paloturvallisuuden lisäksi ledivaloputkien puolesta puhuvat myös energiansäästön ja pidemmän vaihtovälin myötä myös taloudellinen hyöty”, Malinen sanoo.

Monet ledivaloputket ovat vaihdettavissa useimpiin vanhoihin valaisinrunkoihin ilman varsinaisia sähkötöitä. Uusia ledivaloputkia hyödyntäviä valaisimia on lisäksi tullut myyntiin useimmilta valmistajilta. Ledivaloputkien käytön yleistymisen voisi olettaa jatkossa parantavan paloturvallisuutta.

Artikkeli on julkaistu ensimmäiseksi TM Rakennusmaailma 6/19 -lehdessä

23

617

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muista kuitenkin ohittaa kuristin jotta se ei syty palamaan

      • Anonyymi

        Varsinainen vitsiniekka! 😂🤣


      • Anonyymi

        Kyllä muistan
        Anas Abdimalik Abdullahi


    • Anonyymi

      Mutsis on

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Pimeässä varsinkin voi tulla huonoa jälkeä.


      • Anonyymi

        Taitaa olla sen ikäinen talo että katot ovat täynnä upotettuja halogeenivaloja. Nehän käyvät tunnetusti tulikuumina.


      • Anonyymi

        Se ei tietenkään muistanut laittaa paikalleen CE-merkkiä joka olisi pelastanut tilanteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla sen ikäinen talo että katot ovat täynnä upotettuja halogeenivaloja. Nehän käyvät tunnetusti tulikuumina.

        Ihmetyttää jos joku vielä sellaisia käyttää, mutta jos ei ole rahasta pulaa eikä välitä muustakaan niin...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmetyttää jos joku vielä sellaisia käyttää, mutta jos ei ole rahasta pulaa eikä välitä muustakaan niin...

        Harvapa sitä taloaan reaaliaikaisesti päivittää uusimpaan nykytekniikkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvapa sitä taloaan reaaliaikaisesti päivittää uusimpaan nykytekniikkaan.

        Aikaa ollut vuosia ja lähes kaikki lamput voi vaihtaa suoraan ledeiksi. Halogeenivaloja en olisi ottanutkaan, mutta muutama energiansäästölamppu vielä kun eivät ole suostuneet hajoamaan. Saunassa hehkulamppu kun lämpö menee hyötykäyttöön, vessan loisteputken vaihdoin ehjänä. Hyvä säästö pikkuvaivalla, semminkin jos talo palaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikaa ollut vuosia ja lähes kaikki lamput voi vaihtaa suoraan ledeiksi. Halogeenivaloja en olisi ottanutkaan, mutta muutama energiansäästölamppu vielä kun eivät ole suostuneet hajoamaan. Saunassa hehkulamppu kun lämpö menee hyötykäyttöön, vessan loisteputken vaihdoin ehjänä. Hyvä säästö pikkuvaivalla, semminkin jos talo palaa.

        Voi sinua höppänää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sinua höppänää.

        Muista ottaa palovakuutus ja pörssisähkö!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla sen ikäinen talo että katot ovat täynnä upotettuja halogeenivaloja. Nehän käyvät tunnetusti tulikuumina.

        Vakuutusyhtiöiden ja sähkösaneeraus myyjien mukaan vanhojen loisteputkivalaisimien kurtin muuntaja on tulipaloriski jos kuristin osittan oikosulkeutuu 10 a vialla siitä tulee noin 2kw lömmitin suljetussa tilassa

        Asiantuntija sähkötekniika


    • Anonyymi

      Kyllä nämä kiinampaska ledit vasta palovaarallisia on. En jättäis yksinään palamaan, niin kuin kynttilää..

    • Anonyymi

      Muistakaa oikosulkea kuristin huolella piuht saman Pinnin alle molemmat

    • Anonyymi

      TM on ollut hömppälehti koko 2000 luvun.Aiempi asiantuntijuus on sulanut pois.

    • Anonyymi

      Aivan pelle lehti. Eivät tiedä juuri mistään mitään. Toimittajat ylimielisiä

    • Anonyymi

      Miten nuo ylläolevat kommentit liittyvät aloitukseen ?

    • Anonyymi

      Olette oikeasa vaaraa on

    • Anonyymi

      Koittakaa edes pysyä aiheessa sähkötyöt

      Pliis

      • Anonyymi

        Alkot kiiinni pääsiäisenä, tuossa ei ollut yhtään kirjoitusvirhettä !!!


    • Anonyymi

      Loisteputki valaisimen kuristin on suurintulopaloeiski

      Led putken yhteydessä kuristin tulee poistaa tai oikosulkea .

      Vakuutustatkistaja

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      271
      4687
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2857
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      29
      2841
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1801
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe