Varmuuden vuoksi totean ensimmiten, että en missään nimessä aliarvioi velkaneuvojien arvokasta työpanosta ja heidän sinnittelyään kahden tulen, velkojien ja velallisten välissä. Eikä tämä missään nimessä ole suunnattu tällä palstalla "Velkaneuvoja"-nimimerkillä kirjoittavaa henkilöä vastaan, päinvastoin arvelen että hän voisi olla oikea henkolö vastaamaan tähän kiperään kysymykseen.
Haluaisin kystä, että mitä erityistä lisäarvoa siitä tulee, että neuvottelut velkojien kanssa hoitaa nimenomaan velkaneuvoja eikä velallinen itse? (Siis jos ei syynä ole se, että velallinen ei asian epämiellyttävyyden vuoksi koske "roskapaperikasaansa"), näin saattaa olla monen herkemmän ihmisen kohdalla asianlaita..
Velkaneuvojan etuna on tuossa tietenkin työkokemus ja se että tietää velkojien kontaktihenkilöt ja pystyy ennakoimaan näiden käyttäytymistä. Painavana haittana velkaneuvojilla on kuitenkin se, että heidän on oltava tavallaan kaikkien puolella. Tuollaisessa tilanteessa käy yleensä niin että jos kääntyy jonkin suuntaan, niin pyllistää vastapuolelle. Velkaneuvojia on tietenkin monenlaisia, mutta luulisi että siinä helpommin pyllistetään heikompaa osapuolta, siis velallista kohti, eikä käytetä kaikkia lain suomia mahdollisuuksia hänen auttamisekseen. Se on hyvin ymmärrettävää, velkaneuvojat tekevät normaalia päivätyötänsä ja he eivät varmaan kovin helposti rupea kinnaamaan ylivoimaa vastaan. He vaarantaisivat siinä vain omat verkostonsa, sillä kyllä velkojataho pystyy vaikeuttamaan heidän elämäänsä ja työskentelymahdollisuukuksiaan, jos he ovat aina vain heikomman puolella. Taannoin eräs tilapäinen kaupungin velkaneuvoja kotipaikkakunnallani menetti tuolinsa kun oli liikaa velallisten puolella.
Sen sijaan jos neuvottelijana on velallinen itse, tietenkin edellyttäen että hän tuntee perusasiat, on hänellä siinä mielessä paremmat lähtökohdat, että hän voi pitää sataprosenttisesti omia puoliaan, se on hänen taholtaan ymmärrettävä menettelytapa, sillä mikään direktiivi ei velvoita häntä asettumaan velkojan etua valvovaksi välikädeksi. Hänen ei myöskään tarvitse piitata siitä jos välit jääräpäisen toiminnan vuoksi vaikeutuvat velkojatahojen kanssa, sillä hän ei jatka velkajärjestelyn jälkeen heidän kanssaan. Tietenkään välit eivät saa vaikeutua nin paljon ettei mikään neuvottelu suju.
Velallinen voi pelata kokonaan omaan pussiinsa, hän voi huomioida velkojien tekemät virheet ja viedä ne asianajajansa tietoon jne. Velkaneuvojien tehtäviin eivät asianajo-ohjeet kuulu ollenkaan, vaan päinvastoin, he huomaavat heikomman osapuolen virheet helpommin kuin vahvemman osapuolen tekemät väärinkäytökset.
Olen havaitsevinavina velkaneuvojien asenteissa tiettyä "lääkärimäisyyttä". Onhan tunnettua että harva lääkäri pitää siitä että potilas on kovin hyvin perillä sairaudestaan ja osaa hyvin latinaa. Joidenkin lääkärien kanssa pitää olla hyvinkin varovainen ja vältellä varpailletallomisia.
Tämän palstan nimimerkki Velkaneuvoja on kyllä ihan kiitettävästi kertonut siitä mitä velkaneuvojat tekevät, joten häntä ei ole syyttäminen. Silti minua kiinnostaa edelleen tuo itse neuvottelutilanne maksuohjelmasta. Millä perustein katsoen velkaneuvojalla on paremmat edellytykset kuin velallisella siinä tilanteessa? Onko siinä jokin erityinen ammattisalaisuus ja neuvottelukikka vai mistä on kysymys?
Kun yksinkertaisella järjellä ajatellen luulisi että velkaneuvoja joutuu olemaan molempien osapuolten puolella ja velkoja voi hoitaa vain omaa asiaansa. Tällä puheella ei ole tarkoituksena viedä töitä velkaneuvojilta, kyllä heille siinä byrokratiassa puuhaa riittää vaikka uskaltaisivat antaa velallisten itse hoitaa osan inttämishommasta.
Onko kyse siitä että pelätään että velkaneuvoja ja velallinen olisivat molemmat puhuneet saman velkoja n kanssa eri tavoin? Tämä on vältettävissä sillä että sovitaan vastuualueet, tai sitten niin että aluksi neuvottelee vain velallinen, ja velkaneuvoja tulee mukaan myöhemmässä vaiheessa.
Vai onko kyse sitä että ajatellaan maallikon tekevän juridisia virheitä neuvotteluissa, esimerkiksi lupaavan jollekkin velalliselle liian suuria ja toiselle liian pieniä osuuksia? Tällainen mahdollisuus jää pois jos asiasta on käytettävissä ohjekirjanen niille jotka eivät jaksa koko lakikirjaa lukea.
Jos joku osaa vastata kysymykseeni niin kiitän etukäteen.
Puuhapete.
Haluaisin kystä, että mitä erityistä lisäarvoa siitä tulee, että neuvottelut velkojien kanssa hoitaa nimenomaan velkaneuvoja eikä velallinen itse? (Siis jos ei syynä ole se, että velallinen ei asian epämiellyttävyyden vuoksi koske "roskapaperikasaansa"), näin saattaa olla monen herkemmän ihmisen kohdalla asianlaita..
Velkaneuvojan etuna on tuossa tietenkin työkokemus ja se että tietää velkojien kontaktihenkilöt ja pystyy ennakoimaan näiden käyttäytymistä. Painavana haittana velkaneuvojilla on kuitenkin se, että heidän on oltava tavallaan kaikkien puolella. Tuollaisessa tilanteessa käy yleensä niin että jos kääntyy jonkin suuntaan, niin pyllistää vastapuolelle. Velkaneuvojia on tietenkin monenlaisia, mutta luulisi että siinä helpommin pyllistetään heikompaa osapuolta, siis velallista kohti, eikä käytetä kaikkia lain suomia mahdollisuuksia hänen auttamisekseen. Se on hyvin ymmärrettävää, velkaneuvojat tekevät normaalia päivätyötänsä ja he eivät varmaan kovin helposti rupea kinnaamaan ylivoimaa vastaan. He vaarantaisivat siinä vain omat verkostonsa, sillä kyllä velkojataho pystyy vaikeuttamaan heidän elämäänsä ja työskentelymahdollisuukuksiaan, jos he ovat aina vain heikomman puolella. Taannoin eräs tilapäinen kaupungin velkaneuvoja kotipaikkakunnallani menetti tuolinsa kun oli liikaa velallisten puolella.
Sen sijaan jos neuvottelijana on velallinen itse, tietenkin edellyttäen että hän tuntee perusasiat, on hänellä siinä mielessä paremmat lähtökohdat, että hän voi pitää sataprosenttisesti omia puoliaan, se on hänen taholtaan ymmärrettävä menettelytapa, sillä mikään direktiivi ei velvoita häntä asettumaan velkojan etua valvovaksi välikädeksi. Hänen ei myöskään tarvitse piitata siitä jos välit jääräpäisen toiminnan vuoksi vaikeutuvat velkojatahojen kanssa, sillä hän ei jatka velkajärjestelyn jälkeen heidän kanssaan. Tietenkään välit eivät saa vaikeutua nin paljon ettei mikään neuvottelu suju.
Velallinen voi pelata kokonaan omaan pussiinsa, hän voi huomioida velkojien tekemät virheet ja viedä ne asianajajansa tietoon jne. Velkaneuvojien tehtäviin eivät asianajo-ohjeet kuulu ollenkaan, vaan päinvastoin, he huomaavat heikomman osapuolen virheet helpommin kuin vahvemman osapuolen tekemät väärinkäytökset.
Olen havaitsevinavina velkaneuvojien asenteissa tiettyä "lääkärimäisyyttä". Onhan tunnettua että harva lääkäri pitää siitä että potilas on kovin hyvin perillä sairaudestaan ja osaa hyvin latinaa. Joidenkin lääkärien kanssa pitää olla hyvinkin varovainen ja vältellä varpailletallomisia.
Tämän palstan nimimerkki Velkaneuvoja on kyllä ihan kiitettävästi kertonut siitä mitä velkaneuvojat tekevät, joten häntä ei ole syyttäminen. Silti minua kiinnostaa edelleen tuo itse neuvottelutilanne maksuohjelmasta. Millä perustein katsoen velkaneuvojalla on paremmat edellytykset kuin velallisella siinä tilanteessa? Onko siinä jokin erityinen ammattisalaisuus ja neuvottelukikka vai mistä on kysymys?
Kun yksinkertaisella järjellä ajatellen luulisi että velkaneuvoja joutuu olemaan molempien osapuolten puolella ja velkoja voi hoitaa vain omaa asiaansa. Tällä puheella ei ole tarkoituksena viedä töitä velkaneuvojilta, kyllä heille siinä byrokratiassa puuhaa riittää vaikka uskaltaisivat antaa velallisten itse hoitaa osan inttämishommasta.
Onko kyse siitä että pelätään että velkaneuvoja ja velallinen olisivat molemmat puhuneet saman velkoja n kanssa eri tavoin? Tämä on vältettävissä sillä että sovitaan vastuualueet, tai sitten niin että aluksi neuvottelee vain velallinen, ja velkaneuvoja tulee mukaan myöhemmässä vaiheessa.
Vai onko kyse sitä että ajatellaan maallikon tekevän juridisia virheitä neuvotteluissa, esimerkiksi lupaavan jollekkin velalliselle liian suuria ja toiselle liian pieniä osuuksia? Tällainen mahdollisuus jää pois jos asiasta on käytettävissä ohjekirjanen niille jotka eivät jaksa koko lakikirjaa lukea.
Jos joku osaa vastata kysymykseeni niin kiitän etukäteen.
Puuhapete.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Velkaneuvojan päätehtävänä on nimenomaisesti neuvontatyö. Tuota työtä velkaneuvoja hoitaa mahdollisimman puolueettomasti - kuten kuka tahansa virkamies. Ei velkaneuvoja asetu kenenkään puolelle, vaikka ehkä myötätunto saattaa olla velallisen puolella, vaan työ on pitkälle faktoihin perustuvaa neuvontaa.
Jotta velallinen voisi saada taloudellisen tilanteensa kuntoon, erityisesti velkajärjestelyssä pitää tietyt faktat/edellytykset täyttyä. Jos näin ei ole, kyllä velkaneuvoja voi laatia hakemuksen pelkästään velallisen halun perusteella, mutta tällöin sen menestyminen on toinen asia.
Vaikka velkaneuvojilla saattaa olla jopa juridinen koulutustausta, silti velkaneuvoja ei toimi yleensä lakimiehen/asianajajan tavoin tuota tehtävää hoitaessaan. Jos työnkuva mahdollistaisi sen, aika ja määrärahat eivät missään tapauksessa. Jos velallinen tarvitsee laajempaa juridista apua velka-asioiden hoitamisessa, hän voi kääntyä joko yleisen oikeusavustajan, lakimiehen tai asianajajan puoleen, jotka ovat olemassa juuri tätä varten.
Sitten varsinaiseen kysymykseen...
Kyllä velallinen itse voi hoitaa tuon koko prosessin, jos tiedot/taidot riittävät. Velkojat kuitenkin huomattavasti enemmän luottavat velkaneuvojan laatimaan hakemukseen, tietojen tarkistuksiin, lain mukaisten laskemien tekemisiin ym. Jos siis velallinen on itse laatinut/laskenut kaiken tarvittavan, hakemus saattaa joutua velkojien "erityistarkasteluun", jotta kaikki on hakemuksessa lainmukaisesti.
Ei velkaneuvojaa välttämättä edes tarvita, jos velallisen on tarkoitus ottaa asiaa hoitamaan lakimies/asianajaja, koska tällöin tuo asiamies hoitaa kaikki toimet velallisen puolesta. Ainut ero on tietenkin se, että tuosta palvelusta saattaa joutua maksamaan omavastuuosuuden.
velkaneuvojaan tippaakaan. Ensimmäiset sanat jotka minä olen velkaneuvojilta kuulluut on olleet seuraavat; ei ole mitään väliä mitä sinulle tai omaisuudellesi on tapahtunut. Ei ole mitään väliä oletko joutunut väärinkäytösten kohteeksi. Mitä valitat, täähän on pelkkää bisnestä.
Siinä velkaneuvojalle esimakua..
Olen vahvasti sitä mieltä, että velkaneuvojien ensisijainen tehtävänä on kerätä mahdollisimman suuri potti perintätoimistoille ja yrittää vaientaa velallinen vähättelemällä tapaa miten velka on muodostunut.
Kysyisin seuraavia asioita Velkaneuvojalta:
1. Puhuit omavastuuosuudesta tapauksessa jossa käytetään asianajajaa. Mikä taho maksaa omavastuuosuuden ulkopuolelle jäävän osan? Onko asialle jotkut kiinteät taksat?
2. Ketkä ovat velkaneuvojan neuvotteluvastapuolena perintäyrityksissä silloin kun yritetään sopia maksusuunnitelmasta? Neuvotellaanko ensimmäisen käsittelijän kanssa, jolle on uskottu esimerkiksi tietyllä alkukirjaimella alkavat nimet? Vai onko vastapuolena perintäyrityksen lakimies? Onko vastapuolena johtaja/joku johtoportaasta?
1) Omavastuuosuus määräytyy tulojen mukaan. Katso www.oikeus.fi -> Oikeusapu
2) Riippuu tapauksesta. Vastapuolena voi olla kuka tahansa - ei sitä koskaan tiedä. Harvoin asiasta päättää johtoporras - yleensä viimekädessä velkojan edustaja.
Kuka koulutti velkaneuvojaksi ja mikä taho maksoi koulutuksesta. Mitkä olivat koulutukseen pääsemisen edellytykset ja vaatimukset. Osallistuiko päävelkojat eli rahoitussektori ja perintätoimistot koulutuksen sisältöön ja rahoitukseen ja oliko koulutuksessa mukana oikeusministeriö. Oliko koulutukseen sisällytetty ihmisoikeustietoutta.
Entä onko paljon asiakkaina henkilöitä, jotka ovat perineet vanhempiensa velkoja ennen vuotta 2002 alaikäisinä tai muuten vain.
Olen itse parisen vuotta sitten selannut alan koulutustarjontaa. Nettisurffaamisella sain sen pikavaikutelman että koulutusta järjestää pääosin perintätaho. Velallistenkin kannattaisi tuppautua kursseille, ei "velallisina", vaan muuten kiinnostuneina.
Tietenkin kurssit maksavat, jos lähettäjänä ei ole työnantaja, mutta kukaties kurssin anti maksaa hinnat takaisin, kun tutustuu vastapuolen ajattelumaailmaan. Jos on muitakin kurssittajia, niin nimimerkki Velkaneuvoja hoi! Kerro!
Velkaneuvojan koulutustausta on yleensä kaupallinen, sosiaalinen tai juridinen - tai näiden yhdistelmä. Tietääkseni mitään velkaneuvojan tutkintoa/linjaa ei ole olemassa.
Perintätoimistot kouluttavat yleensä vain asiakkaitansa, mutta mikään ei tietystikään estä hakemasta tietoa myös perintätoimiston koulutuksesta, jos osallistuminen on vapaata kaikille - ja se on vielä ilmaista. Perintätoimiston antama koulutus keskittyy yleensä luotonantajan ja perinnän mahdollisuuksiin - luonnollisesti.
Velkaneuvojan kouluttaja on yleensä kuitenkin joko työnantaja itse (mahdollisuuksien mukaan) tai ennemminkin yleishyödylliset järjestöt (esim. Velkaneuvonta ry, Takuu-Säätiö...), jotka hankkivat koulutusaiheeseen asiantuntemusta myös oman järjestönsä ulkopuolelta (ulosottovirasto, kuluttajavirasto, oikeusministeriö, velkajärjestelyihin ym. keskittyneet laki-/asianajotoimistot). Koulutuksen aiheesta riippuen koulutuksen järjestäjä voi olla myös oppilaitos tai konsultointiyritys.
Kyllä luotonantajien ja perintätoimistojen työntekijätkin kouluttautuvat näillä ehkä enemmän velkaneuvontaan keskittyvillä koulutuksilla - joskin saattaa olla jossain kunnassa myös niin, että velkaneuvojat osallistuvat myös luontonmyöntämis-luotonvalvonta-perintä -koulutukseen. Velkaneuvojien ehkä pitäisikin enemmän myös osallistua näihin em. koulutuksiin, mutta en kuitenkaan usko, että nuo koulutukset ovat ensisijaisia missään kunnassa.
Mutta siinä mielessä väite "perintätoimistot kouluttavat" pitää paikkaansa, että perintätoimistot kyllä kouluttavat kunnan työntekijöitä silloin, jos kunta on heidän asiakkaana. Tällöin perintäyhtiön tarjoama koulutus on luonnollinen osa sitä palvelua, jota perintäyhtiö tarjoaa kunnalle. Yleensä tämä koulutus ei kuitenkaan ulotu enää talous- ja velkaneuvonnan työntekijöihin, vaan perintäyhtiö tarjoaa koulutusta ensisijaisesti kunnan talousasioita hoitaville työntekijöille.
Entä käsiteltiinkö koulutuksessa ihmisoikeuksia ja lasten oikeuksia koskien alaikäisenä perittyjä velkavastuita?
Käsiteltiinkö koulutuksessa velkojapankkien toimia 90-luvun alussa velan synnyn edistäjinä (yksipuolinen korkoperusteen muuttamisoikeus)?
Mikä on velkaneuvojien vastuu esim. ilmoitusvelvollisuus poliisille, jos havaitsee velkojan taholta tapahtuneen laittomuuden?
edes voi periä vanhempiensa velkavastuita. Jos alaikäisen puolesta toiminut on sössinyt eikä ajoissa ole luovutettu pesää konkurssiin, vastuussa on tämä aikuinen. Alaikäinen perillinen ei voi koskaan joutua vastuuseen vainajan velasta.
Miksi olisi tarvetta käsitellä velkojapankkien toimia 90-luvun alussa? Painopisteenhän on oltava siinä, miten TÄNÄ päivänä päästään ylivelkaantumisesta eroon.
Miksi velkaneuvoja huomaisi laittomuuden, jota velallinen ei itse ole havainnut? Miksi velallinen ei itse ole tehnyt rikosilmoitusta?
On paljon ihmisiä, jotka kokevat, että on tarvetta käsitellä velkojapankkien toimia 90-luvun alussa viimeistään nyt. Painopisteen on oltava siellä, missä ja miten velka on päässyt syntymään ja kasvamaan kohtuuttomiin mittasuhteisiin sellaisten ihmisten kohdalla, jotka eivät ole holtittomia tai rikollisiksi todettuja. Alaikäisten velalliseksi joutuneiden kohdalla toki velkaneuvoja tarttunee asiaan tarmokkaasti ja saattaa laiminlyöneen aikuisen (kuka tämä sitten lieneekin) vastuuseen viimeistään asian tietoon saatuaan alaikäisen puolesta, jotta alaikäinen saa vahingonkorvauksen laiminlyöneen taholta.
Mutta antakaamme velkaneuvojan vastata näihin kiinnostaviin kysymyksiin. Hänhän on asiantuntija ja ymmärtää siksi taistat ja syy-yhteydet paremmin kuin maallikot.
Myös se on syytä selvittää, miksei rikosilmoituksia ole voitu tai osattu aikoinaan tehdä laittomuuksista vaikka useiden viranomaisten käsien läpi on erittäin arveluttavia tapauksia mennyt kenenkään viranomaisen puuttumatta. Ainahan joku vastuuseen joutuu laittomuuksista. Eikö?
Unohtivatko kouluttajavelkojat painottaa näitä mielestäni ihmisoikeuksiin ja perutuslakiimme oleellisesti liittyviä asioita koulutuksessaan. Ei kai sentään.
1. ...ihmisoikeuksia ja perittyjä velkavastuita -> en muista, että ensimmäistä olisi käsitelty - jälkimmäistä jossain yhteydessä
2. ...pankkien toimia velan synnyn edistäjinä... -> aihetta on varmasti käsitelty eri näkökulmista, mutta en muista onko käsitelty juuri tuosta (suluissa mainitusta) näkökulmasta
3. ...velkojan laittomuus -> se on täysin asianomistajan, eli tässä tapauksessa velallisen, ilmoituksen/ilmoitushalukkuuden varassa
Suomeenkin on tulossa laki (jos ei ole jo voimassa), jonka mukaan viranomaisen kuten esim. kunnallisen velkaneuvojan on ilmoitettava poliisille laittomuus, jos hän havaitsee sellaisen työssään. Silloin velkojan tekemä väärinkäytös ei enää ole pelkästään velallisen oma asia eikä kukaan viranomainen voi pestä käsiään joutumatta itse vastuuseen hoitaessaan asiantuntijana heikommassa asemassa olevan asiakkaansa asiaa.
Mieleen tulee varsinkin viivästyskorko, joka monessa tapauksessa on 18 %. Opetettiinko velkaneuvontakoulutuksessa mikä on koronkiskonnan tunnusmerkistön täyttävä viivästyskorkoprosentti. Mafiakorko yleensä maailmalla lienee 15 %, minkä ylittävä korko on lainvastaista kiskontaa. Miten on Suomessa. Onko velkaneuvonnassa havaittu ylisuuren viivästyskoron perintää niiden kohdalla, joilla nakuttaa 18 %.
Minimipalkalla työskentelevät velkaneuvojat eivät voi toimia asianajajina, heidänhän pitäisi silloin kyetä tarttumaan lähes jokaisen asiakkaansa lähes jokaiseen velka-asiaan. Siinä määrin yleisiä väärinkäytökset ovat. Tarpeeksi kauan jatkuttuaan laiton muuttuu lailliseksi.
Tuo mainittu 18% korko on sieltä lievemmästä päästä. Viisitoista vuotta vanhoissa velkomusasioissa juoksee jopa 24% korkoja. Joku voi kysyä että kuka käski ottaa sellaista pikaluottoa. Sitä vain pääsi tapahtumaan, sillä vuoden 1990-91 tilanteessa pieni likviditeettipula saatettiin lyhytnäköisesti paikata vekselillä, jotta oma maksuliikenne kulkisi moitteettomasti. Vuonna 1992 maamme ekonominen tilanne stagnatisoitui siinä määrin, että mitään ei ollut tehtävissä, ja jopa aiemmin mallikelpoisuuspalkintoja saaneet yrittäjät joutuivat sivusta seuraamaan väistämättömiä katastrofeja.
Jos näitä oleellisimpia ylivelkaantumiseen johtaneita asioita ei opetettu, niin tiedustelen kohteliaimmin, mitä velkaneuvojille on opetettu neuvontaansa varten?
En ole velkaneuvoja vaan velallinen, ja olen itsekkin miettinyt tuota korkoasiaa. Kerran kysyin kunnalliselta velkaneuvojalta, että miten on mahdollista että laissa olevaa koronkiskontakohtaa ei enää sovelleta. Hän viittasi vain muuttuneeseen käytäntöön ja sanoi että ei noita korkoja enää tulkittaisi ylikoroiksi. Meinaankin seuraavaksi tsekata millaisia oikeustapauksia asiasta oli ennen 80-luvun nousukautta.
Muistan lukeneeni kauan sitten sanomalehdestä että koronkiskonnasta oli tullut tuomio, kai se keisi jostain lakiarkistosta vielä löytyy. Se, että nyt ei enää tule tuomioita, johtuu toisaalta siitä että julkisen vallan puolella ei ole oikeudenvalvojaa ja toisaalta siitä että velalliset ovat järjestäytymättömiä ja yksinäisiä ja piileskelevät kaapissa, ja otaksuvat etteivät saisi kuitenkaan oikeutta tuomioistuimessa, koska nykyinen tilanne on niin laajalti yleisesti hyväksytty että se on sitä kautta alkanut näyttää lailliselta.
Essi
Korko, niin pankkilainan 18 % viivästyskorko kuin kulutusluottojen 24 %n koron perintä ovat niin oleellisia asioita velkaneuvonnassa, että kyllä niiden laillisuus ja laittomuus täytyy olla velkaneuvojan tiedossa. Muutenhan suositaan rikosta eikä velkaneuvojalla ole mitään oikeutusta olemassaoloonsa.
Nimimerkki uteliaalle vastaan että kyllä ymmärrän että närästää, mutta sanamuotosi on liian tyly kun sanot ettei velkaneuvojalla ole mitään oikeutusta olemassaoloonsa. Minun mielestäni tuossa sekä velallinen että velkaneuvoja ovat molemmat uhreja. Velkaneuvoja on vain eräänlainen kirjaaja, jos hän tekee jotain muuta niin hän on entinen velkaneuvoja. Kyllä on tapauksia, joissa velkaneuvoja on onnistunut auttamaan velallista, vaikka esimerkiksi minua ei ole pystytty auttamaan.
Aiheeseen liittyvä lakitekstihän menee seuraavasti: "Kiskonnasta tuomitaan myös se, joka luotonannossa ottaa tai edustaa itselleen tai toiselle korkoa tai muuta taloudellista etua, joka huomattavasti ylittää julkisen valvonnan alaisten rahalaitosten vastaavassa luotonannossa ottaman tavanomaisen koron."
Tekstistä on hyvä erityisesti poimia seuraavat maininnat:
- julkisten valvonnan alaisten rahalaitosten
- huomattavasti ylittää tavanomaisen koron
En usko, että koronkiskontasyyte olisi mennyt edes aikoinaan läpi oikeudessa aiemissa viesteissä mainittujen korkojen osalta, sillä uskon noiden korkojen olleen juuri noiden em. rahalaitosten myöntämiä ja silloin tavanomaista korkoa (tavanomainen korko ei tietystikään tarkoita aina edullista asuntolainaa/pankkilainaa, vaan se voi olla myös kalliimpaa kulutusluottoa).
Nytkään en usko saman syytteen menestymiseen alle 40 prosentin todellisten vuosikorkojen osalta. Meillä on tällä hetkelläkin luottoja, joissa todellinen vuosikorko on jopa yli 40 prosenttia.
Tuohon todelliseen vuosikorkoon ei voi aina luottaa tässä asiassa, sillä lyhyellä laina-ajalla todelliseksi vuosikoroksi voi tulla satoja prosentteja. Näistä esimerkkeinä on nuo vippilainat - niiden todellinen vuosikorko on jopa yli 300 prosenttia, mutta kuluttajaviranomaiset ovat katsoneet, ettei kyse heidän mielestään ole koron kiskonnasta. Jos velallinen laiminlöisi vippilainan maksamisen, tällöin viivästyskorko olisi kuitenkin vain korkolain mukainen tavanomainen viivästyskorko.
Uskon että, jos kuluttajaviranomaiset uskoisivat kiskonta-asian menestymiseen oikeudessa, he olisivat tehneet asialle jo jotain. Jos viranomaisten toimet ei ole riittäviä, aina voi itse tehdä asiasta tutkintapyynnön.
Korkoja voidaan edelleen sovitella. Esimerkiksi hovioikeuden 8.3.2005 antamassa ratkaisussa koronmaksuvelvollisuus alennettiin 21 prosentista 5 prosenttiin ajalle 31.1.85-30.6.02 ja tuon jälkeen korkolain tavanomaista viivästyskorkoa (tällä hetkellä 9,5 %). Jossain oikeustapauksissa koronmaksuvelvollisuus on jopa kokonaan poistettu.
Menneet ovat menneitä ja niistä pitää tietystikin oppia. Valittamisen sijaan kannattaisi ennemminkin toimia.
* Jos omissa veloissa on ylisuuri korko, eikä velkoja suostu koron alentamiseen, tällöin asia vain oikeuteen.
* Jos tuntuu siltä, että korko on niin suuri, että kysymys voisi olla rikoslain tarkoittamasta (koron) kiskonnasta, tällöin asiasta tutkintapyyntö poliisille (tai yhteys kuluttajaviranomaiseen).
En hyväksy käsitystä että "menneet ovat menneitä". Vai voiko velkaneuvojan mielestä myös velallinen kuitata vuosien takaiset töppäyksensä samoin sanomalla "menneet ovat menneitä". Eivät voi eikä voi velkojapankitkaan. Kaikki väärinkäytökset tulevat tutkittaviksi, eihän tämä muuten koskaan voi muuttua miksikään oikeusvaltioksi. Velkaneuvoja näkyy olevan velkojan asiamies kun on noin valmis unohtamaan velkojatahon menneet velallisen vahingoksi. Sitäpaitsi mitään ei ole otettu opiksi eikä ole voitukaan, jos mitään väärinkäytöstä ei ole tiedostettu tapahtuneen edes.
Valtion Postipankki oli härskeimmästä päästä ja homma jatkuu yhä Sampo-nimisenä.
http://www.saunalahti.fi/~kait/lasy/pankkituki.htm
on aivan oikeassa, mitä tulee meihin ylivelkaisiin ja meidän passiivisuuteen. Viranomaistaho on tyrmännyt poikkeuksetta minunkin kysymykseni laillisuudesta ja vedonnut "vakiintuneeseen käytäntöön", mikä ei ole ikävä kyllä laki.
Mihin tämä maa on matkalla jos laki korvataa "vakiintuneella käytännöllä". Kaikkien on syytä pohtia sitä.
huomannut ajat sitten, että velkaneuvojat ovat valjastettu velkojien käyttöön ja heidän puolelleen.
Ihmeellisyyksiä piisaa.
JUTTU 1.
Voipi olla että laki ei ole sama kaikille. Muistelen että takavuosina, ennen nousukautta ja lamaa, uutisoitiin Hesarissa pormestari Teuvo Auran värikkään puolison Sirkan peliluola- ym. sotkuista. En ole kerinnyt etsiä ikivanhoja oikeustapauksia, mutta siinä muistaakseni oli jonkinlainen tuomio peliluolanomistajan harjoittamasta koronkiskonnasta, korko perätyi 17% eli aika vähän verrattuna isompien gansterien myöhemmin harjoittamaan kiskomiseen. Jos joku löytää linkin kyseiseen tapaukseen ja siihen tuliko siitä tuomio, niin olisi mielenkiintoista.
JUTTU 2.
Pari vuotta sitten velkojat lähettelivät ilmoitusluontoisia kirjeitä, joista ilmeni, että pitkään perinnässä olleista kulutusluotoista oli uudelleen alettu periä niiden alkuperäisiä korkoja, sellaisia 24% suuruisia. Ne olivat välillä kasvaneet hitaammin, voudilla oli kait joku kiinteä 16% korko kaikille, mutta se sääntö purkautui. Mihinkä, ja koska voimaantulleeseen lakiin tuokin perustui, ois kiva tietää.
Meillä on petoslaki, soveltuuko se tilanteeseen, jossa on peritty tai yritetty periä liikaa korkoa. Petoslaki on tässä:
"36 luku
Petoksesta ja muusta epärehellisyydestä
1 §
Petos
Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä
taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi
käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten
aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä
on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai
vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Petoksesta tuomitaan myös se, joka 1 momentissa mainitussa
tarkoituksessa tietojenkäsittelylaitteeseen vääriä tietoja syöttämällä tai
koneelliseen tietojenkäsittelyyn muuten puuttumalla vääristää
tietojenkäsittelyn lopputuloksen ja siten aiheuttaa toiselle taloudellista
vahinkoa.
Yritys on rangaistava.
2 §
Törkeä petos
Jos petoksessa
1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä,
2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa,
3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa
erityistä luottamusta tai
4) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta
turvatonta tilaa
ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on
tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi
kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
3 §
Lievä petos
Jos petos, huomioon ottaen tavoitellun hyödyn tai aiheutetun vahingon
määrä taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena
arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä petoksesta
sakkoon.
8 §
Syyteoikeus
Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä lievästä petoksesta eikä
luottamusaseman väärinkäytöstä, ellei asianomistaja ilmoita sitä
syytteeseen pantavaksi.
Syyteilmoitus ei ole kuitenkaan tarpeen luottamusaseman väärinkäytöstä,
jos erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamisen tai jos asioiden
hoitaminen perustuu lain tai viranomaisen määräykseen taikka jos
rikoksen on tehnyt asianajaja tai muu henkilö, joka on tehtävässään
julkisen valvonnan alainen tai siihen rinnastettavassa asemassa. "
Niin, herroilla ja narreilla on eri lait. Muistelenpa erästä Sunqvistiä joka sai KAIKKI velkansa anteeksi. Tämmösii esimerkkejä on monia. Meiltä pienvelallisilta päinvastoin viiään sitte näitten rötösherrojen rahatki korkojen kans. Anteeksantoa ei tule vaikka ois takausvelat. Kommentti on mitä laitoit nimen ja niinhän se on mutta se ei selitä miten nää herrat saa kaikki aina anteeksi. Kokoomuslaiset ja sossut on oikein experttejä siinä hommassa.
Tämä ei jää tähän. Pankkien ja rahoituslaitosten pääjohtajat viimekädessä vastaavat alaistensa valvonnasta ja siitä mitä korkoja peritään ja millä perusteilla.
Käsittääkseni vakiintunut käytäntö, ettei velallisen asioita kannata edes viedä oikeuteen juontuu Koiviston vuonna 1992 antamasta ohjeesta, jonka mukaan pankin ei tulisi hävitä velallistaan vastaan oikeuslaitoksessa. Ennen tuota on velallinen korkoasiassa voittanut, mutta sen jälkeen pääsääntöisesti hävinnyt. Keskustan Neittaanmäki kysyi asiaa eduskunnassakin, eikä hallitus kieltänyt tätä seikkaa vaan jätti siltä osin kysymykseen vastaamatta. Näin ollen velkaneuvojien ei pitäisi usuttaa pankkivelallisia etukäteen turhiksi tietämiinsä oikeudenkäynteihin korkokiistoissa ja lisätä siten pankkilaina-asiakkaiden kuluja entisestään vaan kertoa rehellisesti tilanne.
Joku on vielä kuusessa (lue puu yhdellä u:lla) ylikorkojen perimisen kanssa.
"Ei velkaneuvojaa välttämättä edes tarvita, jos velallisen on tarkoitus ottaa asiaa hoitamaan lakimies/asianajaja, koska tällöin tuo asiamies hoitaa kaikki toimet velallisen puolesta. Ainut ero on tietenkin se, että tuosta palvelusta saattaa joutua maksamaan omavastuuosuuden"
Joo ja myös hoitaa paremmin ja ajattelee,soveltaa,löytää porsaanreiät velallisen edukuksi parhaiten kuin esim: velkaneuvojat näin kävi minulle ja toimii vaikka maksaa pikkasen enemmän koska silloin sinun etua ajatellaan paremmin.
Harvinaisen laadukas viestiketju Suomi24 -palstalla! Kiitos siitä keskustelun osapuolille!
Eksyin tälle sivulle ja luin viestiketjun.
Samaa mieltä, asialllista keskustelua. Ja hyöhyllistäkin!