Ala mun kanssa jutella

Itsenäisyys


Nuorena
Venäjän rajalla
Jänisjoen törmässä
ajattelin, että
elämä on kaunis
ja sitä riittää
loputtomiin.

Piti tehdä työtä,
kun täytti kymmenen
aamusta iltaan
joskus itkien.

Mutta siinä sen
oppi:
työtä tekemällä
pärjää.

Isä ja äiti
olivat itsenäisiä
pitivät oman päänsä
riitelivät
isällä painoivat
sodan jäljet
mielessä
me lapset joskus
pelkäsimme
joskus enemmän
kuin ukonilmaa
kun Jumala
ajoi rautapyöräkärryllä
pitkin taivaanlakea
ja pyörät iskivät
tulta
taivaankivissä.

Jossakin vaiheessa
piti lähteä
itkeä itkut
tienvieressä
kun linja-auto
tuli ja tuuli
heilutteli
rukiintähkiä
pellolla.

Tuli opettaja
jonka vaimo
oli opettaja
ja lapset
opettajan lapsia
suutarin lapsia
vailla kenkiä
tai ei nyt
sentään,
mutta koulussa
oli luokallinen
läheisyyden
etsijöitä
itsenäisyytensä
hakijoita.

Pidin aina kirjoittamisesta
kirjoittelin runoja
ja juttuja
aloin kritisoida
mutta kriitikon
työn lisäksi
kirjoitin kirjoja
lapsille.

Kustantajat pyysivät
lisää.

Kirjoitin
viisitoista kirjaa.

Kalahommat jäivät
"takkiin" lapsuudesta.

Niitä harrastelin
ja tein juttuja monelle
kustantajille,
suurista kaloista
ja luonnosta,

Lapin kokijoista,
Norjan kävijöistä.

Otin aina perheen
mukaan reissuun.

Lienee siinä ollut
paljon hyviäkin
puolia.

Nyt olen isoisä.
Olen jo joskus väsynyt.
Viidenkymmenen iässä
alkaa ymmärtää,
että vauhtia voi
jo höllätä.


Pistähän kommenttia tai omaa juttua
tuohon sähköpostiin. Jos et jaksa,
ei se mitään.

[email protected]