Nooo...oooh?

Lisääntyikö vauhtini kun paahdoit kantaani ja aloit hiillostamaan ajamalla takapuskurissani? Taisi käydä päinvastoin ja tarkistin ajonopeuttani alaspäin. Ohitustilanteita oli useampikin mutta taisit kadottaa kaasupolkimen tai jotakin muuta. Näin se kiire palkitaan.
69569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Kumpi teistä oli suurempi kiusaaja? Taas esimerkki pohjoiskarjalaisista mielenmaisemista.

Äänestä
  • Kolareita sattuu vähemmän pienemmissä nopeuksissa.

    Äänestä

  • Älä nyt kun on vaikeeta niin se pitää pyrkiä näyttämään myös muille tien päällä 😂😂

    Äänestä

  • Kumpi lienee suurempi? Mikä siinä on, että se toisen perse kiinnostaa? Rekka-Einarit ovat pahimpia, mutta kyllä niitä on paljon henkilöautoilijoissakin. Yleensä sellaisia lippaniskoja.

    Äänestä

Moukka aja jonkkaa tai penkkaan.🤡

Äänestä

???
Mikä tälläisen kuvitelman pointti on?
Mikä ylittää uutiskynnyksen kirjoittaa tänne?
Mikä on hiljentämisen tarkoitus?
Meinaatko ettei autoasi muisteta ja tiedetä?

Ihmeellinen on itäsuomalaisen elämä.

Äänestä

Jospa perässä ajavan armeijasta (?) tai peräti päiväkodista on niin vähän aikaa, joten se jonotus on vielä tuoreena muistissa eikä jonossa saa etuilla?

Äänestä

Liikenne on yhtä minäminä-taistelua, ainakin joensuussa.
Yhtä kiusantekoa, vaikka pitäisi joustaa ja ottaa huomioon, mutta sellainen ei sovi täkäläiseen sielunmaisemaan.
Sitten pitää vielä muista tienkäyttäjistä kirjoittaa suomi24 palstalle, kun on ensin saanut tehtyä heille kiusaa.
Todella aikuismaista ja rehtiä!
Jatkakaa!

Äänestä
  • Kiusataanko?

    Äänestä

  • Tehdä kiusaa...? Eikös tämä kannassaroikkuja ollut se joka aloitti kiusaamisen?
    Yleensä siellä takana on tilaa. Jos ei ole niin ohi sitten vaan. On ihan tutkittu asia, että se puskurissa roikkuja on se, joka aiheuttaa ketjukolarit.

    Äänestä

Aloittaja voisi viedä ajokorttinsa pykäläkujalle ja syödä päänsä.

Äänestä
  • Jättäkää se turvaväli .Kai olette lukeneet siitä? Oletteko kuulleet myös siitä että voi ottaa muut tienkäyttäjät huomioon? Mokomat itsekkäät mulkvistit.Vain savolaiset on noin tötteröitä.

    Äänestä

Peräpentti pelkää ryöstetyksi tulemista vai mitenkä sitä nuuhkimista täällä nyt selitettiinkään. Ei se turvallinen liikkuminen olekaan nälle penteille se pääasia vaan omaisuuden säilyttäminen ryöstelyltä. Tai polttoaineen säästäminen siinä imussa. Tai kisahenkisyys. Tai edes jonkun härnääminen kun eukko härnää kotona, tai joku työpaikalla. Tai jospa häntä ei odota kukaan kotona. Tai...

Äänestä
  • Urpolla on henkisiä ongelmia ja siksi hän tykkää kiusata muita tiellä liikkujia.
    Urpo nyssyttää 70-80 kmh 100 alueella ja ihmettelee vielä perässä roikkujia.
    Ohi mennään kyllä kunhan vastaantulijoita ei ole ja ohittaminen on turvallista, ei siinä urpon persiessä kukaan roiku muuta kuin sen aikaa kun on pakko.
    Urpo kun ei edes itse tajua/halua helpottaa ohitusta siirtymällä oikeaan reunaan, vaan nyssyttää tiukasti keskiviivan vieressä.
    Miksikö?
    No koska on URPO!

    Äänestä

  • Peräpentti on eksyksissä ja seuraa, koska pelkää eksyvänsä vielä pahemmin.
    Minulla oli aikoinaan (70-luvulla) takaikkunassa tarra "älä seuraa, olen itsekin eksyksissä".
    Poliisi käski ottaa sen pois, koska se provosoi. Kysyin asiaa katsastusmieheltä.
    En ottanut, koska ei löytynyt lakipykälää, johon vaatimus llisi perustunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Urpolla on henkisiä ongelmia ja siksi hän tykkää kiusata muita tiellä liikkujia.
    Urpo nyssyttää 70-80 kmh 100 alueella ja ihmettelee vielä perässä roikkujia.
    Ohi mennään kyllä kunhan vastaantulijoita ei ole ja ohittaminen on turvallista, ei siinä urpon persiessä kukaan roiku muuta kuin sen aikaa kun on pakko.
    Urpo kun ei edes itse tajua/halua helpottaa ohitusta siirtymällä oikeaan reunaan, vaan nyssyttää tiukasti keskiviivan vieressä.
    Miksikö?
    No koska on URPO!

    Miten itse käsittäisit sanat: :...Ohitustilanteita oli useampikin..."

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Miten itse käsittäisit sanat: :...Ohitustilanteita oli useampikin..."

    Nyssyttäjän harhaiseksi näkemykseksi. Mistä hän ohitustilanteet näkisi kun ivallinen irve naamalla tuijottaa taustapeiliinsä ja nauttii tekemästään kiusasta.

    Äänestä

Turvaväli!!!!!. Hautausmaat on täynnä niitä, niiin sanottuja "huippukuskeja".

Äänestä

näitä takapuskurissa raivoajia kyllä riittää. Kyse lienee jonkilaisesta mielenvikaisuudesta. Sitten kun sattuu edellä ajava vielä yhtä höpelöksi, niin näytelmä on valmis. - Jos tommoset sattuu joskus jeparin silmiin, niin ainoa oikea rangaistus on ajokortti pois pysyvästi.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Kuski joka ajaa 100 alueella 70, ei todellakaan tarvitse ajokorttia.

    Äänestä

Opetelkaa ajan käyttö niin ei tarvitse ratissa raivota. Kiire tai paremminkin tekokiire saa teissä sen raivon pintaan. Aikaisemmin matkaan ja turvavälit niin matka sujuu paremmin.

Äänestä
  • Johan oli taas neuvo. Kaipa jokainen liikkeelle lähtee silloin kun on lähdön aika, ei ne liikenteen nyssyttäjät sentään kenenkään menoja aikatauluta, vaikka sitä mieltä tuntuvat olevankin.

    Äänestä

  • Tää aikaisemmin matkaan on kyl oikein karjalainen sanonta 😂😂😂😂 mitä se auttaa lähteä vaikka tunti aiemmin kun se nussero löytyy aina eteen.
    Vai onko tää sittenkin niin että tiet on täynnä aiemmin lähteneitä ja siksi he kuvittelee että nyt voidaan vaan körötellä.😂😂😂

    Äänestä

Tie nro 74 Joensuusta itään varmaankin kilometrin suoria eikä muita autoja näkyvissä. Vakkarissa 90 km/h:ssa ja auto nakottaa takakontissa. Onko teillä peräsuolipenteillä selitystä tilanteeseen?

Äänestä
  • Risteysalueella ei mm. saa ohittaa, vaikka vastaantulijoita ei olisikaan. Toki voi olla että puhut yksittäistapauksesta, sillä kaikki eivät vain uskalla ohittaa ja siten vaikeuttavat muidenkin perässä ajavien ohitusta. Jos sanot että tuolla tiellä aina ja kaikki roikkuu sinun puskurissasi 90 km/h vauhdissa, niin enpä taida kyllä uskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Risteysalueella ei mm. saa ohittaa, vaikka vastaantulijoita ei olisikaan. Toki voi olla että puhut yksittäistapauksesta, sillä kaikki eivät vain uskalla ohittaa ja siten vaikeuttavat muidenkin perässä ajavien ohitusta. Jos sanot että tuolla tiellä aina ja kaikki roikkuu sinun puskurissasi 90 km/h vauhdissa, niin enpä taida kyllä uskoa.

    Onpas nyt vaikeaa vai ihanko siellä sellainen perusarvailija taas?
    Yritetäänpä nyt tarkentaa. Suoraa riittää toki vaikka risteykset unohdettaisiin. Tuskinpa sentään edes täällä idässä risteysalueilla ohitellaan. Mainitset etteivät kaikki uskalla ohittaa. No tuskinpa he silloin persiessä ajavat jos vauhtia on mittarin mukaan 90 km/h:ssa.
    "Aina ja kaikki..." Arvuutteletko taas vai muutenko vaan jossittelet?

    Äänestä

  • Et kai sinä tuolla vakkaillasi tarkoita tätä ihmeellistä vakionopeussäädintä!!! Ei helwata! Vastahan täällä opetellaan vilkun käyttöä ja ihmetellään liikenneympyröitä. Älä tule tänne niitä metropolien hapatuksia esittelemään, suakel!

    Äänestä

  • Saattaisin miettiä miksi toinen tulee perään ajamaan. Se on jännä että toisten perään niitä vaan kertyy

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Onpas nyt vaikeaa vai ihanko siellä sellainen perusarvailija taas?
    Yritetäänpä nyt tarkentaa. Suoraa riittää toki vaikka risteykset unohdettaisiin. Tuskinpa sentään edes täällä idässä risteysalueilla ohitellaan. Mainitset etteivät kaikki uskalla ohittaa. No tuskinpa he silloin persiessä ajavat jos vauhtia on mittarin mukaan 90 km/h:ssa.
    "Aina ja kaikki..." Arvuutteletko taas vai muutenko vaan jossittelet?

    Sellaisen kuvanhan sinun jutuistasi saa että perässä roikkujat ovat sinulle jokapäiväinen ongelma liikenteessä.
    Tarkenna ko. tapahtuman yleisyyttä, niin ei kenenkään tarvitse arvailla.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Et kai sinä tuolla vakkaillasi tarkoita tätä ihmeellistä vakionopeussäädintä!!! Ei helwata! Vastahan täällä opetellaan vilkun käyttöä ja ihmetellään liikenneympyröitä. Älä tule tänne niitä metropolien hapatuksia esittelemään, suakel!

    Vakkari pitää vauhdin vakaana vain tasaisella. Alamäkeen vauhti kasvaa ja jyrkässä vastamäessä hidastuu. Melkoisia liikenteen kuminauhoja nämä vakkarikuskit.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Vakkari pitää vauhdin vakaana vain tasaisella. Alamäkeen vauhti kasvaa ja jyrkässä vastamäessä hidastuu. Melkoisia liikenteen kuminauhoja nämä vakkarikuskit.

    Aika vanhojen autojen ominaisuuksia nuo.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Vakkari pitää vauhdin vakaana vain tasaisella. Alamäkeen vauhti kasvaa ja jyrkässä vastamäessä hidastuu. Melkoisia liikenteen kuminauhoja nämä vakkarikuskit.

    Eikös tuo ole normaali ajotyyli ilman vakkariakin?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Saattaisin miettiä miksi toinen tulee perään ajamaan. Se on jännä että toisten perään niitä vaan kertyy

    Voisiko kommentistasi päätellä että sinulle 80n alueella ei 90 riitä vaan ajat vieläkin reilummin ylinopeutta? Ja tuosta jatkoa että olet pian jonkun nopeusrajoituksia noudattavan kannassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Voisiko kommentistasi päätellä että sinulle 80n alueella ei 90 riitä vaan ajat vieläkin reilummin ylinopeutta? Ja tuosta jatkoa että olet pian jonkun nopeusrajoituksia noudattavan kannassa?

    Näin se mene. Mutta eipähän tarvi aloitella täällä perskärpäsistä keskusteluja. Toiset menee omalla vauhdillaan ja toiset omallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Näin se mene. Mutta eipähän tarvi aloitella täällä perskärpäsistä keskusteluja. Toiset menee omalla vauhdillaan ja toiset omallaan.

    Harvemmin ne perskärpäset ja peräpään pentit täällä puolustelevatkaan "oikeuksiaan". Mutta sinunlaisista nuuhkijoistahan tämäkin keskustelu sai alkunsa. Ja nuuhkiessasi se edellä ajava määrittelee vauhdin, niin oman kuin sinunkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Eikös tuo ole normaali ajotyyli ilman vakkariakin?

    No eihän vakkarista ole sitten haittaa / hyötyä, jos kaikki ajavat noin.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Vakkari pitää vauhdin vakaana vain tasaisella. Alamäkeen vauhti kasvaa ja jyrkässä vastamäessä hidastuu. Melkoisia liikenteen kuminauhoja nämä vakkarikuskit.

    Höpöhöpö!

    Nykyvakkarit jarruttavat alamäissä, ettei vauhti kasva liian suureksi.

    Jarruttavat myös, jos muuttaa asetusta nopeasti pienemmälle.

    Automaattivaihde vaihtaa pienempää ylämäessä, jotta asetetussa nopeudessa pysytään.

    Toki pientä vaihtelua vauhtiin silti jää, mutta paljon vähemmän kuin ilman vakkaria.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Paljonkos poliisi sallii ylinopeutta alamäessä verrattuna tasaiseen? Onko eri jyrkkyyksillä eri sakoituskerroin?

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Paljonkos poliisi sallii ylinopeutta alamäessä verrattuna tasaiseen? Onko eri jyrkkyyksillä eri sakoituskerroin?

    Höh! Omituinen kysymys.

    Tietysti ihan saman verran kuin ilman vakkaria ajaviltakin.

    Äänestä

Mersulla, bemarilla tai audilla nyt pystyy ajamaan selkeästi muita autoja nopeammin, alusta kun on tehty ajettavuuden ehdoilla ja saksan autobaanoille +200 nopeuksiin. Siksi nämä merkit ärsyttää hidastelijoita.

Äänestä
  • Ajapa vaan niitä Saksan nopeuksia, niin tulee virkavallan toimesta taukoa ajeluihin.

    Äänestä

  • Mene sitten sinne natsilandiaan ajelemaan jos kerta niin kiire on on.Täällä suomessa on 80km ja 100km h perusnopeus.Kaikki muu on kuspään tuotetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Mene sitten sinne natsilandiaan ajelemaan jos kerta niin kiire on on.Täällä suomessa on 80km ja 100km h perusnopeus.Kaikki muu on kuspään tuotetta.

    paskat ilo alkaa vasta 200:sta, ai että on kiva päästellä quattrolla talvellakin 220-240 lasissa ja kesällä Juukaan päin +250.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    paskat ilo alkaa vasta 200:sta, ai että on kiva päästellä quattrolla talvellakin 220-240 lasissa ja kesällä Juukaan päin +250.

    Höh. Eihän siun mikra ees kule ko 125km/h:ssa ja eikös siun korttikin oo kuivumassa?

    Äänestä

Tarina alkaa vuodesta 2016, jolloin Vänttisen perhe osti käytetyn, noin 65 000 kilometriä ajetun auton Jyväskylästä.

Löytö oli mallia Volkswagen CC, jossa oli 1,4 litran niin sanottu multifuel-moottori. Siihen sopii siis bensiinin lisäksi myös E85-etanolipolttoaine. Ostohetken jälkeen autolla tosin on ajettu pelkästään 95E-bensiinillä.

Joulukuussa 2017 auton moottori rikkoutui Espoossa. Mittarissa oli noin 90 000 kilometriä.Saksalaiset autot on nykyään täysiä paskoja.Fiatkin parempi.

Äänestä

Vuosikausia työtä ja huolta, mapillinen paperia, paljon kysymyksiä ja mielipahaa, ja kaiken päälle tuhansien eurojen laskut. Niidenkin jälkeen Ilkka Vänttisellä on selvä mielipide tämän kaiken aiheuttajasta:

– Pahuksen kiva auto. Mukava ajaa, tilava ja hyvin varusteltu.

Viiden vuoden saaga ei ole karsinut hymyä rauhallisen miehen huulilta. Vaikka kieltämättä usein on käynyt mielessä, pitikö tämä kaikki ihan itse kokea.

– Autossa on nyt kolmas moottori, siis kolmas elämä jo menossa.

Äänestä

Juu,kyllä ne kulkee joo mutta roska laatua.Aikansa toimii..

Äänestä
  • Mutta eikös tuo ole tapa niin autoissa kuin muussakin krääsässä: aikansa toimii, sit korjataan tai köijätään kaatikselle. Mitä naitä peltilehmiä paapomaan ja niiden kanssa tunnelmoimaan.
    Panostakaa ajotaitoihin ja mieluimmin muut huomioon ottaviin taitoihin. Liikenne on yhteispeliä ilman räikköstelyä ja raudan jumaloimista.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Mutta eikös tuo ole tapa niin autoissa kuin muussakin krääsässä: aikansa toimii, sit korjataan tai köijätään kaatikselle. Mitä naitä peltilehmiä paapomaan ja niiden kanssa tunnelmoimaan.
    Panostakaa ajotaitoihin ja mieluimmin muut huomioon ottaviin taitoihin. Liikenne on yhteispeliä ilman räikköstelyä ja raudan jumaloimista.

    Autot ovat kauniita esineitä ja niillä on mukavaa revitellä.

    Äänestä

Jos omistaa Mersun, bmw tai audin, on päästävä muista ohi ja näytettävä oma ego. Jopa risteysalueella ohittaessa ja muille vaaraa aiheuttaen

Äänestä
  • kyllä kadehtiminen on hassua 🤢

    Äänestä

  • Siinähän nuo on mainittu automerkit, mitkä ovat kuolonkolareiden kärjessä lukumäärällisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    kyllä kadehtiminen on hassua 🤢

    Miksi minua ei kukaan kadehdi, kun osaan ajaa rajoitusten mukaan ja otan muut huomioon?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Miksi minua ei kukaan kadehdi, kun osaan ajaa rajoitusten mukaan ja otan muut huomioon?

    Sinulla ei ole Mersu, bmw tai audi 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Sinulla ei ole Mersu, bmw tai audi 😂

    Minulla Audi, vaimolla Mersu. Hymiöt jätän teineille.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Sinulla ei ole Mersu, bmw tai audi 😂

    👴🏿?

    Äänestä

  • Kyllä.
    Kiitos huomaamisesta.
    Ei onneksi mene omat yöunet.
    Muita painaa enemmänkin näköjään.
    Ja tiedän minä ihmisiä ketkä sanoo että oli pakko ostaa kyseisen merkin auto juuri sen takia että saa löylyttää muita.
    Varsinkin kun normaalilla ajollakin ne ottaa löylyä 😂😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kyllä.
    Kiitos huomaamisesta.
    Ei onneksi mene omat yöunet.
    Muita painaa enemmänkin näköjään.
    Ja tiedän minä ihmisiä ketkä sanoo että oli pakko ostaa kyseisen merkin auto juuri sen takia että saa löylyttää muita.
    Varsinkin kun normaalilla ajollakin ne ottaa löylyä 😂😂😂😂

    Siihen löylyttämiseen ei tietty automerkki riitä, taitoakin pitää olla. Vai onko autossasi saunakin? Ja jotenkin on vaikea kuvitella sinun "normaali" missään asiassa.
    Joten pyyhi kyyneleet pois tai ota lääkkeesi ainakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Miksi minua ei kukaan kadehdi, kun osaan ajaa rajoitusten mukaan ja otan muut huomioon?

    Olet liian tylsä liikenteeseen...

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Olet liian tylsä liikenteeseen...

    Paljon virkistävämpää on tosiaankin katsella ryppyistä autoasi siellä ojan pohjalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Paljon virkistävämpää on tosiaankin katsella ryppyistä autoasi siellä ojan pohjalla.

    Miksi sinun "autossasi" on takalasin lämmitin?
    No ettei kädet palellu työntäessä...

    Äänestä

jos taakse metrin päähän jää nönnöttämään joku kaahari, niin kannattaa hiljentää vauhtia. Semmonen 10 - 20 km/t ainakin. Jos yrittää ohittaa niin kaasu pohjaan.

Äänestä
  • Jos joku kaahari jää metrin päähän niin silloinhan edellä ajavakin kaahaa.

    Äänestä

seuraavan kerran lyö kylmän viileesti vaan liinat kiinni. siinäpähän oppii ihan kantapään kautta.

Äänestä
  • Aiheeton jarrutus ja liikenteenvaarantaminen. Sakkoa tulee nyssyttäjälle että paukkuu.

    Äänestä

  • Tätä varten on kamerat jotka tallentaa. Myös äänen auton ulkopuolelta. Jää parempaa materiaalia kun noustaan selvittelee sua sieltä niskatuesta.
    Haluatko että käännän vähän päätäsi kun olet saanut reilun tällin autosi perään.

    Äänestä

Siellä kurjassa idässä on vaan niin lyhyt aika siitä kun ajeltiin hevoskärryillä ja sai katsella hevosen peräreikää ja nyt vaan on ikävä sitä reikää ja pahimman puutteessa auton pakoputkikin käy. Siksi nämä peräpään pentit.

Äänestä
  • Tässä keskustelussa kyllä
    Tietäjät tietää.

    Monta juttua on tullut esille joita en ole itse edes ajatellut saati sanonut ääneen 😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Tässä keskustelussa kyllä
    Tietäjät tietää.

    Monta juttua on tullut esille joita en ole itse edes ajatellut saati sanonut ääneen 😂😂

    Joku teinikö siellä pöteröi? Lapsellisia hymiöitä riittää...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Lisääntyikö vauhtini kun paahdoit kantaani ja aloit hiillostamaan ajamalla takapuskurissani? Taisi käydä päinvastoin ja tarkistin ajonopeuttani alaspäin. Ohitustilanteita oli useampikin mutta taisit kadottaa kaasupolkimen tai jotakin muuta. Näin se kiire palkitaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu