Todella typerä päätös Yleltä lopettaa Radio Puhe. Ainoa kanava , mitä jaksoi
kuunnella pidempiäkin aikoja. Paras kanava esim autoradiosta kuunnellessa,
samoin yö-aikaan tuli tosi mielenkiintoisia ohjelmia,
Näyttää pikku hiljaa siltä, että Yle ei tarjoa ohjemaa radiossa muille kuin teineille.
Luontoilta ja sekahaku ovat kohta ainoat ohjelmat meille vanhemmille. Radio Suomessa kun alkaa musiikki soimaan, vaihtuu kanava alta aikayksikön. Että kiitokset vaan nykyiselle Radio Suomen "musiikkipäällikölle".
kuunnella pidempiäkin aikoja. Paras kanava esim autoradiosta kuunnellessa,
samoin yö-aikaan tuli tosi mielenkiintoisia ohjelmia,
Näyttää pikku hiljaa siltä, että Yle ei tarjoa ohjemaa radiossa muille kuin teineille.
Luontoilta ja sekahaku ovat kohta ainoat ohjelmat meille vanhemmille. Radio Suomessa kun alkaa musiikki soimaan, vaihtuu kanava alta aikayksikön. Että kiitokset vaan nykyiselle Radio Suomen "musiikkipäällikölle".
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ylekin on lähtenyt tähän yleiseen tyhmentämiseen kyllä kunnon puheradiolla oli oma kuulijakuntansa vajaat 200 000 kuulijaa
Tämäpä. Siksi olisi pitänyt halltuksen tuoda kunnon YLE leikkaukset pöytään. Ruotsissa pikkusummalla tehdyssä Sveriges Radio Finska kanavalla on enemmän asiasisältöjä kuin Suomen kalleimmalla radiokanavalla Yle Radio Suomi.
RADIO SUOMEEN pumpataan enemmän rahaa kuin SR ruotsissa Finska kananavaan kuluttaa.
Isoilla leikkauksilla jäisi vain se höttö hömpän tekeminen pois, koska sitä vaihtoehtoa ei ole että YLE:stä tulisi radion puolella vain Nova ja tv puolella pelkkää viihdettä puttaava Nelonen.
Sisuradion kuunteluosuus on häviävän pieni muihin SR:n kanaviin nähden. Kun leikkuri aikanaan iskee, niin se osuu suomenkieliseen kanavaan. Raha ei kasva puussa edes Ruotsissa.
Olen täysin erimieltä. Yle puhe oli vielä 2017 jotain, mutta uudistuksessa 2018 ja sen jälkeen viimeisimmässä pilattiin koko kanava. Vastoin enemmistön mielipidettä, siis siitä porukasta joka Yle:lle palautetta antoi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15210395/yle-puheen-uudistuksessa-ei-kuunnella-kuulijoita
Palautetta antanut porukka? 🤔 Miten tämä mainitsemasi "enemmistön mielipide" on todennettavissa? Yle Puheen tahallisesta pilaamisesta olen samaa mieltä.
Linkkaamassani ketjussa tämä selitetty.
Lyheysti, 2017-2018 tulleet palautteet YLE:lle, shoutbox viestit, twitter (nykyään x), facebook kommentit ja erisanomalehtien kolumnit/mielipidekirjoitukset.
Silloinen Puheen päällikkö Olli Junes (2018) lopulta myös myönsi medialle. Suuri enemmistö palautteiden antajista ei halunnut kyseisestä uudistusta. Silti tekivät sen.
todella hyvä päätös lopettaa valtio vihapuhelu 👍 valhemedia jka jakoi pelkkää p**ka propagantaa hallinto-alamaisille. opposition tarjota customoitu kommu nisteille, ilmastopropaganta, ja savolainen rähinä on myös ykälle, ja boomereille. jos valhemediasta kuuluu yleinen ääni, ahdistuu ykä ja boomerit alta aikayksikön, onneksi nyt on jo yksi valhemedia pois pelistä, kiitos mestari 🥰
Tästä kommentista ei ota mitään tolkkua
istu miekkaan
In Finland we have this thing called persu meininki 👍