Mikä on Haapaveden vanhin yritys?
Vanhin yritys
Anonyymi-ap
231453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
KOP
Suodattimien valmistaja 1960 luvun alulla, lienee käyttänyt silloin Mekes nimeä, oli varmaan ensimmäinen tehdas Haapavedellä.
Toiminta oli aluksi sellaista, että riittävien tilojen puuttuessa Niittykosken Onni kuljetti Pv Volvo pakettiautolla suodattimien osia kotityönä kasattaviksi, johon kuului suodatinpaperien rymppääminen reijitetyn kuoripahvin sisälle sekä peltisten päätylevyjen ja niihin tiivisteiden liimaaminen.
Muutaman päivän välein tuotiin lisää osia ja samalla vietiin valmiit suodattimet pois. Palkka oli muutamia kymmeniä pennejä kappaleelta, eikä rahaa saanut silloin ilman mitään tekemättä seinän raosta, eikä mistään muualtakaan!
Sama tehdas jatkaa edelleenkin, vaikka omistajat ovat vaihtuneet useita kertoja.
Paakinahon ja Pirttijärven (Oulaisten Liikenne) linja-auto firmat on ennen sotia perustettu ja niin taitaa olla Puurusen optikkoliikekkin.
Haapaveden Osuuskauppa (KPO) taitaa olla jo kohta jos ei ylikin 100 vuotta vanha kauppapaikka.
Mielenkiintoinen tieto miten filtterin tuotanto on lähtenyt täällä käyntiin, vaatimattomasta alusta kansainväliseksi tekijäksi.
Noh...mikä seo vanhin ammatti(naisilla) ja hyvin taitaa tuottaa nykysinki......
Apteekki on ollut kauan ja kauppoja olim Gajannuksen vaatekauppa nykyisen Sokoksen kohdalla, Torkkolan rautakauppa mäen alla ja Anttilan Maalikauppa lienee ollut ensimmäinen erikoisliike Haapavedellä sekä Gulf ja Esso huoltoasemat..
Aloittsaa tarkotti varmaan mikä on toiminnassa oleva vanhin
Niin luulen ja kyllä vanhin edelleen toimiva lienee Paakinaho. Toivottavasti firma juhlistaa näyttävästi kun siihen on todella aihetta.
Tänä vuonna on Paakinahon liikennöinnin aloittamisesta 100 vuotta.
Nivalassa kirjoilla että ei kuulu haapavetisiin yrityksiin
Mutta Haapavedellä perustettu.
Olisko putki Rytky. Mielestäni pitäisi olla samat yrittäjät toiminnassa mukana, ettei useampi sukupolvi, jossa isä tai pappa jotka jo edesmenneetkin tominnan aloittaneet.
Ei taida Hiltunenkaan aivan uusimpia olla. Jylänki, Jantunen, Törmälehto, Satela, ym.ym.
Ei konkkaan menneitä voi laskia😂
Mikä olikaan nimeltään Mekeksen johtaja ?
Elävästi muistan hänet.
Pikkuyrittäjät ne vanhimpia ovat.
Uusimassa Maaseudun Tulevaisuus- lehden lisäosassa oli aukeaman juttu Aakko Oy:stä, näytti sekin aloittaneen koneurakoinnin jo 1950- luvulla.
Keskitalon vanaha veikko saattas tietää asiasta jotain
Entä myllyt ja meijeri? Leipomot? Hannpsen kauppa Humalojalla. Mukava olisi, jos joku kokoaisi näistä Haapaveden yrityksistä, vanhoista ja nykyisistä, kirjan ja valokuvia kirjaan kertomuksineen. Ostaisin sellaisen mielelläni kotiseutukirjana.
Ketkä tämänhetkisistä toiminnassa olevista yrityksistä vanhimpia. Sellaisia missä perustajat vielä omistajina ja joka päiväisessä toiminnoissa aktiivisesti mukana.
Vaikea näin paikkakunnalle muuttaneena hahmottaa. Parturi Marjo tuli mieleen sekä Elka sähkö. Ne olivat ainakin olemassa tänne yli 20v sitten muuttaessa.
Jos tälle linjalle lähetään niin putkirytky,jantunen,satela,jylänki,onhan näitä,hyviä yrityksiä kaikki,elossa olevista vatjusjärveltä varmaan pisimmän linjan tekijät löytyy,konemiehiä monessa polvessa,vaikia tähän on tiukkoja raameja vetää,uusia yrittäjiä kaivattas kiireesti ennenku kylä näyttää lampinsaarelta
Puurunen on vanha liike ja edelleen toimii vahvasti perustajiensa omissa käsissä !
Taitaa olla jo kolmannen polven yrittäjä. Lahjaksi kaikki saanut. Montako löytynee sellaisia, jotka ovat itse perustaneet, sekä rahoittaneet yrityksensä. Aikoinaan olen työskennellyt yrityksessä, joka oli "peritty vanhemmilta" ja olen ollut myös sellaisessa yrityksessä, joka oli naisen ja miehen itse perustama, niin kyllä sinä jokapäiväisessä toiminnassa huomasi sen eron oliko raha ns. pankin lainarahaa vai sitten jo firmassa olevaa pääomaa.
Ritalan Leevikin tainut aika kauan täällä toimia ja on varmaan ihan itse kaiken perustanut.
Joku oli jo Marjon sekä Elkan jo tuonne listannutkin, sekä nuo Rytky, Jantunen ym.
kyllähän se on tuo ponubisnes kaikkein vanhin yritys eittämättä.
Paakinahon Liikenne Oy on Haapaveden vanhin yritys,