Sontasepon elämän polttopisteet

Anonyymi-ap

Jokainen päivä on uusi seikkailu, tuumii seppo herätessään puoliltapäivin betonikorsussaan. Toiset ihmiset joutuvat tympeinä päivästä toiseen menemään aamulla töihin ja viettämään siellä koko päivän, maksaenkäytännössä puolet päivästään veroja, jotka menevät sontiskassaan tyytyväisten vapaamatkustajien tarpeisiin.

Mutta Seppo on vapaa kuin ravihevonen. Lidlin tuulikaappiin tai alepan takapihalle roskisten viereen on aina mukava lähteä hevostelemaan omalla aikataulullaan.

Vai hakisiko ensin juoksukaljat ABC:lta? Vuokrapäivä lähestyy mutta seppo ei turhia stressaa varallisuusrajoitteisen korsunsa vuokrasta, joka kipuaa jo 650 pirkka-oluen tasolle kuukausittain. Sossu on ennenkin tullut käsi ojossa vastaan.

ilta alkaa lähestymään ja postiluukkujen rämpytys ja karkuun juokseminen on aina mukavaa aktiviteettia ja liikuntaa, josta syystä seppo säilyy huippukunnossa, toisin kuin istumatyöläinen, joka heittää veivinsä massiiviseen sydäninfarktiin jo 50-vuotiaana.

Illan hämärtyessä toisten seppojen kanssa on mukava ruveta istumaan iltaa, esittämään pöydän ääressä penaalin terävimpiä kyniä. Pirkkojen kulutusten tahtiin alkaa seppojen elämänkaari paljastua: joku on kolminkertainen maisteri, joku asiantuntija kirjallisuudessa, joku viettänyt vuosia ulkomailla. Kaikkia seppoja yhdistävä tekijä ylioppiluuden lisäksi on se, että he toki olisivat huippuälykkäinä menestyneet työmaailmassakin, mutta ura ja oravanpyöräelämä eivät kiinnosta. Ilta päättyy joko yhteiseen iloitteluun saastaisten lakanoiden välissä tai nyrkkitappeluun, ja taas on yksi päivä pulkassa seppojen elämän kaaressa.

Asd

10

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei vaan pitää hakea apua päihdesairauteen jos ei itse osaa, huoli -ilmoitus kuka sen huomaan. Sontaseppo on sairas jota ei itse ymmärrä.

    • Yleensä he ovat myös nuoruudessaan olleet huippu-urheilijoita

      • Anonyymi

        Eli vähän niin kuin sinäkin. Kyllä se viina sinullekin alkaa taas kohta maistumaan ja makaatte osastolle vierekkäin Kylmiksen kanssa neuroleptejä turpa täynnä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli vähän niin kuin sinäkin. Kyllä se viina sinullekin alkaa taas kohta maistumaan ja makaatte osastolle vierekkäin Kylmiksen kanssa neuroleptejä turpa täynnä.

        Varoittava esimerkki on tehnyt tehtävänsä ja käsittelen alkoholia hyvin varovaisesti. Tietenkin on myös se mahdollisuus että Kylmis raitistuu ja varoittavan esimerkin vaikutus heikkenee eli kansanterveydellisistä syistä on hyvä katkon jälkeen ottaa jatkoa ja kaataa entiseen malliin niin oppi menee perille


    • Anonyymi

      Huippu-urheilu on myös tosiaan yksi sontiksia yhdistävä tekijä. Joskus nuorena sitä oli alansa ehdoton huippu.

      Toinen mielenkiintoinen narratiivi minkä olen havainnut on tarkka-ampujakoulutus. Monet alkavat kuvitella olevansa tai olleensa suomen huippueliittiin kuuluvia tarkka-ampujia tai tarkka-ampujakouluttajia, joillekin heistä edelleenkin tulee työtarjouksia niin kotimaasta kuin Irakista, Afghanistanista kuin Kongostakin. Tie vaikka kylmiksenkin postiluukusta pajahtaa säännöllisin väliajoin krijeitä Leijona Rekryltä.

      Minkä vuoksi juuri tämä tarina kiehtoo sontaseppoja? Miksei rannikkojääkäri, lentäjä tai muu erikoismies, vaan nimenomaan tarkka-ampuja?

      Asd

      • Kylmishän on vanha vessasissi. Kuulemma oli koko armeijan lähinnä vessassa piilossa. Välillä tarkkaili lentokoneita taivaalla ja mies on puolisokea. Ehkä se ei tajunnu että se oli vain vittuilua ja kunhan pysyy vessa vapaana niin ei ole haitoilla


    • Anonyymi

      Sontasepot ovat usein myös hakeutuneet sairaalan suojiin, jossa on helpompi järjestää puolustus.
      Monesti sontaseppo on valitettavasti peitetehtävissä oleva vakooja jonka paljastuttua tarkka-ampujat ovat läheisillä katoilla, häirintää radioaalloilla ja voice-to-skull tekniikalla. Viimeistään huoneen esineiden leijuessa kattoon tai muuttuvan valuvaksi nesteeksi tietää sontaseppo, että vastassa on ylivoimainen tiedusteluorganisaatio tai maan ulkopuolisen älyn voimat tai demonit saatanan johdolla, jotka ovat tulleet hakemaan sontasepon tuonelaan kidutettavaksi mitä kauheimmin tavoin.
      Sontaseppo soittaa silloin lanssin ja pakenee huolimatta asunnossa ja iholle kiipeävistä hyönteisistä ja rotista uhkaavan musiikin ja helvetin näkymien pauhatessa korvissa.

    • Anonyymi

      Olen aina ihmetellyt miksi meillä kaikilla sontasepoilla on samat ja yhtenevät näyt delikassa. Kenties meillä onkin yhteinen nimittäjä, koska narratiivi on sama.
      Mitä jos se on totta?
      1hoitsu, sontaseppo nro 1

    • Anonyymi

      Lisään vielä, että olen sontaseppojen ritarikunnan perustaja ja suojelusenkeli . Sontasepon omatunto kuiskimassa korvaan miten kaikki olisi voinut olla toisin. Tiesittekö, että meistä sontasepoista monet ovat asperger ihmisiä kuten Kylmis.
      1hoitsu

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe