Havukka-Ahon Ajattelija 2 - Aikahyppy. Idealisointia.

Nyt ajattelin että voitaisiin yhdessä idealisoida Havukka-Ahon Ajattelija 2 elokuva nimeltään "Aikahyppy".
Siinä Ajattelija oikeasti löytää aikahyppykoneen jostain ja hyppää 1990-luvulle, suomeen jossa Culture Beat ja Leila K ym diskohitit soi. Maksaa markoilla ja siitähän se ongelmakin tulee. Pääsee sitten ravintolaan ja tytöt alkaa tiedustella että kukas se tämä komea mies olet ja tähän hän esittelee itsensä että on sen ja sen nimisten vanhempien poika, syntynyt vuonna se ja se ja on nyt iältään noin 40-vuotias ja ammatiltaan tukkijätkä. Siinä tytöt alkaa nauraa että tuollaisella huumorilla varustettu mies lähtee meidän mukaan.
Tässä 1990-luvun suomessa se näkee kaikenlaisia ihmeellisiä vekottimia ja vempeleitä. Sitten palaa ajassa takaisin ja kirjoittaa kirjeen lehteen että on tällaisen reissun tehnyt ja että siellä oli kaikenlaisia ihme vempeleitä. Pääsee etusivun lööpiksi kylähulluna "pitääköhän noiden kylähullujenkaan jutut oikeasti koskaan paikkaansa" on uusi nouseva ilmiö jutun myötä suomessa.

Tässä olisi hyvää alkua todellisille vitsiniekoille ja niille jotka tuntevat suomalaisuutta perinpohjin. Aloitin tällaisella keveällä vedolla. Itse olen se joka alun perin kirjoitti alkuperäisen Havukka-Ahon Ajattelija novellin yli 20-vuotta sitten lukiossa ja siitähän riemastui kaikki ja sekin novellini meni elokuvaksi saakka.
Nyt tavoittelen hyviä mielikuvittelijoita kasaamaan totuutta ja huumorilla vakavasta suomesta ja suomalaisuudesta uuteen elokuvaan tästä filosofisesti Suomalaisen ytimestä.

Puhalletaan vaikka täällä yhteen hiileen ja jos joku elokuva yhtiö ja kirjailija haluaa ottaa tuottaakseen tekstin elokuvan pohjalle niin tässä olisi tilaisuutta ilmoittaa mihin osoitteeseen voi lähettää idealisointia ym mietintää asiaan.
270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tietenkin tytöille täytyy kehua että on selvinnyt kansakoulun ensimmäisen ja toisen luokan just hyväksytyillä papereilla että ossaa vähän lukiakki mutta ei ihan niin hyvin kuin naapurin Olavin ja Martan poika Sepelius sai niin hyvän arvosanan lukuopista kuin vain voi saada.
Ja vaatteet aina vanhat tukkijätkän vaatteet pitää olla. Ja muistaa kehua että on aikahyppääjäkin nykyisin.

Äänestä

Tietenkinhän Ajattelija voisi kehua että eilen juuri oli lukenut Neuvostoliitto lehdestä että Juri Gagarin on ensimmäinen ihminen joka on käynyt avaruudessa ja voisi etsiä kirjakaupasta ja kysellä että onko tälle vuodelle saatavilla uutta nuorisolle suunnattua kansalaisopas kirjaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt ajattelin että voitaisiin yhdessä idealisoida Havukka-Ahon Ajattelija 2 elokuva nimeltään "Aikahyppy".
Siinä Ajattelija oikeasti löytää aikahyppykoneen jostain ja hyppää 1990-luvulle, suomeen jossa Culture Beat ja Leila K ym diskohitit soi. Maksaa markoilla ja siitähän se ongelmakin tulee. Pääsee sitten ravintolaan ja tytöt alkaa tiedustella että kukas se tämä komea mies olet ja tähän hän esittelee itsensä että on sen ja sen nimisten vanhempien poika, syntynyt vuonna se ja se ja on nyt iältään noin 40-vuotias ja ammatiltaan tukkijätkä. Siinä tytöt alkaa nauraa että tuollaisella huumorilla varustettu mies lähtee meidän mukaan.
Tässä 1990-luvun suomessa se näkee kaikenlaisia ihmeellisiä vekottimia ja vempeleitä. Sitten palaa ajassa takaisin ja kirjoittaa kirjeen lehteen että on tällaisen reissun tehnyt ja että siellä oli kaikenlaisia ihme vempeleitä. Pääsee etusivun lööpiksi kylähulluna "pitääköhän noiden kylähullujenkaan jutut oikeasti koskaan paikkaansa" on uusi nouseva ilmiö jutun myötä suomessa.

Tässä olisi hyvää alkua todellisille vitsiniekoille ja niille jotka tuntevat suomalaisuutta perinpohjin. Aloitin tällaisella keveällä vedolla. Itse olen se joka alun perin kirjoitti alkuperäisen Havukka-Ahon Ajattelija novellin yli 20-vuotta sitten lukiossa ja siitähän riemastui kaikki ja sekin novellini meni elokuvaksi saakka.
Nyt tavoittelen hyviä mielikuvittelijoita kasaamaan totuutta ja huumorilla vakavasta suomesta ja suomalaisuudesta uuteen elokuvaan tästä filosofisesti Suomalaisen ytimestä.

Puhalletaan vaikka täällä yhteen hiileen ja jos joku elokuva yhtiö ja kirjailija haluaa ottaa tuottaakseen tekstin elokuvan pohjalle niin tässä olisi tilaisuutta ilmoittaa mihin osoitteeseen voi lähettää idealisointia ym mietintää asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu