Niin V itun tyhmä kuin voi olla..

Anonyymi-ap

Ei olis uskonna..

Yhdysvalloissa presidentiksi voi tänä vuonna nousta Donald Trump, jonka valtaantulon on arvioitu lisäävän epävarmuutta Nato- ja Eurooppa-suhteisessa.

Asia koskee myös Suomea.

Stubbin mukaan Suomen presidentillä velvollisuus tulla toimeen kaikkien Yhdysvaltain presidenttien kanssa, myös Donald Trumpin.

Narsistisen Trumpin tiedetään pitävän kehuista ja imartelusta.

Stubb sanoo, että hän olisi tarvittaessa valmis jopa mielistelemään Trumpia Suomen edun varmistamiseksi.

– Mielistely on iso sana, mutta ilman muuta ylläpitäisin diplomaattisia suhteita Trumpiin.

Miten te häntä mielistelisitte?

–Asiaa ei ainakaan haittaa se, että olen asunut Yhdysvalloissa viisi vuotta, joista Etelä-Carolinessa neljä vuotta.

– Jos keventävällä linjalla mennään, kertoisin ensimmäisessä tapaamisessa Trumpille, että olin vaihto-oppilaana Floridassa ja pelaamassa golfia, koska halusin ammattilaiseksi, ja kysyisin haluaisiko hän lähteä kierrokselle.

– Jos mielistely tarkoittaa sitä, että häviää tahallaan, niin vastaus on kyllä, Stubb naurahtaa.

17

454

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Donald Trump olisi hyvä pressa myös Suomeen...

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        🔞 ­­­N­­y­­­m­f­­­o­m­­­a­­­a­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        😋 ­­­N­­y­­­m­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18218761

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eiköhän tässä pärjäillä!

    • Anonyymi

      Trump on karismaattinen herrasmies👍

      • Anonyymi

        hullu se on


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hullu se on

        USA: n seuraava presidentti👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hullu se on

        Ootko käyny paikan päällä katsoo ketä siellä kannatetaan? Minä oon ja näki kuka ajattelee kansan parasta eikä työnnä kaikkia varoja mihinkään kehitysapuun


    • Anonyymi

      Voe pahoton maikka.

    • Anonyymi

      Onko etustaja polovinen kommentoinut asiaa Kainuun Sanomille

    • Anonyymi

      Trump rules.

    • Anonyymi

      TRUMP TRUMP TRUMP....👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏

    • Anonyymi

      Trumpilla on yksi hyväpuoli,voi olla kaksikin,Hän on heteromies.Ja Bisnesmies

    • Anonyymi

      Stuppi on ihan se kopää..unissaan kuvittelee olevansa presidentti..

      • Anonyymi

        No, kauaa hänen ei pidä kuvitella kun kohta oikeesti on.


    • Anonyymi

      Olipa miten oli Trump on seuraava presidentti "Jehu" isebelin nitistäjä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1438
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      972
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      34
      692
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      687
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      110
      644
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      641
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      624
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      598
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      587
    Aihe