murtunut maailmani...?

ainut lohtuni on enää odottaa lapseni syntymää.. siihenkin on vielä aikaa.
kaikki alkoi kun tulin raskaaksi. käytimme kyllä kondomia, mutta sekin petti. minulla meni hyvin poikaystäväni kanssa, mutta kuultuaan että olen raskaana, hän hylkäsi minut melkein saman tien.asia ei itsellenikään ollut niin helppoa ja yksinkertaista.
niin, aluksi poikaystäväni oli kauhusta ällistyneenä, sitten ilonen asiasta, nyt haluaa minun tekevän abortin. hän ei enää huomioinut minua, sai vain kamalan "menokauden"... hanelläkin on vielä oma elämä edessään, olemmehan molemmat aika nuoria. ja kyllä toisaalta ymmärränkin sen. tekee vain kipeää.vappuna hän löi minua mahaan heitteli kännipäissään, nyt olen joka paikasta mustelmilla ja kipeä. saiko se pieni lapsi miehessäni uuden piirteen esiin?
hän kyllä on sanonut tahtovansa osallistua lapsen elämään paljonkin, ja olen ilonen siitä. nyt emme ole yhdessä, olleet jo vähään aikaan.
pokaystäväni väittää minun ajattelevan vain itseäni kun tahdon pitää lapsen. mutta itse tahtoisin antaa sille pikkuiselle elämän, ja rakkautta...
mitä teen... olisiko syytä ottaa poikani takaisin, olen epätoivoinen... aborttia ei kohta voi enää tehdä, (kuitenkin mietin tätäkin vaihtoehtoa)..
8694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Saiskos kysyä ikää?

Äänestä

Mietitkö todella ottavasi takaisin tyypin, joka löi sinua? Jos takaisin otat, saat vaan uudestaan selkäsaunan.

Äänestä

Ethän ota poikakaveriasi takaisin etkä tee aborttia? Kyllä sinä pärjäät lapsen kanssa yksinkin; Suomessa on niin hyvät tuet yksinhuoltajille. Lasta ei kannata uhrata kypsymättömän isän takia. Tsemiä!

Äänestä
  • joo!älä ihmeessä tapa omaa lastasi sen takia et saisit sellaisen miehan takas joka lyö sua ja tuntee lasta kohtaan katkeruutta!itselläni 2,5 vuotias tytär ja olen yksinhuoltaja!minulla kävi vähän saman lailla kui sinullakin miehen suhteen!hetkeäkään en ole ex-mieheni takia miettinyt että olisikohan sittenkin pitänyt tehdä abortti!mikään ei saa mennä oman lapsen edelle!mieti,sun omaa lihaa ja verta!kyllä sä pärjäät yksin ja onhan aina sukulaiset ja ystävät auttamassa ja tukemassa=)en epäile etteikö olisi pelottava ajatus olla lapsen kanssa kahdestaan,mutta kyllä se siitä!tuut huomaamaan=)ne on vaan turhia pelkoja!se on eri asia jos tiedät ettet ole valmis äidiksi niin silloin kannattaa miettiä sitä toista vaihtoehtoa,lapsen tulevaisuutta ajatellen!!sen mä vaan viel sanon et päivääkään en pois vaihtaisi,itsekkään en ole vielä kovin vanha ,s79!

    Äänestä

Vaikea sanoa yhtään mitään näin ulkopuolisena ja vielä lapsettomana ihmisenä, mutta haluaisin kuitenkin tukea sinua pitämään lapsen. Minusta tuntuu, että "ystäväsi" ei ole vielä valmis isäksi ja näin ollen hän haluaa sinun luopuvan lapsesta. Vaistoan asiassa myös jotakin mustasukkaisuutta...Älä missään nimessä alistu pahoinpideltäväksi! Pyydä ystävilstäsi tukea asiassa tai juttele asiasta esim. neuvolassa. Uskon että sydämesi näyttää sinulle oikean tien. Anna lapselle mahdollisuus! Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista, mitä ikinä päätätkin tehdä!! =)

Äänestä

synnyttää taas yksi suunnittelematon,ei-toivottu lapsi maailmaan.

Äänestä
  • älä missään nimessä ota enää kundia takaisin koska se ei muutu vaan saat kärsiä siitä aina siis teet kumman tahansa ratkaisun älä silti palaa tuollaisen kundin kanssa yhteen.
    Taas mitä tulee siihen lapseen se ratkaisu sinun on tehtävä itse.
    On aika rankaa hoitaa yksin pieni lapsi *kokemusta on* jos olet sitä mieltä että olet valmis asettumaan aloillesi ja jaksat kaiken sen yö herätyksen ynnä muuta niin ok.
    onko sinulla tukiverkkoa siis vanhemmat tai ystäviä jotka auttaa sinua sillä ne on hyvä olla tai et muuten pysty elämään minkäänlaista omaa eläämääsi. jos on ja kovasti haluat lapsen ja olet valmis siihen niin sanon vain että onneksiolkoon ja hyvää raskaus aikaa sinulle :o)
    rahallisesti aina pärjää koska suomessa eletään...

    Äänestä

teille vastauksista. olen päättänyt pitää lapsen. tukea löytyy sukulaisista ja vauvanhoitoapua tarvittaessa :)...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liina kirjoitti:

ainut lohtuni on enää odottaa lapseni syntymää.. siihenkin on vielä aikaa.
kaikki alkoi kun tulin raskaaksi. käytimme kyllä kondomia, mutta sekin petti. minulla meni hyvin poikaystäväni kanssa, mutta kuultuaan että olen raskaana, hän hylkäsi minut melkein saman tien.asia ei itsellenikään ollut niin helppoa ja yksinkertaista.
niin, aluksi poikaystäväni oli kauhusta ällistyneenä, sitten ilonen asiasta, nyt haluaa minun tekevän abortin. hän ei enää huomioinut minua, sai vain kamalan "menokauden"... hanelläkin on vielä oma elämä edessään, olemmehan molemmat aika nuoria. ja kyllä toisaalta ymmärränkin sen. tekee vain kipeää.vappuna hän löi minua mahaan heitteli kännipäissään, nyt olen joka paikasta mustelmilla ja kipeä. saiko se pieni lapsi miehessäni uuden piirteen esiin?
hän kyllä on sanonut tahtovansa osallistua lapsen elämään paljonkin, ja olen ilonen siitä. nyt emme ole yhdessä, olleet jo vähään aikaan.
pokaystäväni väittää minun ajattelevan vain itseäni kun tahdon pitää lapsen. mutta itse tahtoisin antaa sille pikkuiselle elämän, ja rakkautta...
mitä teen... olisiko syytä ottaa poikani takaisin, olen epätoivoinen... aborttia ei kohta voi enää tehdä, (kuitenkin mietin tätäkin vaihtoehtoa)..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu