patagonian intiaanit, pampidit, argentiinan alue, pitkiä

olivat korkeita noin 180 cm
aikainen ominaisuus historiassa
magellan kertoi, että jättiläisiä

muu pitkä intiaani eli pohjois amerikassa

ero portugaaleihin oli noin 10-20 cm 1600 luvuilla
sen jälkeen tietenkin ihmiset olivat kasvaneet lisää
mutta kun merimiehet olivat valikoidusti lyhyitä
ja siksi he hämmästelivät intiaanien kokoa

pitkäisyys jatkui aina nykypäiviin asti 20 luvulle
nykyiset gauchet erottuvat korkeudellaan edelleen muihin verraten

argentiinassa hevosten käyttötaito jopa pohjoisamerikkaa taitavampaa

aurakania kuningaskunta - ranskalainen seikkailija
4137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

argentiina ja chile

Äänestä

Tulimaan intiaanit kuolleet sukupuuttoon
ero patagonialaisiin se, että olivat normaalipitkiä
muuten saman näköisiä

kaikista vahvimpia kylmän sietäjät maailmassa - sanottu
jopa inuiitteja parempia
inuiitit saapuivat amerikkaan noin 4 000 vuotta sitten

Äänestä
  • uivat alasti jäämeressä tulimaassa jäälohkareiden seassa, myös lapset eurooppalaisia laivoja kohti monia kilometrejä

    Äänestä

Perussa sekoituksia on 50/50 eurooppaloidit ja amerikkaloidit
Brasiliassa paikoittain täydestä sekoittumisesta täydelliseen epäsekoittumiseen ja pienempiin välitiloihin
Paragvaissa amerikkaloideja eurooppaloideja enemmän ja negroidov pienin määrä
Chilessä intiaanit sekoittuneita eurooppalaisiin, joita kuitenkin on ememmän kuin intiaaneja, joten näyttävät enemmän eurooppalaisilta ehkä, paitsi vuorilla elää pitkiä gauche natiiveja

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

olivat korkeita noin 180 cm
aikainen ominaisuus historiassa
magellan kertoi, että jättiläisiä

muu pitkä intiaani eli pohjois amerikassa

ero portugaaleihin oli noin 10-20 cm 1600 luvuilla
sen jälkeen tietenkin ihmiset olivat kasvaneet lisää
mutta kun merimiehet olivat valikoidusti lyhyitä
ja siksi he hämmästelivät intiaanien kokoa

pitkäisyys jatkui aina nykypäiviin asti 20 luvulle
nykyiset gauchet erottuvat korkeudellaan edelleen muihin verraten

argentiinassa hevosten käyttötaito jopa pohjoisamerikkaa taitavampaa

aurakania kuningaskunta - ranskalainen seikkailija

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu