Hollolan kirvesryöstäjä

Anonyymi-ap

Oikeusministeriö R/2968/38/KHO

Kouvolan hovioikeus ei perjantaina muuttanut kirveellä kauppoja ryöstäneen miehen tuomiota. Hollolalainen 21-vuotias Kalle Juhani Helminen sai Lahden käräjäoikeudessa 2,5 vuoden vankeustuomion törkeästä ja tavallisesta ryöstöstä.

Helminen ryösti maaliskuussa peräkkäisinä iltoina Orimattilan Ruokavaraston ja Saksalan Siwan. Hän sai saaliikseen kauppojen kassat kirveellä uhaten.

Helminen kiisti rikokset ja vaati hovioikeutta hylkäämään syytteet ja korvausvaatimukset. Hovioikeus katsoi näytön niin vahvaksi, ettei syyllisyydestä jäänyt epäilystä.

Helminen pidetään edelleen vangittuna. Hänen on korvattava kauppojen myyjille 2 900 euroa henkisestä kärsimyksestä. Ryöstösaalis, hajonneet kassalaitteet ja asianomistajien oikeudenkäyntikulut toivat käräjäoikeudessa hänelle 4 000 euron korvausvaatimuksen.

Hänen on nyt korvattava lisäksi yli 2 100 euroa asianomistajien oikeudenkäyntikuluja hovioikeudesta. Ryöstöissä avustajana ollut autokuski, 19-vuotias hollolalainen mies, ei valittanut viiden kuukauden ehdollisesta tuomiostaan.

67

2917

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        😡😡😡


      • Anonyymi

        Puolustaudu lommoposkisilta kannabisrotilta ja muilta narkomaaneilta heittämällä happoa silmiin.

        Kloriittikin käy ja putkireiska. Lopuksi lyö puunuijalla taju kankaalle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolustaudu lommoposkisilta kannabisrotilta ja muilta narkomaaneilta heittämällä happoa silmiin.

        Kloriittikin käy ja putkireiska. Lopuksi lyö puunuijalla taju kankaalle

        Kyllä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolustaudu lommoposkisilta kannabisrotilta ja muilta narkomaaneilta heittämällä happoa silmiin.

        Kloriittikin käy ja putkireiska. Lopuksi lyö puunuijalla taju kankaalle

        Pesäpallomailalla polvilumpiot paskaks


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolustaudu lommoposkisilta kannabisrotilta ja muilta narkomaaneilta heittämällä happoa silmiin.

        Kloriittikin käy ja putkireiska. Lopuksi lyö puunuijalla taju kankaalle

        Oikeaa puhetta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolustaudu lommoposkisilta kannabisrotilta ja muilta narkomaaneilta heittämällä happoa silmiin.

        Kloriittikin käy ja putkireiska. Lopuksi lyö puunuijalla taju kankaalle

        Kyllä vaan


    • Anonyymi

      Varkauksia ja huumerikoksia tuolla helvetisti

    • Anonyymi

      Huh huh

    • Anonyymi

      🖕🖕 🖕🖕

    • Anonyymi

      Vangittu nyt törkeästä vanhuksen ryöstöstä ja pahoinpitelystä

      • Anonyymi

        Ei sama henkilö kyseessä vanhusten ryöstäjä oli Niko nykönen


    • Anonyymi

      Soramäen K-kaupan ryöstäjä on vielä selvittämäti

      • Anonyymi

        Mut helminen se ei ollut hänet helppo tunnistaa 2metrinen ukko


    • Anonyymi

      jakaa varoitukseksi linkki mahdollisimman monelle ja pyytää jokaisen tekemään samoin jotta huumerottien nimet jää ikuisiksi ajoiksi jokaisen mieleen

    • Anonyymi

      😡😡😡

    • Anonyymi

      Tahkoa ei osaa kiertää

    • Anonyymi

      Joopati jooo

    • Anonyymi

      Olis lyönyt koipensa katki kirveellä ja kuollut verenhukkaan

      • Anonyymi

        Suo pitäis lyödä päähän


    • Anonyymi

      Et sit yhtään vanhempaa uutista jakanut 😁 Helminen teki ton kuitenkin liki 20 vuotta sitten. Lienet sama henkilö, joka sen vuosien takaisen Riihimäellä tapahtuneen kultasepänliikkeen ryöstönkin "uutisoi" tänne. Jos haluat Helmisen rikoshistoriaa jakaa niin jakaisit noihin ketjuihin, joita on valmiiks tehty siitä tammikuisesta ryöstöstä. Turhaa trollaamista tämmöinen.

      • Anonyymi

        Pääasia et nimi tulee kaikkien tietoon ja siks monta ketjua💪💪


      • Anonyymi

        Totta joka sana💪💪


      • Anonyymi

        😂😂😂


      • Anonyymi00081
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääasia et nimi tulee kaikkien tietoon ja siks monta ketjua💪💪

        Jee


    • Anonyymi

      😡🖕

    • Anonyymi

      😡😡

    • Anonyymi

      Ei se mitään korvauksia ole maksanut eikä maksa koska on pennitön ja ulosotossa entisetkin rikoksista tuomitut korvaukset maksamatta

      • Anonyymi

        Itseasiassa paska puhetta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itseasiassa paska puhetta

        🤣🤣🤣


    • Anonyymi

      😡😡

    • Anonyymi

      Helvetillistä

    • Anonyymi

      Huumerotta helminen

    • Anonyymi

      Salpatie 6 E II krs tämän rikollisen avovaimo joka myös rikollinen

      • Anonyymi

        Itseasiassa mun äiti ei oo tehny juuri mtn rikoksia joten pidä sä turpas kii


    • Anonyymi

      Huumerahaa saatava vaikka kirveellä 😡😡

    • Anonyymi

      Ja kirveskin oli varastettu maasepän tekemä piilukirves jossa oli hikkurivarsi

    • Anonyymi

      😡😡😡

    • Anonyymi

      😡😡😡

    • Anonyymi

      Huumerotta Kalle Helminen

    • Anonyymi

      Törkästä ryöstöstä tuomittu huumerikollinen Kalle Helminen hakattu. AvomuijallaTaru Pelkonen kohta paskat housussa ellei lähde helvettiiin Salpatie 6 E portaasta.

      • Anonyymi

        No terve tuloa hätämään emäntää tai minua ei lähetä mihinkään meillä osake tässä ja noista rikoksista jokunen vuosi on eletty normi elämää... Näitä paskan jauhajia


      • Anonyymi

        Et uskalla nimeäsi sanoa t. Arvaa kuka


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No terve tuloa hätämään emäntää tai minua ei lähetä mihinkään meillä osake tässä ja noista rikoksista jokunen vuosi on eletty normi elämää... Näitä paskan jauhajia

        Normielämää 🤣 Huumeet, rikokset ja vankila kaukana siitä.


      • Anonyymi00087
        Anonyymi kirjoitti:

        No terve tuloa hätämään emäntää tai minua ei lähetä mihinkään meillä osake tässä ja noista rikoksista jokunen vuosi on eletty normi elämää... Näitä paskan jauhajia

        Normielämää ammuskella ihmistä kohti?


    • Anonyymi

      Varastetulla kirveellä rikkoi Ahtialan Siwan kassakoneet

      • Anonyymi

        Ei ollut myyjälläkään yhtään itsesuojeluvaistoa 😱 Ois antanut rahat eikä väittänyt vastaan. Myyjille opetetaan, ettei omaa turvallisuutta pidä riskeerata. Sekopää kirveen kanssa on melkoinen riski.


      • Anonyymi

        Ei ollut Ahtiala


    • Anonyymi

      Kosto tulee

      • Anonyymi

        Joko kostit?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko kostit?

        Ei ollut miestä helminen on iso mies 132kg lihaskimppu tarvii karhunkaato luvan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut miestä helminen on iso mies 132kg lihaskimppu tarvii karhunkaato luvan

        Iso kyllä, muttei lihaskimppu. Läski lähinnä. Mut joku "kostaja" ruudun takana ei sille mitään mahtais 😁


    • Anonyymi

      Se samako jolla silmät pyörii päässä kuin tappien päissä ja mongoloidin näköä ?

      • Anonyymi

        Kyllä- se sama isopäinen huumerotta juuri


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä- se sama isopäinen huumerotta juuri

        Vitun pelle


    • Anonyymi

      Hakattu linnassa teholle eilen

      • Anonyymi

        Jep jep mä hakkasin linnassa mua ei hakattu


    • Anonyymi

      Nyt hän on parannuksen tehnyt kunnon kansalainen. Opiskelee ahkerasti, tuomitsee kaiken rikollisen toiminnan ja ottaa vahvasti kantaa kaikennäköisiin enemmän ja vähemmän merkityksellisiin yhteiskunnallisiin asioihin. Lisäksi treenaa tavoitteellisesti voimanostoa. Mallikansalainen.

      • Anonyymi

        Melkein näin


      • Anonyymi00086

        Mitä nyt vähän huumepäissään kolaroi Kivistönmäellä, lähti karkuun ja sit ammuskeli perään lähtenyttä.


    • Anonyymi

      Kirveenkö se ryösti? 🤭

      • Anonyymi

        JOO ja löi seuraava vastaan tuliaa päähän


    • Anonyymi00082

      🚗💥🚙 🔫👮‍♂️

    • Anonyymi00083

      Ei taas hetkeen näy maisemissa

    • Anonyymi00084

      Miten niin ei näy?

      • Anonyymi00085

        Hollolalaisen 41-vuotiaan miehen epäillään ampuneen toista autoilijaa Lahdessa viime torstaina. Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi hänet maanantaina todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä ja törkeästä ampuma-aserikoksesta.

        ESS 19.1.2026


    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1177
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe