Onko muilla xsenoneiden omaavilla samanlainen havainto... vastaan tulevat väläyttelee valojaan kun luulevat että on pitkät päällä? Vai onko vika korkeudensäätöautomatiikassa.
xenon valot
väläytys
4724
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joskus on minullekin väläytelty. Ovat kyllä olleet kovin yksittäisiä autoja. Pitkällä matkalla ajaessa, jos tulee tuhansia autoja vastaan ja yksi vain väläyttää valoja, ei ne valot voi kovin väärin säädettyjä olla. Yleensä nuo vilkutelleet ovat olleet sellaisia vanhoja japskeja, joissa istutaan matalalla. Olen epäillyt että vilkuttelu johtuu, siitä että omat valoni sijaitsevat suurin piirtein näiden kuskien silmien korkeudella. Silloin on teoriassa mahdollista, että ne voisivat häikäistä vastaan tulijaa.
Pelkkä vilkuttelu voi ja on yleensä kuitenkin varoitus esim. irrallan juoksevasta koirasta tms. Talvella tuli kuitenkin muutama vastaan, joka pimeällä laittoi pitkät päälle ennen kohtaamista. Silloin ei auttanut itselläkään muuta kuin kytkeä koko valaistus päälle =). Kaikki pitkät päälle vaihtaneet autot oli muuten varustettu onnettoman surkeilla valoilla. Ehkäpä se silloin xenonvalo häikäisi, jos on silmät tottuneet pelkkään kuun valoon.
Kun veivaa lamput näyttämään niin ylös kun ne menevät niin häikäiseväthän ne, eritoten kun valotehoa on 3,5 kertaa enemmän kuin mitä vastaantulevalla laillisesti saa olla.
Vaikea käsittää, eikö?
Ei ihme että vastaantulevien valot näyttävät 'surkeilta' kun itsellä on uudet xenonit. Jopa H1 (tai H4)-nelivalosysteemi häviää valotehossa aika paljon, uusilla umpioilla. Kokeiltu on.
Kiitos AKE:n, valojen parantelu jälkikäteen on kielletty ja kun kaikilla ei ole varaa uudehkoon bemariin niin moisen pilinvenytyksen voisi jättää niille joilla siihen on tarvetta.
Ihan sama keskustelu käytiin jo silloin kuin H4-valot tulivat ja niiden käyttäjät voivottelivat hehkulamppujen onnetonta tehoa, erona vain oli että silloin hehkujen vaihto parempiin oli laillista (ja liki ilmaista, vieläpä).
ei ole välkytelty varmaan koskaan, kun ajan lyhyet päällä. e39
... tosin voi olla sekin että valot heijastuvat tien pinnasta, märkä tie heijastaa lähes kaiken.
Sama ongelma kuin H4-valojen tullessa, uudet valot ovat (laillisesti) moninverroin (3,5 tässä tapauksessa) tehokkaammat kuin vanhat, erona vain on nykyisin se että vanhojen parantaminen on kielletty, kiitos vain AKE:lle tästäkin.
Minulla on myös vanhempi auto missä on tupla-H4:set ja GE:n +70% polttimot (E-hyväksyntä löytyy) keulilla eikä ole xenonitkaan isommin häikäisseeet, paitsi tietenkin ne mitkä on selkeästi suunnattu taivaalle, mutta niitähän riittää aina, kaikissa valotyypeissä. Eniten ja ärsyttävimpinä kyllä ns. sumuvaloissa.
Liikenneturvallisuus on varmaan kohdallaan kun vastaantulevan jäljiltä menee kymmenenkin sekuntia ennenkuin näkee mitään, vaikka kuinka katsoisi ojaan kohtaamistilanteessa, vastaantulija kun loistaa kuin keskitysleirin valonheitin yössä.
Osa jopa tarkoituksella, sillä lailla kun itse näkee paremmin. Ihan sama vaikka ajaisi pitkillä koko ajan ja sitten vinkua kun vastaantulijat vilkuttelee valoja. 'Kohteliaisuus' on termi jota nämä sankarit eivät ole koskaan kuulleetkaan.