Puolueiden kannatusvaihtelut

Anonyymi-ap

Rkp:n kannatus putosi kristillis­demokraattien alle – kokoomus jatkaa nousuaan

Rkp:n kannatus on viimeksi ollut näin alhainen syksyllä 2011.

RKP on hallituspuolueista ainoa, jonka kannatus on laskenut viime vuoden joulukuusta, selviää Helsingin Sanomain tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Siinä missä joulukuun alussa puoluetta kannatti 4,1 prosenttia vastanneista, oli vastaava lukema nyt 3,8 prosenttia.

Edellisen kerran Rkp:n kannatus on HS:n kyselytutkimuksessa laskenut näin alas lokakuussa 2011.

Kyseessä on myös ensimmäinen kerta sitten loppuvuoden 2010, kun Rkp:n kannatus laskee kristillisdemokraattien kannatuksen alapuolelle. Kristillisdemokraattien kannatus nousi tammikuun kyselytutkimuksessa neljästä prosentista 4,3 prosenttiin.

Myös muilla hallituspuolueilla kannatus oli nousujohteista.

Kyselytutkimuksessa suosituimpana puolueena säilyi kokoomus, jota äänestäisi 21,7 prosenttia äänestäjistä, mikäli eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt. Joulukuun puolue­gallupissa puolueen kannatus oli 21,4 prosenttia.

Perussuomalaisten kannatus kasvoi puolestaan niukasti joulukuun kyselytutkimuksesta 17,9 prosentista 18 prosenttiin.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010121556.html

3

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paljonko on muut?

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        ❤️ ­N­­­y­­m­­f­o­­­m­­a­a­­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen tutkimus! Heijastaa aikaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2048
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1942
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      147
      1544
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1207
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1173
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe