Etsintäkuulutuksissa joku isä etsii -75 syntynyttä lastaan, joka on annettu adoptioon. Mitä ajattelette näistä viesteistä? Onko oikein, että ihmiset etsivät adoptiolapsia netin(!!) tai lehtien välityksellä?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000028&conference=554&posting=22000000008763080
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000028&conference=554&posting=22000000008763080
Vastaukset 33
Vanhimmat
niin kerro ihmeessä.
Parempi konsti on ottaa yhteyttä asian hoitaneeseen tahoon. Sieltä otetaan yhteyttä lapseen ja kysytään haluaako hän tavata biologiset vanhempansa. Jos haluaa, tapaaminen voidaan järjestää.
Näin on monta kertaa tehty ja hyväksi havaittu.
Entäs jos isä ei tiedä, mikä taho on adoption hoitanut? Viestistä kävi ilmi, ettei isä ole varma edes lapsen sukupuolesta. Entäs jos asiaa hoitaneen tahon papereissa ei ole mitään merkintää isästä? Ei kai lapsi voi silloin edes etsiä isäänsä, jos esimerkiksi biologinen äiti kieltäytyy kertomasta isän henkilöllisyyttä.
Suomessa adoptioita hoitavat Pelastakaa Lapset ry ja Helsingin kaupunki. Interpedia hoitaa ulkomaisia adoptioita, mutta sitä ei ollut edes perustettu 1975.
Paikallisesta sossusta kannattaa aina kysellä tällaisessa tapauksessa.
Hyvä juttu, toivottavsti löytävät toisensa.
Jos olisin adoptoitu ja näkisin tuommoisen viestin, niin se voisi olla melkoinen shokki. Adoptoituna muutenkin kuvittelee ja pelkääkin omaan alkuperään liittyviä asioita. Tuommoinen ilmoitus voi laittaa mielikuvituksen liikkeelle, vaikka ilmoitus ei edes koskisi itseä. Toinen asia on se, että tuosta voi sitten kuulla kaikilta niiltä ihmisiltä, jotka vaan adoptiosta tietävät. Tuossakin luki, että kerro asiasta adoptoidulle ystävälle. Ei välttämättä olisi mukavaa, että ihmiset tulisivat tiedottamaan ko. ilmoituksesta ja kyselemään asiasta :(
Monestakin syystä kannattaa kyllä kokeilla ensin kaikki mahdolliset muut konstit löytää lapsensa.
En lukenut tuota viestiä, mutta kannattaisi ensin yrittää löytää bioäiti tai joku äidin sukulainen joka tietäisi asiasta. Kysellä sosiaalivirkailijat/pelat ym.ym.
Minun käsitykseni mukaan yhteydenoton tulee tapahtua lapsen aloitteesta ja halusta. Biologiset vanhemmat ovat jo kerran luopuneet oikeudestaan lapseen, eikä heillä ole mitään syytä enää ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä. Lisäksi Pela ym. eivät anna tietoja lapsesta biologiselle vanhemmalle, vaan ainoastaan lapselle, joka ottaa itse yhteyttä viranomaisiin. Eli biologisilla vanhemmilla ei ole enää mitään oikeuksia lapsen suhteen.
Mielestäni myös biovanhemmat voivat ottaa yhteyttä PeLaan. Silloin PeLasta otetaan yhteyttä lapseen ja kysytään haluaako tämä tavata biovanhemmat. Jollei, asia jää siihen. Tärkeintä on, että yhteydenotto tehdään adoptiojärjestön kautta.
eikä heillä ole mitään syytä enää ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä.
-mistä voit tietää että tilanteet ei muutu vuosien varrella??
Lisäksi Pela ym. eivät anna tietoja lapsesta biologiselle vanhemmalle, vaan ainoastaan lapselle, joka ottaa itse yhteyttä viranomaisiin.
-nimijä ja osoitteita ei varmaankaan anneta, mutta jos lapsi on ottanut itse yhteyttä pelaan ja haluaa yhteyden bioihin niin silloin lapsen tietoja myös annetaan, mutta yhteyden pitää olla alkanut lapsesta että niitä tietoja saa ja lapsen on oltava täysi-ikäinen...
Eli biologisilla vanhemmilla ei ole enää mitään oikeuksia lapsen suhteen.
-oikeuksia ei ehkä juridisesti ole, veri on kuitenkin vettä sakeampaa ja kummasti niitä yhteyksiä bioihin luodaan sitten aikuisena
"Biologiset vanhemmat ovat jo kerran luopuneet oikeudestaan lapseen, eikä heillä ole mitään syytä enää ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä."
Meikäläiseen on monikin tuntematon ottanut yhteyttä elämän aikana. Joskus on ollut kyse jonkun kuolemasta, joskus virka-asiasta, kerran luokkakokouksesta, monesti kunnallispolitiikasta, useinkin jostain väärinkäsityskestä... Kyllä minun mielestä sukulaisuussuhde on näissä asioissa aika merkittävä syy ottaa OMA-ALOITTEISESTIKIN yhteyttä.
nähdä omat biovanhempani.jutella heidän kanssaan,ja jos siltä tuntuisi tavata uudelleen.ajatus,ettei koskaan näkisi biovanhempiaan olisi aika hirveä
Ottaako PeLan työntekija tosiaan sen riskin, että onkin ensimmäinen ihminen joka kertoo lapselle tämän olevan adoptoitu ?
Moni kritisoi tätä kirjoitusta, mutta minusta tässä oli tärkeintä se pointti, että kun luopuu lapsestaan niin silloin tosiaankin luopuu hänestä. Jos lapsi haluaa hän voi ottaa yhteyttä biovanhempiin, mutta biovanhemman täytyy lapsesta luopuessaan ottaa huomioon myös se, ettei lapsi välttämättä koskaan halua olla yhteydessä.
Asia kun koskettaa vieläkin enemmän adoptoitua itseään kuin biovanhempaa ja siksi adoptoidun pitää saada itse tehdä päätös tapaamisesta tai tapaamattomuudesta.
Kiva huomata, että täällä on edes yksi, joka ymmärsi jutun pointin. Nuo "veri on vettä sakeampaa" ja muut sentimentaaliset parkumiset jätän omaan arvoonsa. Olette aikoinanne ratkaisunne tehneet, tyytykää siihen. Ainoa, joka voi ottaa yhteyttä, on asiaan syytön, eli adoptioon annettu lapsi. Hänellä ei ollut aikoinaan valinnan mahdollisuutta.
Arvaapa millaista on bioäideille annettava adoptioneuvonta? Se on kuulkaa yhtä tyhjän kanssa!!!! Raskaana olevalle bioäidille ei tarjota ratkaisuja. Hoetaan vaan sitä, että aika kuluu ja päätös pitää tehdä nopeasti. Raskaana oleva tai äsken synnyttänyt nainen on shokissa ja jokaisella suunsa avaavalla on eri mielipide. Apua ei tarjota mutta adoptiovaihtoehtoa tyrkytetään. Äidille kyllä sanotaan että saa lapsestaan tietoja vuosien varrella eli kuvia ja kuulumisia. Mut jos adoptiovanhemmat ei näitä toimita niin ei adoptioäidillä ole mahdollisuutta niitä saada vaikka olisi saanut asiasta lupauksen. Eli luovutusta miettiessä äidille saatetaan kertoa adoptiosta ihan eri asioita mitä oikeasti tulee tapahtumaan. Tämä koskee myös tapaamisasioita. Eli tuo että "kun luopuu lapsestaan niin silloin tosiaan luopuu hänestä" ei ole niin yksinkertaista. Onko edes alaikäiset vanhemmat tai shokissa olevat vanhemmat juridisesti oikeuskelpoisia? Miksei heille tehdä mielentilatutkimuksia vaikka kaikenlaisille raiskaajille tehdään? Entäs ulkomaiset bioäidit. Jos vaikka suku on luovuttanut lapsen tai vaikka lastenkotinuoren lastenkodin viranomaiset niin onko ÄITI silloin luopunut lapsestaan? Ei saakeli todellakaan ole ja toivon tämmöisten äitien etsivät lapsiaan jokaisen kiven alta. Asia koskettaa adotoitua lasta mutta koskettaako se enemmän lasta vai bioäitiä? En ymmärrä miksi koskisi enemmän lasta.
Tuossa yllä olevassa viestissä ikuisesti biologiselle äidille kiitollinen kypsästi ajatteleva adoptioäiti paljasti sen, mistä on keskusteltu "älkää antako lasta adoptioon"-jutussa.
hän kirjoittaa "sentimentaalisesta parkumisesta" ja "aikoinaan tehdystä ratkaisusta". Hän ei ole ilmeisesti kuullut tai uskaltanut ajatella sitä että tässä maailmassa edelleen erotetaan äitejä lapsistaan ja lapsia äideistään.
Hän kirjoittaa näin:
"Olette aikoinanne ratkaisunne tehneet, tyytykää siihen."
"Ainoa, joka voi ottaa yhteyttä, on asiaan syytön, eli adoptioon annettu lapsi."
_______________________________________________
Mihin unohtui nämä adoptioäitien vakiofraasit?
-----------------------------------------------
*Olen äärimmäisen kiitollinen biologiselle äidille, että hän antoi lapsellemme elämän.
*KOtimaisessa adoptiossa pyritään kaikilla tavoin auttamaan äitejä pysymään yhdessä lastensa kanssa. Adoptio on vasta viimeinen vaihtoehto.
*On surullista, ettei kaikki äidit voi itse kasvattaa lapsiaan ja ettei lapsillamme ole mahdollisuutta tuntea biologisia juuriaan.
*Me tuemme adoptoitua lastamme tuntemaan juurensa ja etsimään perheensä, jos hän haluaa.
..luulin että 16-17 vuodessa on asiassa menty jo sen verran pitemmälle ettei kai tuo viestisi alku ollut tämän päivän adoptioneuvontaa??? Jos on, niin eipä ole asiat paljoa muuttuneet siitä kun itse olin ko.tilanteessa.
"Äidille kyllä sanotaan että saa lapsestaan tietoja vuosien varrella eli kuvia ja kuulumisia"
-ihanko totta, mulle ei koskaan tarjottu tätä mahdollisuutta!!!!
Missäköhän kohtaa siellä luki, että kirjoittaja on adoptioäiti?
En ole adoptioäiti, vaan mieheni on adoptiolapsi. Miehelläni on ihanat vanhemmat ja lapsillamme ihanat isovanhemmat. Mieheni ei ole koskaan halunnut tavata "sukulaisiaan", hänellähän on jo perhe. Olemme keskustelleet noista lehti- ja netti-ilmoituksista ja biologisten vanhempien mahdollisista oma-aloitteisista yhteydenotoista ja mieheni pelkää lukea näitä palstoja siinä pelossa, että silmiin osuu jonkinlainen etsintäkuulutus. Hän ei halua vieraita ihmisiä elämäänsä tai puhelisoittoja tyyliin "Hei, olen sinun oikea äitisi/siskosi/ym.". Joten koittakaahan ajatella asian tätäkin puolta, ja jättäkää meidän perhe rauhaan.
Emme kai ole teidän perhettä jahdannut tai kukaan muukaan täällä? Ymmärtääkseni teillä on kaikki mahdollisuudet olla tutkimatta näitä keskustelupalstoja. En itse asiassa edes usko, että näitä jaksaa lukea semmoiset ihmiset, joita adoptio ei koskisi jollain tavalla JA olisi tällä hetkellä ajankohtainen. Taitaa siis olla joulutontun kirjoitus tämä, mihin vastaan...
Tonttujen ja onnellisten adoptioihmisten ei kai kannata tulla tänne ahdistumaan ja pelkäämään etenkään näin hienolla säällä ;)
Miten täällä on määritelty oikeus kirjoittaa? Adoptio on perheellemme läheinen asia, vaikkei minulle henkilökohtaisesti. Saako täällä siis kirjoitella adoptoitujen perheenjäsenet, vai pelkästään adoptoidut itse? Alkuperäisessä viestissä kysyttiin mielipidettä,johon kerroin perheemme mielipiteen.
En minä ole mitään kirjoitus- tai lukemisoikeuksia määritellyt. Totesin vain, että ei näitä kannata lukea, jos viestit ahdistavat.
Menee ihan off topic mutta miten perheellä voi olla mielipide... Meillä on ainakin perheessä monta mielipidettä, enkä kyllä kirjoittaisi toisten puolesta mihinkään...
No meidän perheessämme asioista yleensä keskustellaan ja tähän tulokseen on tultu koko perhettä koskevasta asiasta. Lapsemme tietävät, että isä on adoptoitu ja kunhan kasvavat, saavat itse miettiä asian. Siihen asti kuitenkin etenemme näin. Adoptio ei ole vaan yhden sukupolven asia, vaan myös lastemme ja heidän lastensa. Ihmiset yleensä unohtavat tämän, muistavat vain sen adoptoidun, mutteivat enää seuraavia sukupolvia.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000008936394
Minä olen koko elämäni kuulunut perheeseen, jossa minua on ainoana lapsenaan kasvattaneet maailman parhaimmat vanhemmat. He ovat adoptoineet minut aivan vauvana ja se on paras asia, joka elämässäni on tapahtunut. Olen äidiltäni kuullut perusasioita minut maailmaan saattaneesta äidistä ja siitä, miksi olen saanut adoptioperheen. Adoptio on minulle merkinnyt sitä, että olen saanut ehjän perheen, onnellisen elämän ja elintason, jota biologinen suku ei olisi minulle tarjonnut. Vanhempani ovat kohdelleet minua todella hyvin ja antaneet minulle kaiken tarvitsemani. He olivat jo aika iäkkäitä minut saadessaan ja äitini jäi kotiin huolehtimaan minusta. Ei ole tarvinnut kulkea avain kaulassa ja minulle on ollut aikuinen kuljettamassa minua vaativiin harrastuksiin. Olen saanut harrastaa kalliita harrastuksia ja nähdä maailmaa mielin määrin. Minulle on opetettu oikea ja väärä sekä hyvät käytöstavat. Vanhempani ovat turvanneet tulevaisuuteni hankkimalla minulle asunnon ja omaisuuden ja mahdollisuuden elää ja harrastaa minulle tärkeää elämää. Valitettavasti rakas isäni on jo kuollut, mutta onneksi olemme äidin kanssa hyvin läheisiä. Vanhempani ovat hoitaneet minua lähes syntymästäni asti. He ovat antaneet minulle nimeni ja kasvattaneet minua hyvin. Olen täysin heidän perheensä ja sukunsa jäsen enkä edes halua ajatella muuta. Minua ei kiinnosta jotkut ihmiset, jotka eivät huolehdi elämästään. En todellakaan halua, että koskaan kukaan tulee tapaamaan minua, enkä halua itse edes tietää heidän nimiään enkä muutakaan. Olen onnellinen ja elämäni on kunnossa. Teille adoptioon hylkäämiä lapsia etsiville sanon, että jättäkää heidät rauhaan ja antakaa heidän elää sitä elämää, jonka he ovat saaneet ja rakentaneet uuden nimensä, sukunsa ja elämäntapansa avulla. Tämä saattaa vaikuttaa rajulta tai jopa pilailulta, mutta minä olen tämän kokenut. En todellakaan halua onnelliseen elämääni yhtään sekasotkua. Se minkä on taakseen jättänyt, on sitä turhaa enää vuosien päästä kaivella. Ottakaa huomioon viattomat asianosaiset. Älkääkä tunkeko väkisin toisten nykyelämään ongelmienne kanssa.
On tosi hienoa saada kaikenlaisia tarinoita lukea tällä palstalla. Sekin on hienoa että olet nyt onnellinen ja kaikki on hyvin. Kaikilla adoptoiduilla ei valitettavasti ole yhtä hyvin asiat vaan jotkut kaipaavat biologisia vanhempiaan ja eivät ole "ehyitä" niin kauan kunnes saavat yhteyden biologisiin vanhempiinsa joten ei tuomita niitä jotka eivät ole yhtä onnekkaita kun sinä.Kuinka nuori muuten olet, jos saa kysyä?
No tässä tämä taas tuli, eli kokemuksia on monenlaisia. Siksi tämä käytäntö, että yhteys otetaan adoption järjestäneen tahon kautta ja adoptoidun aloituksesta on paras mahdollinen. Se joka kaipaa tietoa, voi sitä hakea ja saada, ja se joka ei halua biosukua elämäänsä voi myös jättää sen taakseen.
hyvä jos adoptio menee näin ettei kaipaa juuriaan ja geenejään. Jossain vaiheessa terve nuori haluaa tietää taustansa. Ikävä jo tämä nainen häpeää omia oikeita vanhempiaan. Ristiriitaista että toisaalta hänen "oikeat", ad vanhempansa ovat saaneet lapsen juuri näitä biovanhemmilta, joita ilman suhdetta ei olisi. Olet kuitenkin geeneistäsi paljon riippuvainen, mutta hyvä kun näin on. Ovathan biovanhemmatkin ollet joskus tosi tylyjä hylkäämilleen lapsille ettei nykyelämä häiriinny ja lapsi on pahoilaan.
Minä olen odottanut oikean äitini yhteydenottoa jo vuosia. Teini-iässä haaveilin tapaavani äidin, kun täytän 18 vuotta. Syntymäpäivänä olin jännittynyt, kun odotin saavani puhelun tai jotain. Illalla itkin ikävääni ja tyhmiä ajatuksiani. Adoptioperhe on aina ollut minulle hyvä. Siitä ei ole kyse. Haluaisin vaan tavata oikean äitini ja kuulla hänen elämästään. Näen unia oikeista vanhemmistani ja nuoremmasta siskosta. En edes tiedä, onko minulla sisaruksia. Edelleen on päiviä, jolloin puhelimen pirinä saa minun tärisemään. Odotan yhteydenottoa, jota ei ehkä ikinä tule. En ole tarpeeksi rohkea etsiäkseni tietoa viranomaisilta. Odotan ja unelmoin. Kenties kuvittelen aivan vääränlaisia asioita. Kaupassa kulkiessa tutkin ihmisten kasvoja ja yritän löytää heistä omia piirteitäni. Olen aina katsellut valokuvaamojen ikkunoissa olevat kuvat ja lehdessä olevat kuvat. Kuvittelen vielä jonain päivänä törmääväni tuttuihin kasvoihin. Minusta olisi hienoa, jos vanhemmat voisivat ottaa lapsiin yhteyttä. Jos oikeus on vain lapsilla, yhteydenotto voi jäädä tekemättä. Kyse on niin suuresta asiasta, että se vaatii todella paljon rohkeutta. Minulla ei taida sellaiseen riittää rohkeutta. Toivon, että äitini olisi rohkeampi ja jonain päivänä saisin häneltä yhteydenoton. En syytä vanhempia adoptiosta. Olen naimisissa ja kahden lapsen äiti. Työskentelen terveydenhuollon alalla. Terv. Nainen (synt. 22.02.1973)
Miksi et vai ottaisi siihen tahoon yhteyttä joka on järjestänyt adoptiosi. Jättäisit heille tiedon, että jos biosukusi sinua kaipailee niin he voivat antaa yhteystietosi. Näin pallo olisi edelleen biosuvullasi. Mutta jos ihan rehellisesti saan sanoa, niin koska asia sinua noin paljon mietityttää, että ottaisit rohkeasti itse selvää. Mitä pidempään annat asian olla, sitä epärealistiseksi voi kuvitelmasi tulla. Voi myös käydä niin, että kun vihdoin olet valmis (kuitenkin ehkä jossain vaiheessa elämääsi) niin biovanhempansi voivat ollan menneet "mullan alle".
Tsemppiä kuitenkin valitsemallasi teillä :)
Aika hurjaa sanoa, että "terve nuori haluaa tietää juuristaan"... Onko muut sitten jotenkin vinksahtaneita? Eikö jokaisella ole oikeus omiin ajatuksiin siitä miten suurta roolia geenit omassa elämässä näyttelee? Jollekkin ne ovat tärkeintä maailmassa, ja eivät esim. voisi kuvitellakkaan adoptoivansa. Toisille ne ovat tärkeitä, mutta eivät suinkaan se tärkein tai määräävin tekijä elämässä. Ja jotkut sitten vähät välittävät moisista ja elävät elämäänsä turhia miettimättä geenejä. Näin se vaan on ja siihen on turha ulkopuolisen tulla sanomaan miten se oikein menee.
tässä etsintäkuulutuksessa on myös, ettei isä ole saanut edes tietää lapsestaan ennenkuin vuosien päästä.
Tässä ketjussa on sanottu monessa kohtaa, että "kun vanhemmat ovat päätöksen tehneet", "kun vanhemmat ovat lapsen hyljänneet" em.
Jos lapsi syntyy avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen, eikä isyyttä vahvisteta, lapsen kohtaloa koskevat päätökset tekee äITI YKSIN.
Voihan olla, ettei mies edes tiennyt raskaudesta, ei ainakaan paljoa ole voinut tietoa saada jos ei ollut varma edes jo syntyneen vauvan sukupuolesta.