Onko muilla masentuleilla ollut samanlaisia kokemuksia?
Minulla masennuksen aikana omakuva hajosi kuin lattialle tippunut lasi.
Olen nyt lukenut papereita mitä parempina päivinä sain kirjoitettua ja niissä kerron etten tuntenut enää olevani kukaan.
Olin vain tyhjä kuori jonka läpi katselin. Usein tunsin että minut oli suljettu lasipalloon josta näkee ulos muttei sisälle. Sisällä huusin ja hakkasin seiniä katsellen kun ihmiset kulkivat vain ohitseni eivätkä he huomanneet hätääni.
Kerroin ystävilleni useaan otteeseen miten paha olo minulla on. He nyökyttivät päätään mutta minusta tuntui etteivät he jaksaneet edes kuunnella. Kerroin veljelleni etten tiedä kestänkö pahaa oloani enää pitkään. Hänkin käski vain piristyä. Poikaystävä ei sen sijaan halunnut kuulla asiasta.. hän ei ymmärtänyt yhtään mikä minua vaivasi. Hän pyysi ettei puhuttaisi pahasta olostani. Ehkä hän luokitteli sen itsesääliksi.
Jokainen "yritähän piristyä" kommentti oli kuin niskaani olisi tiputettu pari tonnia kiviä.
"Yritähän piristyä=Ei meillä nyt ole aikaa setviä ongelmiasi tarkemmin" Näin minä sen tulkitsin.
Aina vain sain samat vastaukset avunpyyntöihin, aina vain upposin syvemmälle epätoivoon. Eikö kukaan tosiaan välittänyt?? Olin umpikujassa. Mietin mikä helpottaisi oloani. Elämäni keskittyi AINOASTAAN hyvän olon tavoitteluun. Sitä ei vain kuulunut. Epäröin pitkään hakea ammattiapua. Entäs jos sekään ei auttaisi? Sitten en varmaan keksisi enää mitään. Olisiko enää se yksi vaihtoehto? Voimat olivat tosi vähissä.
Se oli tosiaan kuin näköni olisi huonontunut, masennuskautena maailmani nimittäin sumeni.
En muista kertaakaan syöneeni tuona aikana.. luultavasti olen kuitenkin syönyt koska olen hengissä.
Muistan etten käynyt suihkussa aikoihin. Käytin yhtä mustaa paitaa jossa on iso huppu ja veljeni aivan karmeita housuja.. se paita haisee vieläkin oudolle vaikka olen pessyt sen useasti.
(normaalisti olen muuten ulkonäöstäni huoltapitävä nainen)
Itkin varmaan päivittäin, huolimatta siitä missä olin. Toivoin kuolevani vaikka autokolarissa ja suunnittelin itsemurhaa.. pari kuukautta tunsin keikkuvani ihan kuoleman rajoilla.Itsemurha jäi tekemättä. Minä en kai sitten uskaltanut, onneksi.
Tunsin olevani sairas niin henkisesti kuin fyysisestikin. Pieninkin univelka tuntui kuolemantuomiolta ja valitettavasti minulle ilmaantui uniongelmia masennuksen lisukkeeksi. Odotin milloin sydän mahtaa pysähtyä kun oli niin heikko, sairas olo.
Ja voi neitsyt marian sisarpuoli että minä nukuin! Mistä tämä kaikki sitten johtui? Ei hajuakaan, ei vieläkään. Ihmeellinen on elämä :)
Mutta.. tämä oli tässä.. Olipa ihanaa vuodattaa tuntojaan..

Vastaukset 6
Vanhimmat
Minun aivoni olivat myös jämähtäneet samalla kanavalle,kuljin kotona kuin sumussa,itkeskelin herkästi,kaikki tuntui raskaalta ja minä myös nukuin,lääkkeillä ja ilman lääkkeitä.Masennun kunnolla pari kertaa vuodessa ja mielenkiintoista on että ruumiini aivan kuin muistaisi viime kerran koska paha olo ajoittuu samoihin aikoihin.Olen miettinyt että mulla on kehossa paljon selvittämättömiä asioita ja reagoin siksi noin.Kerran minulle on sanottu viisaasti että kokemuksieni takia olisi epänormaalia jos en reagoisi mitenkään.Alan toipua taas,masennus voi todella lamauttaa toimintakyvyn täydellisesti.
Löysin tekstistäsi paljon itseäni. Kerrot kaiken imperfektissä, kuinka sitten selvisit masennuksesta vai selvisitkö kokonaan? Mielestäni tuosta olotilasta on vaikeampi kirjoittaa silloin, kun mielentila on hetkellisesti parempi. Minustakin on tuntunut masentuneena juuri samalta, että kukaan ei huomaa pahaa oloani tai usko sitä kuinka pahoin oikeasti voin. Ulkoisesti minusta tuskin näkee sitä juurikaan mitenkään, joskus pakotan hymyn kasvoilleni ja pilkkeen ääneensävyyni. Olen niin tottunut esittämään, että kaikki on hyvin. Vain harvoille ihmisille edes uskallan sanoa että masentaa. Olen itsekin huomannut, että joudun miettimään sitä koko ajan kuinka voin. Kaikki sujuu sen mukaan, miten sillä hetkellä jakselen. Esim. työt eivät masennuksen kourissa ota onnistuakseen, koska mikään ei motivoi. Muutun aivan kuin toiseksi ihmiseksi. Itsevarmuuteni laskee nollaan, tuntuu etten kestä edes katseita. Kokeilitko sinä masennuslääkkeitä vai paransitko ns. itse itsesi? Minulla tuo paha olo reagoi päin vastaisella tavalla, yleensä syön surkeuteeni. Syön oikeastaan niin kauan, että tulee aivan kauhea ähky. Toisaalta joskus ruoka ei maistu ollenkaan. Välimuotoa ei ole juuri näkynyt, joko syön kauheasti tai en ollenkaan. Itsekin olen kokenut tarvitsevani todella paljon unta. Jos väsyttää, niin helposti sellaisena päivänä masentuu aivan pienistäkin vastoinkäymisistä tai negatiivisista kommenteista. Lähes jokainen aivan normaalikin asia vaatii minulta ponnisteluja. Itsensä liikkeelle saaminen on työn takana, melkein mielummin sitä istuu vain ja miettii (useimmiten negatiivisia ajatuksia). Kerro tosiaan omasta tilanteestasi nykyisin....
menee aika mukavasti. Minulla nuo masennusjaksot sijoittuu tavallisesti tuohon hämärään aikaan. Alkaa heti alkusyksystä ja helpottaa lähes kokonaan kun lumet on kaikki sulanu. Ainakin ennen on helpottanut.. viime talvi oli kyllä kamala koettelemus, enkä ole toipunu ihan entiselleni. Olen huomannut että seuraava talvi on aina vaikeampi. Sen ottaa aina raskaammin kun muistaa millaista viimeksi oli. Se on vieläpä hirveää että vaikka kuinka taistelis sitä masennusta vastaan niin lopulta se vaan jyrää, kun talvi on kuitenkin sen verran pitkä eikä sitä pimeyttä ja kylmyyttä pääse pakoon.
Kesät selviän ihan hyvin.. pari kuukautta vuodessa elämisen arvoista aikaa :/ ja sitten taas mennään.. Mutta pakkohan se on yrittää nauttia tästä vähästä.
Nyt olen ottanut sitten paineita kesästäkin, jos se ei olekaan mukava ja jos en kerekeä tehdä mitään järkevää kun aikaa on niin vähän. Ei mitenkään järkevää, saahan sen kesän näinkin pilalle mutta en voi tälle mitään.
Masennus on lähtenyt aika hyvin mutta väsymyksestä en pääse eroon. Keho tuntuu loppuunpalaneelle. Haluaisin tehdä vaikka mitä ja asiat alkaa taas kiinnostaa mutta väsyttää liikaa.
Yksi asia mikä antoi varmasti lisäpotkua viimesimpään masennukseen oli hormoniehkäisy! Ikinä en enää koske niihin myrkkyihin. Ilmeisesti olen yliherkkä sellaisille.
En tosiaan ymmärrä että miten minä siihen masennukseen luiskahdin. Vähättelin tilaani pitkään. Mulla oli samallaista näytelmää elämä jossain välissä, väkisin yritin hymyillä tai juosta piiloon itkemään ettei tartteis kuulla sitä "Ei sua mikään vaivaa"saarnaa. Ystävät tosiaan kertoivat että olin aivan kunnossa. Jännä että sen uskoo. Psykologi sitten sanoi että masennus on vakava..
Ennenkin on masentanut talvella, sanotaanko paljon.. mutta nyt se oli jotain niin hirveää että kelaan sitä vieläkin mielessäni. Seuraavaa talvea odottelen jo pelko perseessä. Lääkäri neuvoi että jos lokakuussa otan lyhyen lääkekuurin niin selviän talven yli suht hyvin. Viimeksi en ottanut lääkkeitä. Ensin olin sitä mieltä ettei mitkään pillerit auta ja pelkäsin jostain syystä edes kokeilla, sitten tila alkoi lopulta hitaasti kohentua. Psykologilla kävin kerran viikossa ja se helpotti ainakin vähän kun joku uskoi että olo on huono.. Ja tässä sitä nyt ollaan ja odotellaan josko voimat joskus palautuu että pääsee liikkeelle. Minäkuvakin on korjautunut melko tavalla. Itsetunto heittelee vieläkin välillä, mutta sen kanssa pärjää.
Sinulla on siis tällä hetkelläkin masennus päällä? Oletko etsinyt siihen minkälaisia apukeinoja? Oletko kokeillut lääkehoitoa?
Olen ensimmäinen joka sulle vastas..kiinnostaisi tietää mitä lääkettä lääkäri sulle suositteli talven yli? minullekin talvi yleensä raskas, mutta nyt näköjään kevät rankempi.En ole itse syönyt koskaan masennuslääkkeitä,että voiko niitäkin syödä lyhyen aikaa?itse alan pikkuhiljaa piristyä mutta kuvailemasi oireet on hyvin samanlaiset kuin sulla.Kävelylenkit tekee hyvää,nyt on ihana tuoksu sateen jälkeen luonnossa.Ajattelin itsekin käydä jossain juttelemassa ettei kesä menisi vallan ohi.
Ei tainnu lääkäri mainita lääkkeen nimeä.. en ollut masennuksen takia siellä vaan muita oireita valitin :) ohi mennen mainitsin masennuksesta ja lääkäri sanoi (ainakin muistaakseni) jotain lyhyestä kuurista.. siitä on tosin jo jonkin aikaa enkä mene vannomaan että muistan oikein.. masennus kun meinaa muistia huonontaa..
Pitäisi kai lähteä minunkin kävelylle.. Se on niin rentouttavaa. Harmi että sataa kaatamalla :P no sateenvarjo mukaan!
Mukava kuulla, että olet jo parempaan päin. Kunpa voisin sanoa samaa itsestäni. Hetkittäin tunnen olevani aivan kunnossa,enkä halua olla yhtään paikallaan. Koitan tekemisellä unohtaa negatiiviset ajatukset. Mutta sitten kun sitä oikein väsyttää itsensä olo on vielä kamalampi. Onhan minullekin sanottu, että kyllä masennuksesta voi parantua. Usko siihen on vain aika pieni tällä hetkellä. Ei se ainakaan itsestään tapahdu. Itse en ole oikeastaan huomannut vuoden aikojen vaikuttavan mitenkään erityisesti mielentiloihini, mutta kesällä olen tuskin koskaan ollut kovin maassa. Lämpö ja auringon paiste saa liikkeelle. Itsekin stressasin alkavaa kesää suurin piirtein kuukausi sitten, onneksi se meni ohi ja nyt kesä ja loma tuntuu kivalta ajatukselta. Oletko muuten minkä ikäinen Czapa? Miten olosi muuttui hormoniehkäisyn aikana? Nimittäin itsekin aloitin sen hiljattain. Miten sait tilattua itsellesi ajan psykologille? Millaisia ajatuksia se sinussa herätti? Tällä hetkellä, tai sanotaanko tänään voin hyvin. Olo on pirteä ja voimia täynnä. Mutta tilanne voi muuttua äkkiä, jo iltaan mennessä. Juuri tuo mielialojen vaihtelu on inhottavaa. Olen opetellut kirjoittamaan, kun masennus iskee. Puhua en oikein osaa. En ole kokeillut koskaan mitään masennuslääkkeitä ja todella toivon etten joutuisikaan niihin turvautumaan. Kyllähän se vointi itsestä lähtee ja halusta voida paremmin. Mutta eri asia voiko ns. itse parantaa itseään. Vai tarvitseeko siihen väkisinkin ulkopuolista apua.