Miksi Pudasjärven kunta sallii tämmöisen pitojen järjestämisen. Kieltäkää heitä tulemasta nii säilyy edes jonkin tason ylpeys teilläkin. Ei ne kuulu edes nykyaikaan
Suviseurat
Anonyymi-ap
1176658
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 47 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 117
Vanhimmat
Tänä vuonna Pudasjärvellä, seuraavan kerran 2027 ja mahdollisesti jatkossa aina joka kolmas vuosi.
Mutta osaavat käytetyt kortsut kierrättää seksi on ihanaa. Ei Lestat vaan myönnä siks kakaroita on paljon. Nainii jeeeeeeeesssssss
Kysykää sipilältä miten toimivat. Sipilä on lesta. Ei uskois kun on niin ahne paska. Insinöörit ei ole oikeita ihmisiää minne sipilä piillotti bernerin maailman tyhmnnän ministerin. Menikö nainti kisoihin
Sipilä ei ole vanhoillislestadiolainen vaan rauhansanalainen.
Suomessa on mm. kokoontumis- ja uskonnonvapaus joka koskee meitä kaikkia. En ole menossa suviseuroihin ja maailmassa on monta asiaa mitä ei voi ymmärtää. Miten joku esimerkiksi tänä päivä kuuluu ammattiyhdistysuskontoon ja kuka sitä ylipäätänsä tarvii.
Kertokaa suurelle yleisölle Miksi tämä määrä ihmisiä ja roskia ei jää.
Vertaan 3 v tapahtuneeseen tapahtumaan.
Usko on luottamusta sellaiseen josta ei ole todisteita.
Usko on luottamusta sellaiseen josta ei ole todisteita
En ole lesti mutta usko luottamusta Kristukseen ja hyvä niin.
Todiste on Rakkaus ja se koskee kaikkia ihmisiä jotka ymmärtää !
Jumalaa ei ole ja kirkko on vain pisnestä. Olkaa hyvä, uskovaiset, alkää käytäkö nykyaikasia laiteita, teknologia ja lääketiedetta. Vinkelit jalkaan, karvalakki päähän ja paskalle huusiin.
Järki käteen.
Itseasiassa nykyisessä kepussa on vähän lestadiolaisia. Minua ei häiritse suviseurat. Onhan metallifestaria ,Jongun festari ym tapahtumia. Jokaiselle jotakin laidasta laitaan tarjolla. Valinnanvapaushan se on.
Eipä niitä valtio paljon kustanna, että otappa asioista selvää ennen kuin tulet tänne huutelemaan.
Ja on tuska festarit tuska näkyy kasvoiltakin.Suviseurat ovat tuskalle lääkettä.Ensikesän suviseurat vaihtoehto tuskaan.se
Ei niitä valtio kustanna ::DD
Faktat taidettu saada jostain seiskalehden tasoisesta lähteestä, ja medialukutaidottomana uskottu heti?
Jess. Nyt on tuska-festarit, pride-kulkue ja suviseurat samana viikonloppuna. Jokaiselle jotakin. Harmi vain ettei mikään niistä oo täällä pudiksella. Ehkä vielä jonakin päivänä kaikki ovat täällä yhtä aikaa. Make love not war. Peace for everybody!
Tuska 60 000 Pride 100 000 suviseurat 80 000 kävijää. Vielä järki-ihmisiä on onneksi eniten suomessa. Ja toivottavasti pysyy. Riippuen hallituksesta.
Noita muita festareita ei maksetakkaan veromarkoilla ja siinä onkin se syy miksi normi ihmisillä jotka ymmärtää asian vituttaa nuo suviseurat
Paljonkohan perisin vuokraa, jos vuokraisin taloni, tahi asuntovaununi suviseuraväelle seurojen ajaksi?
Voi hyvä veli. Kun annat talosi jumalan lasten asuinpaikaksi niin sinua siunataan runsaalla hyvällä onnella ja puhtaalla sielun ja ruumiin voimilla. Ei siinä maallinen mammona sinua autuaaksi tee . Anna asunto uskonveljille ilman maallista korvausta.
Juhlaväki majoittuu kentälle siististi ilmakuvasta katsoen väkeä 75 000 ovat vuosisadan hoitaneet juhlansa ,perheensä Suvijuhlille.
Kun kaupungin päättäjien ykkösprioriteetti on Syöte,miksei niitä suvihevis bileitä pidetä Kaupungin tekemällä jättiparkkipaikalla.?Siellä luonnon keskellä vois Jumalan armosta nauttia paremmin kuin helvetin syntisen Jyrkkä koski lavan kupeessa.Häiriintyy meidän syntisten synnin tekeminen kun se meidän mestoilla.
Sipilä ei ole vanhoillislestadiolainen, eli ei kuulu suviseura porukkaan. Eikö sua harmita tuo uskonnollinen väärinymmärrys.
Pitäisi lailla kieltää koko suviseurat, kun pilaavat ilmastoa. Kotona voisivat kuunnella radiosta
Laitetaan Pudasjärven rajat kiinni ja rakennetaan aita jolloin kukaan ei pääse Pudasjärvelle tai pois sieltä. Puusaunan lämmittäminen aiheuttaa mustia pienhiukkasia, jotka ajautuu napajäätikölle jossa sitten aurinko paistaa niihin ja sulattaa jäätikön pois aiheuttaen merenpinna nousun jollain taas kaukaiset trooppiset saaren jäävät veden alle.
Samalla periaatteella kaikki joukkokokoontumiset .
Synnin palkka on tulinen helvetti. Mistä siellä niitä hiiliä riittää? Onko ees ekoloogista poltella hiiliä?
Nykyysaatana aurinkovoimalla.
Ja tuulivoimalla!
Porot helvetissä vain räjähtelee.
Jokainen nyt tiukasti vaalityötä etukäteen tekemään siellä korpikylässä. Kai te ette niin munattomia ole ettettä 3-5 lestaadiolaista saa kampitettua äänillä omaksi voitoksi .Pääsettä maistamaan tätä autuutta mitä kunnallispolitiikka tuo tullessaan. Kahvit ja pullat aina valmiina ja kivat kokoukset.
Elokapinan pitäisi tulla tänne kapinoimaan tällaista hillitöntä auto- ja tavararallia vastaan! Kuka vinkkaa?! Taattu mediahuomio parin päivän päästä. Nämä hengelliset tilaisuudet voisi aivan hyvin järjestää etänä, porukka vain teamsin ääreen.
On kylän väellä aikaa olla viikkoja talkoissa,mutta ei tällä porukalla ees yhtä tuntia olla ulkoiluttamassa vanhuksia kurenkartanosta koko kesänä.On hoitaja pula,ei rahaa ulkoilutuksiin,mutta kyllä muitten auttaminen on parempaa kuin lähimmäisten.
Pappa on nyt Kurenkartanossa astumassa, örmii nyt uusista ongelmista!
Ei ole hoitaja pulaa pudasjärvellä! Lähihoitajiakin työttömänä!
Lähihoitajiakin työttömänä!
sielä on isoa iloa monta päevää peräkkäin. koko kunta suapi nyt synninpäästöt laajala käellä inaria myöten.
Oho, joko on vaunujen pa*kasäiliöt järveen tyhjennetty.
Itse uskon saatanaan aina ja iänkaikkisesti, AVE SATANAS
Turha verrata näitä muihin kesätapahtumiin, kuten festareihin. Missään muissa ei liene sallita julkista laaja-alaista henkisen väkivallan ja manipuloinnin käyttöä. Tätä ev.lut kirkko tukee hymyillen, kun uskonnonvapaus on niin kiva juttu. Kaikki lehtihaastattelut on tehty niistä, joilla menee hyvin, mut jos haastateltaisiin vaikka uskonnon uhrien kautta jotain ex-vlää, niin olisi ääni kellossa toinen. Paitsi että nehän on vaan yksittäistapauksia, 150% lestadiolaisista on itse valinnut vakaumuksensa ja on ikionnellisia uskossaan.
Kaikki Synnit jää jätepyttyihin myös Keskustan miljardi huijaukset IHime Sipilä kylvää mitä niitä tää
Suviseurat ja Pride olisi voitu yhdistää☀️🌈
Saako samaan aikaan olla suvis ja pride?
Suviseurakansa tuo paikkakunnalle rahaa etelästä. Piiitkiä autoletkoja, hienoja autoja. On niillä uskovaisilla rahaa ja paikallisen K- ja S-Marketin kassat kilisee.
Minä syntinen homo rukoilen suviseurojen onnistumisen puolesta ja erityisesti siitä, että vieraat ostavat mahdollisimman paljon meiltä. Vuoden tili tehdään nyt. Tervetuloa ostoksille!
Onko nyt ilmankin tapahtuman puolella. Vai sitä saa mitä tilaa
Itse tunnen tai tiedän muutaman lestaadiolaisen. Maallisempaa ja maalliselle hyvälle ahnaampia ihmisiä en tiedä!
Samat sanat. Selvisi syykin kun näitä vähän enemmän tuntevaa kaveria jututin: "Kaikki annetaan anteeksi mutta mistään ei puhuta."
No niin so so ,ollaanpas nyt ihmisis.Mikäs se nyt kuuluu nykyaikaan.
Autot pitää hienoja. Omakotitalot pitää olla arvoalueella tai isolla tontilla hyväksytyillä alueilla missä on uskovia valvomassa jne..mihin tahansa ei kartanoa passaa rakentaa.
Tämä Herra Lars Leevi L oli köysien puuttees irti yhteiskunnassa saarnatuvis ja taloos muka jumalan lähettiläänä ja ihimiset uskoovat sen höpinöötävielä vieläkin
Miksi sää tiedotteita ei oteta vakavasti. ?
Ei ole ensimmäinen kerta kun tälläisiin kokoontumisiin iskee luonnon voimat..
Eikö voi järjestää vaikka joka vuosi,mutta vähemmän osallistujia . Vuorotellaan .
Voi voi kuvilla mikä sotku jää kun lähdetään.
Roskia ei jää tämän jäljiltä.Tämä
sakki osaa käyttäytyä.
Mutta,sade tekee maapohjan omat jäljet.luonto toipuu ajan kanssa
On tosi paradoksaalista kun hyväksytään lasten hyväksikäyttö mutta homostelu on suurinta syntiä??? Normaali ihminen käsittää nää asiat juuri toisinpäin.
Kyllä homostelussa on syntymässä mennyt jotkin piuhat sekaisin.
Meidän kylällä Lestadiolaiset ovat kaikista mukavampia ja luotettavimpia ihmisiä. Muut vain haukkuvat, tappelevat ja juonittelevat.
Kosulassa?
Pitäis kyllä kieltää tuollaiset pippalot pikkukylälle,liikenne ihan jumissa ettei hälytysajoneuvot pääse kulkemaan.
Lukiessani tämän ketjun kirjoituksia ymmärrän miksi Suomessa rasismi ja syrjintä kukoistaa.
Kunnanjohtaja sanoi, että on hyvä, kun kunta saa näkyvyyttä ja on joskus kylälläkin porukkaa. Mainosti samalla joitain nähtävyyksiä, ja toivoi mahdollisia asukkaita.
Vesi pilattu
Suviseurat Pudasjärvelle neljästi vuodessa.
Tulee sitä kassavirtaa kun pörssit lentää tiukassa liikenneympyrässä autoista ulos.
Voisiko Pudasjärvelle houkutella jonkun suuremman Jehovalaisten festarin?
Kunhan nämä slamistit löytää tänne sankoin joukoin niin sitte tulee yhteenotto lentokentän hallinnasta. Jokainen tietäää kumpi usko voittaa...ei ainakaan paikallinen.
Niin tai syötteelle sellaiset seksi sessiot mitä on esim Tahkolla.
Saadaan syntyvyys nousuun kun Suviseuroja järjestetään.
Ne voisi oikeastaan järjestää Pudasjärvellä neljä kertaa vuodessa.
pidä turpas kii, lestoilla saa olla tapahtumia oot vaan kateellinen. en itekää ymmärrää silti kuka lesta jaksais olla mut silti
Sinut varmaan löytää viikonloppuna suviseuroista?
Suviseurojen piti pitäisi järjestää samassa paikassa joka vuosi.
Jonnekkin susirajalle ja kauas kaikesta.
Ei pilaisi vesistöjä kusemalla pohjavesialueille
Et varmaan oo koskaan käynyt pois Pudasjärveltä. Pudasjärvi on kaukana kaikesta, kaukana jopa Susirajasta.
oonpahan käyny muuvalla..viime viikolai taivalkoskela pölökyssä.
Suviseuroihin pitäisi saada myös myyntipiste koruille ja leikeille, sateenkaari porukan infopiste ja olutteltta.
Tarkoitin meikeille.
Suviseurat tuo Pudasjärvelle tuloja!
Tyhjää valitusta koko ketju.
Olisipa kaikki muutkin yhtä ahkeria ja tunnollisia kuin valtaosa uskovaisista.
Vai tuloja:)
Pohjavesi pilataan kusemalla ja paskomalla pitkin kankaita. Pakokaasut pillaa ilmaston.
On niin paska tapahtuma, että lailla pitäisi kieltää.
Hieno tapahtuma.
No mitä vielä
Tuloja saavat myös paikalliset mökkiensä vuokraamisesta.
Jumalan asialla 24h/7 . Hyvä! pointsit kotiin.
Ja tuhot samaan rahaan. Kuka hullu lestoille mitään vuokraa. Hyi vi....
Saisivat lestarit pitää pienempiä juhlia,eihän festareitakaan pidetä yhellä paikkakunnalla.
On ne hienot juhlat me kaikki mennään sinne lohisopalle.
Minun mielestä Suviseurat voisi järjestää useamman kerran vuodessa.
Etenkin talvella ku on metri lunta ja pakkasta-30.
Saarnamies kolkutteli roskiksen kantta. Kannen auettuaan saarnaaja kysyi haluaisiko mies tulla tänään hengelliseen tilaisuuteen. Vastaus oli noin alas minä en koskaan lankea.
Lestadiolaiset ovat ainoita jotka edes kunnassa yrittävät jotain.
Yrittäminen ja tekeminen on verissä, eikä tukien nostaminen.
Ja hyvä veli järjestö toimii 😂
Tukien nostaminen????? Kuinka paljon lessut nostaa Kelasta äitiys ym. rahoja? Jos ne lapset on Jumalan lahja ei niistä pitäis maksaakaan. Naapurissakin on jo 10 ja koko ajan on pulla uunissa.
Niin ja yllätys kun lestojen firmat menevät aina konkkaan ja taas hups tuleekin uusi
Todellakin yrittävät.
Samat lapsilisät sinäkin saat kun pistät emännän paksuksi
Lestadiolaisilla on rahaa, omaisuutta ja yrityksiä.
Kellä muka
onko pappi käynyt kylässä, kun on pulla uunissa.
on se vaan sikiävää sakkia. mut on kyllä sitten antavaakin.
Tulihan sitä viimeksi käytyä suviseurat alueella kahvilla ja kotia lähtiessä tein juoma pulloon asunnolla kunnon Kossu lantingin matka juomaksi jota vielä kahvi paikalla lisäsin kahvin joukkoon niin matka meni ihan hyvin eikä mitään ongelmia koko reissulla.
Saitko lihaa?
Yrittäminen vaatii osaamista. Ei pelkästään yrittämisen osaamista vaan jonkin ammatin osaamista mitä voi tarjota yrittämisen kautta.
Ja lupaa kusettaa rehellisesti
Lestadiolaisilla on suuri asiakaskunta valmiina.
Epäilen
Aivan hullua hommaa.
Todellakin
Jeejee.
Mitä siellä on esiintyjinä
Entisen Pudasjärveläisen kirkkoherran haamu.
Jyrkkärokki on samaan aikaan.
Esiintyjänä Pekka Aittakumpu.
Pudasjärvi sallii sen, koska tämä on lestari valtainen kylä ja ne päättävät tosiasiassa tämän kylän asiat. Virkamiehet ovat vaan joo joo miehiä ja naisia.
Joo, niin ollaankii. Leimasinta käytettään. Niin ollaankii.
Ai löppönen😆
Korkki kiinni
Voiku suviseurat ois pudiksella joka vuosi, oltas me onellisia
Kerta kuukauteen suvikset! YES!
Kyl ois kiva ja helppo hengittää.
Vuoden päästä taas vesi maistuu kuselta, kun lessut sotkee pohjavedet
Pudishan on lestareiden paratiisi. Täällä kaupunki maksaa kaikki niiden toiveet lentokentän suviseuroihin tarvitsemat kouhotukset. Kohta tämä on ainut psikka missä suviseuroja saa pitää muualla päättäjät viisastuu mutta pudiksella tyhmistyy.
Juuri näin
Jos kaikki olisivat kuin lestadiolaiset, ei työttömiä olisi, ei väestökatoa eikä päihdeongelmia.
Tehkää muut sama perässä!
Voisin olla lesta jos en olisi ateisti.
Lestadiolaisuus palvelee parhaiten yhteiskuntaa. Siellä ei toimettomuutta katsota.
Lestadiolaiset ovat parhaita ja ahkerampia työntekijöitä.
Eteläpohjalaisten lisäksi.
Kumpaakaan näistä ryhmistä, ei tarvitse toimitella jatkuvasti tekemään töitä.
Pelkkä ohjaus ja riittävät tiedot työstä, alkaa tapahtumaan.
Valtavat erot eri maakunnissa tässä asiassa.
Ja taitavat hoidella muitakin samalla