Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Ruusut kuihtuvat Oulaisissa!

Anonyymi-ap

Tehän tiedätte, mikä on kylä? Oulaisissakin oli aikoinaan monta elävää kylää. Niissä oli kauppoja, kouluja, postiasemia , nuorisoseuroja ja paljon muitakin paikallisen elämän merkkejä.
Nyt on tultu tilanteeseen, jolloin viimeisetkin ruusut Oulaisten kylillä kuihtuvat - kun ne tukahdutetaan! Koulut ovat nyt kaikilla kylillä hävityksen uhreina. Muutaman päivän kuluttua niille voidaan lukea sulkemismääräys, josta kaupunki saa jonkin verran "tapporahaa" kuten ennen esimerkiksi ketusta.
Antakaa hyvät päättäjät meidän pitää koulumme niin kauan kuin se onnistuu! Jos oppilasmäärät laskevat kovin pieniksi ei tietenkään tekohengitys auta. Vielä ei ole sellainen tilanne! Monessa koulussa on oppilaita yli neljänkymmenen. Eikö se ole melko hyvä määrä?
Kylillä ei ole enää mitään muuta. Ei kauppoja, ei posteja. Miten käy suurelta osin talkootyönä rakennettujen liikuntahallien, jos koulujen toiminta lopetetaan?
Tämä on myös identiteettikysymys. Kyliä ei ole, jos ei ole edes kouluja. On vain hiljentyviä haja-asutusalueita. Kuka siitaä hyötyy? Sanotaan, että Suomi pitää pitää asuttuna rajoja myöten. Eikö sama päde myös Oulaisten kaupunkiin?

28

882

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kylillä asuvat muutetaan toisen luokan kuntalaisiksi. Lähipalvelut lopetetaan mutta veroeurot kyllä kelpaavat. Miten tässä asetelmassa kuvitellaan rakennettavan yhdessä eteenpäin menevää kuntaa? Ei mitenkään.

      • Anonyymi

        Tosi ku vesi, mitä sanoit. Mutta kylillä voidaan äänestää jaloilla, itsekin niin suunnittelen. Ja joo ei muuteta keskustaan eikä Ylivieskaan:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosi ku vesi, mitä sanoit. Mutta kylillä voidaan äänestää jaloilla, itsekin niin suunnittelen. Ja joo ei muuteta keskustaan eikä Ylivieskaan:)

        Olen päättänyt lopettaa tämän päätöksen jälkeen kaikkien oulaistelaisten yritysten palveluiden käytön. Veroeurot kelpaavan vain keskustassa asuvien hyväksi, niin ainuttakaan muuta latia en tämän paikkakunnan kassaan jätä. Muutamat yrittäjät ovat mukana ajamassa tätä päätöstä sen verran voimakkaasti, että yrittäjien näkökanta on tullut selväksi. Yhteisten asioiden hyväksi toimiminen tarkoittaa hyvää vain osalle kuntalaisista. Kylillä asuvat kelpaavat vain maksajan rooliin. Onneksi tavaraa ja palveluita saa muualtakin.

        Tuohan on varsin asiallinen päätös olla jatkossa kannattamatta paikkakunnan yrittäjiä kostoksi siitä, että valtio leikkaa valtionosuuksia kaupungilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan on varsin asiallinen päätös olla jatkossa kannattamatta paikkakunnan yrittäjiä kostoksi siitä, että valtio leikkaa valtionosuuksia kaupungilta.

        Kyseessä ei ole kosto vaan rationaalinen päätös ajaa tämä kaupunki alas samoin kuin päättäjät ovat päättäneet ajaa sivukylät alas. Viimeinen sammuttakoon valot.

        Persereijässä. Oulainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen päättänyt lopettaa tämän päätöksen jälkeen kaikkien oulaistelaisten yritysten palveluiden käytön. Veroeurot kelpaavan vain keskustassa asuvien hyväksi, niin ainuttakaan muuta latia en tämän paikkakunnan kassaan jätä. Muutamat yrittäjät ovat mukana ajamassa tätä päätöstä sen verran voimakkaasti, että yrittäjien näkökanta on tullut selväksi. Yhteisten asioiden hyväksi toimiminen tarkoittaa hyvää vain osalle kuntalaisista. Kylillä asuvat kelpaavat vain maksajan rooliin. Onneksi tavaraa ja palveluita saa muualtakin.

        Juuri näin! Ennen on kannattanut paikallisia yrityksiä että jää hyödyt lähelle. Enää ei kiinnosta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä ei ole kosto vaan rationaalinen päätös ajaa tämä kaupunki alas samoin kuin päättäjät ovat päättäneet ajaa sivukylät alas. Viimeinen sammuttakoon valot.

        Persereijässä. Oulainen.

        Onhan se ajattelutapa tuokin? Että velkaa vaan lisää kun sitä tulee jo nyt liikaa koko ajan? Teetkö/saatko sinäkin velkaa lisää jos ei kaikki mee niinkuin haluat??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se ajattelutapa tuokin? Että velkaa vaan lisää kun sitä tulee jo nyt liikaa koko ajan? Teetkö/saatko sinäkin velkaa lisää jos ei kaikki mee niinkuin haluat??

        On sitä rahaa tulossa kaupungille, ylilaskutus, tuulivoima, leden..

      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        😋 ­N­­y­­­m­­­f­­­o­­m­­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18217174

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Täytyy huomioida että nuo kaikki mainitsemasi toiminnot kaupoista posteihin, ovat loppuneet koska niille ei ole ollut tarpeeksi käyttäjiä. Ei yrittäjät ole voineet pitää tappiollisia toimintoja pystyssä, vaikka se olisi ollut kuinka kivaa kyläläisistä. Sama tulevaisuuden suhteen, toimintoja joille ei ole käyttäjiä ja jotka ovat liian kalliita ylläpidettäväksi on vain karsittava. Koko kunnan taloutta ei voi kaataa kalliiden kyläkoulujen ylläpiämiseksi sen vuoksi, että joitakin se harmittaa. Kaikki lapset saavat kyllä tasokasta opetusta, ja jopa tasokkaampaa kun toimintoja yhdistetään ja vältytään pitkiltä opettajien lomautuksilta ja muilta leikkauksilta opetustoimesta. Koulujen lapsimäärät vähenevät ja todella huonoja, ja todella kalliita, virhearviointeja on jo päättäjät tehneet esimerkiksi Piipsjärven koulun rakentamisen suhteen. Toivottavasti nyt tehdään järkiratkaisuja koko kunnan tulevaisuuden vuoksi!

      • Anonyymi

        Järkiratkaisu on jo tehty: sulkea koulut sitä mukaa kun oppilaat vähenee tietyn rajan alle.

        Nyt väkipakolla ajettava pakkosulkeminen on tiettyjen tahojen pakkomielle.

    • Anonyymi

      Sivukyläläisethän ovat muuttaneet asumaan keskustan alueella ja siellähän ei enää asu nuoria harvaa poikkeusta lukuun ottamatta. Paksuja vanhoja muoreja ja kylän ukkoja ja ne ei lisäänny vaikka niille maksettaisi.
      Kerätkää poppoo ja tilatkaa akat vaikka Thaimaasta, ne lisääntyy kun vain katsoo sinne päin.

    • Anonyymi

      No nyt on vastakkainajattelu huipussaan. Yhteiseen hiileen eli vahva Oulainen pitäisi nyt ymmärtää jokaisen puhaltaa. Nousu ovellaa uuteen kukoistukseen kunhan tuo Leden saadaan jaloilleen. Ja voidaan ne koulut avata uuestaan kun taloustilanne tästä paranee muutaman vuoden päästä. Ei piä unohtaa myöskään niitä tuulimyllyjä jotka vaurautta lisäävät myös tulevaisuudessa. Niistä.myllyistä tuli mieleen että eikö niiden verotulot suurelta osin kuuluisi kylien kehittämiseen ja ylläpitoon, kylillähän ne myllyt on ei keskustassa.

      • Anonyymi

        Leden ja lehto...

      • Anonyymi

        Jos nousu on ovella, miksi kouluja tässä tilanteessa suljettaisiin. Tasan varmasti yhtään koulua ei uudelleen avata jos kerran saadaan kiinni

      • Anonyymi

        Mikä yhteinen hiili!? Siihen hiileen ei kyliä huolita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos nousu on ovella, miksi kouluja tässä tilanteessa suljettaisiin. Tasan varmasti yhtään koulua ei uudelleen avata jos kerran saadaan kiinni

        Kukas nyt pitää karjaa lehmiä jos ne eivät tuota muutakuin tappiota.
        Kukas pitää koulua yllä,jos sen oppilasmäärä on vähäinen.
        Valitetavsti meidän veronmaksajien on katsotava tulevaisuutteen ja tuleviin vuosiin.
        Tuskin on ainut kyläkoulu Piipsjärvi,mikä tullaan lakkautaan Oulaisissa.

        Kun kerran yritystoiminnan tuottavuuteen lähdet kouluja vertaamaan, niin kerrohan toki paljonko voittoa ajattelet juho oksan tekevän jos kyläkoulut tekevät mielestäsi tappiota?Kaikki koulut ovat kulueriä ja satsaus kunnan tulevaisuuteen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leden ja lehto...

        Nousu ja tuho

    • Anonyymi

      Ei tuntunut Sieviläisiä kovin paljon olevan tulossa!

      • Anonyymi

        Taitaa riittää yhden käden sormet laskemaan muuttajat.

    • Anonyymi

      Mitä valtuutetut on suunnitelleet tulevan tyhjennettäviin tiloihin ?
      Mitä valtuutetut on tehneet sen eteen että tiloihin tulisi jotain yritys tai muuta tuottavaa toimintaa ?

      Kertokaa.... visioikaa.. hakekaa ratkaisuja.. kontaktoikaa ympäri maata.. jossain joku tarvitsee ja haluaa tilaa...

      • Anonyymi

        Salassahan ne sitä ovat jo suunnitelleet ei ne meille sitäkään kerro etukäteen. Eikä se halli ole kaupungin siihenkin tarvittaisi muutama miljoona.

    • Anonyymi

      Se aika oli ja meni, rahat on loppu, koittakaa nyt tajuta jo

    • Anonyymi

      Kyllä, tärkeä asia ja hyvä kannanotto, mutta mitä ne konkreettiset keinot ovat, se on se tärkein kysymys nyt!?

      Enemmän olisin huolissani siitä, kun tuntuu, että Oulaskankaan sairaalalle, pelastusta ei meinaa löytyä!!
      Kaikki voimavarat ja barrikaadeille nousut nyt HETI käyttöön, muuten tänne pikkukylään ei jää mitään, eikä ketään, muutaman vuoden sisään!!

    • Anonyymi

      Sairaalanmäelle ei taida jäädä kuin tenniskenttä

    • Anonyymi

      Sehän on tosiasia, että kun ei ole lapsia, ei kouluja. Ei muutaman lapsen takia kannata pitää kouluja auki kylillä. Sivukoulut kiinni vaan.

    • Anonyymi

      Kuolleita kyliä kaikki

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2067
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1773
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1644
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1460
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1394
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      19
      1331
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1318
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe