Diili-kilpailija nainen tuomittiin 1,5 vuoden ehdolliseen vankeuteen ja jättikorvauksiin.

Anonyymi-ap

Toi­mi­tus­joh­ta­ja tör­sä­si mat­kus­te­luun, al­ko­ho­liin ja kau­neu­den­hoi­toon, vaik­ka oli ulos­o­ton mak­su­kiel­los­sa – oi­keu­des­ta puo­len mil­joo­nan lasku Jy­väs­ky­läs­sä

Toimitusjohtaja oli käyttänyt kahden vuoden aikana noin 65 000 euron edestä varoja muun muassa matkusteluun ja kauneuspalveluihin, vaikka hän oli samanaikaisesti ulosotossa ja hänen palkkansa asetettu maksukieltoon. Kuvituskuva. ADA HUHTALA
Heli Paananen

Tänään 17:47 | Päivitetty tänään 18:05

Kuuntele
3
Yritysten asiakashankintaa harjoittaneen jyväskyläläisyhtiön omistajakaksikko on tuomittu talousrikoksista vankeusrangaistuksiin ja mittaviin korvauksiin Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Lisäksi oikeus määräsi molemmat kolmen vuoden liiketoimintakieltoihin.

Rikokset tapahtuivat vuosina 2018–2020 yhtiössä, jossa 42-vuotias, Diili-ohjelman kilpailijanakin julkisuudessa esiintynyt nainen toimi yhtiön toimitusjohtajana ja 44-vuotias yhtiökumppani hallituksen jäsenenä. Vuonna 2017 perustettu yritys asetettiin konkurssiin vuoden 2020 lopussa, jolloin sillä oli pesäluettelon mukaan varoja 500 euroa ja velkoja yli 417 000 euroa.

Kirjanpitorikokseen tuomitut syyllistyivät laiminlyömällä toimittaa tositteita kirjanpitäjälle, minkä vuoksi liiketapahtumia jouduttiin kirjaamaan selvittelytilille. Myös juoksevan kirjanpidon laatiminen oli laiminlyöty kokonaan konkurssia edeltäneen kahdeksan kuukauden ajalta, eikä yhden tilikauden tilinpäätöstä ollut laadittu.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

MAINOS PÄÄTTYY
Törkeässä velallisen epärehellisyydessä oli kyse yhtiön varojen, yli 277 000 euron, perusteettomasta luovuttamisesta itselle ja omalle intressipiirille. Yhtiö tuli maksukyvyttömäksi vuoden 2018 lopussa, mutta siitä huolimatta kaksikko nosti itselleen 2018–2019 yli 13 000 euron kuukausipalkkaa, kun yhtiön taloudellisissa olosuhteissa hyväksyttävä kuukausipalkka olisi ollut enintään 4 000 euroa.

42-vuotias toimitusjohtaja syyllistyi myös toiseen törkeään velallisen epärehellisyyteen käyttämällä yli 63 000 euron edestä varoja, jotka olisi kuulunut ulosmitata maksukiellon perusteella hänen palkastaan. Naisen ulosoton velkasaldo kasvoi vajaassa kahdessa vuodessa 169 eurosta yli 124 000 euroon, eikä palkasta saatu ulosmitattua kuin runsaat 10 000 euroa, vaikka nainen kuittasi yrityksestään samanaikaisesti noin 162 000 euron palkkatulot. Yli 65 000 euroa hän oli tilitietojen mukaan käyttänyt muun muassa ravintolamaksuihin, alkoholiostoihin, kauneuspalveluihin ja matkusteluun.

Viranomaiskiellon rikkomisesta nainen ei saanut syytettä, koska rikos ehti vanhentua.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

MAINOS PÄÄTTYY
Syytteissä kuvatuista tapahtumista ei ollut oikeudessa riitaa, mutta kumpikin syytetty kiisti syyllistyneensä toimillaan rikoksiin. Palkkojen suuruutta perusteltiin jo ennen yrittäjyyttä saavutetulla hyvällä ansiotasolla.

Ulosottoveloistaan huolimatta toimitusjohtaja oli sitä mieltä, että hänellä oli oikeus käyttää palkka omiin elantomenoihinsa, joiden kohtuullisuus tulisi hänen mukaansa suhteuttaa ansiotasoon.

Yhtiökumppani vetosi kiistämisessään muun muassa hallituksen jäsenyydestä eroamiseen. Hän kiisti tienneensä toisen naisen ulosottoveloista ja maksukiellosta, eikä kertomansa mukaan olisi niistä tietoisena luottanut talousasioita tämä hoitoon tai jatkanut liiketoimintaa hänen kanssaan. Hän huomioi myös maksaneensa jälkeenpäin suorituksia omista varoistaan.

Oikeus toteaa tuomiossaan, ettei yhtiön vastuuasemasta eroaminen poista tosiasiallisten toimijoiden vastuuta yrityksen asioiden järjestämisestä. Oikeus arvioi kirjanpitoon liittyviä velvollisuuksia rikotun usealla eri menettelyllä ja molempien syytettyjen olevan niistä vastuussa.

Palkan määrän oikeus huomioi sovitettavan aina yhtiön taloudelliseen tilanteeseen, eikä merkitystä ole aiemmin saavutetulla tulotasolla. Sama pätee oikeuden mukaan velallisen yksityiseen kulutukseen.

Lisäksi oikeus toteaa, ettei toisen osakkaan sittemmin maksamat maksut vaikuta hänen syyllisyytensä oikeudelliseen arvioitiin, etenkin kun asia oli huomioitu jo syyteharkinnassa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

MAINOS PÄÄTTYY
Toimitusjohtaja tuomittiin 1,5 vuoden ja yhtiökumppani vuoden ehdolliseen vankeuteen. Korvauksia oikeus määräsi tuomittujen maksettavaksi yhteensä yli 507 000 euroa, josta yhtiökumppanin osuus rajoittuu runsaaseen 410 000 euroon.

19

3507

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vihjaatko vähän, mikä on yrityksen nimi ?

      • Anonyymi

        Peruutan kysymyksen, johan selvisi. Nimi viittaa naapurimaahamme.


    • Anonyymi

      Ja on muuten entistäkin rikostaustaa, kavallus.

    • Anonyymi

      Tre Kronor

    • Anonyymi

      Nyt taitaa ansaintamahdollisuudet olla sitä luokkaa että Only Fans kutsuu...

    • Anonyymi

      mikä firma tuo on

      • Anonyymi

        Jotain meikki ja kauneushommia


      • Anonyymi

        Tre kronor oy


    • Anonyymi

      ¨Halusimme yritykselle nimen, joka jää mieleen. ¨

      Wow hienosti sitten meni bailatessa.

    • Anonyymi

      Tyypillinen kokoomuslainen.

    • Anonyymi

      Toimineet aivan oikein osoittaneet hyvää yrittäjä henkeä

    • Anonyymi

      Kovia konsultteja.

    • Anonyymi

      Selvää Diili-ainesta

    • Anonyymi

      Selvää Diili-ainesta, go jail! go jail!

    • Anonyymi

      Täytyy olla demari ...Yliviikari tai sen serkkulikka.

    • Anonyymi

      Sonja Kuulalla on elottomat ruskeat silmät. Vähän kuin Sanna Marinilla, mutta siis ruskeat. Monella häikäilettömällä ihmisellä on

    • Anonyymi

      Se on tuo yrittäminen vähänkuin armeijassa työskentely, ei se kaikille sovi.
      Toki tuuriakin saisi jonniinverran olla.
      En puhu Vesa Keskisestä.
      Kukalie daameille tommosen summan rahaa on lainannut, jos oli pankinjohtaja niin uutta työpaikkaa varmaan pääsee hakemaan.

    • Anonyymi

      Linkistä painamalla saat 20€ ilmaiseksi temu crediittejä! Temu on luotettava yritys, jossa hinnat ovat todella alhaiset ja juuri nyt rajoitetun ajan ilmainen kuljetus!

      Can you accept my invitation in Temu app? Both of us can get rewards!
      https://temu.com/u/plGXJAJZwBhiZ

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3432
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3262
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      3137
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      52
      2688
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1993
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1890
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1656
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      88
      1559
    9. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      40
      1515
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1360
    Aihe