Minulla on aika paha sosiaalisten tilanteiden pelko. Ihmisten ilmoilla tunnen olevani huomaamaton, kukaan ei halua tutustua minuun. Ihmiset juttelevat keskenään (jotain inside-juttua), tunnen olevani ulkopuolinen. Jännitän ihan kamalasti ollessani ihmisten huomion kohteena.
Monesti on käynyt mielessäni, että mitä jos ulkonäössäni on jotain vikaa tai olenko jotenkin poikkeava. Elämänilo on kadonnut, vihaan itseäni, olen masentunut, syrjäytynyt ja monesti itsemurha on käväissyt mielessäni.
Monesti on käynyt mielessäni, että mitä jos ulkonäössäni on jotain vikaa tai olenko jotenkin poikkeava. Elämänilo on kadonnut, vihaan itseäni, olen masentunut, syrjäytynyt ja monesti itsemurha on käväissyt mielessäni.
Vastaukset 9
Vanhimmat
eli ei vaivoista kannata kärsiä. Ja kaikilla on jotain ongelmia, et todellakaan ole ainoa, jota ongelmat kalvavat. Kun tarpeeksi kauan on itsekseen, niin alkaa kuvitella itsestään ja muista kaikenlaista - olen aivan varma, ettei sinussa ole mitään vikaa.
Tsemppiä!
Tuo viesti antoi edes vähäsen lisää toivoa. *iiso huokaus*
Elä huokaa ennenko tipahtaa, eiku jotain tonne suuntaan. elikkä tuosta on veilä pitkä matka siihen että olet terve, minullakin sama ongelma ollu niin kauvonkuin muistan ja ny kärjistyny siihen etten kehtaa ulos mennä enään ollenkaan vaikka rauhottavia syöny 10 vuotta.
Itsemurha ei tosin ole vielä käynyt mielessäni.
Lisäksi ne harvat ihmissuhteet, joita minulla on ovat täynnä väärinkäsityksiä ja muuta paskaa...
En oikein osaa ilmaista itseäni..
En tykkää olla isoissa porukoissa enkä baareissa. Saan vain kuunnella kavereitten juttuja kuinka kivaa oli taas tanssia ja pitää hauskaa. Pidän itseäni tosi tylsimyksenä kun en osaa pitää hauskaa niin kuin muut. Lisäksi en osaa juoda kohtuudella ja alkoholi vaikuttaa minuun muutenkin arvaamattomasti. Voi niitä kännisekoiluja ja seuraavan päivän morkkiksia..
Yksi asia minkä olen huomannut, että reagoin herkästi asioihin. Epäonnistumiset tuntuvat todella pahalta missä tahansa asiassa ja vahvistavat negatiivistä kuvaa itsestäni ja sitten minusta tulee entistä apaattisempi kun ajattelen etten osaa mitään ja olen muutenkin ihan paska. Kun onnistun jossain en juuri koe mitään mielihyvää siitä. Muutenkin minulla on varmaan jotenkin vääristynyt minäkuva eikä mikään oikein tunnu miltään. (paitsi pahalta)
Kyllä musta tuntuu että mun tapauksessa on jotain häikkää myös ihan aivokemiassa kun olen niin jotenkin lamaantunut 24/7
Olen viime aikoina harkinnut lääkärillä käyntiä.
Lisäksi olen käyttänyt alkoholia ja päihteitä väärin. Tupakoin myös, koen mahdottomaksi lopettaa koska tupakointi lieventää ahdistustani. Esiintymisjännityksestä olen myös kärsinyt ja kärsin vieläkin(tosin ei jännitä enää niin paljon kuin ennen).
Haluaisin vain olla onnellinen ja tulla toimeen ihmisten kanssa, mutta se tuntuu vaikealta..
Voisin melkein vannoa että olisin kirjoittanut tuon äskeisen tekstin. Niin tuttua tarinaa.
Paitsi että itse olen tuota elämän päättämistä oman käden kautta miettinyt joskus todella vakavasti. Nykyään harvemmin koska en halua rasittaa lähipiiriäni ylimääräisillä hautajaisilla.
Välillä on ollut vaikeaa ja välillä taas tosi vaikeaa... Elämän helpot hetket ovat olleet kortilla viime aikoina ja taas on ruvennut mietityttämään, että mihin nämä jäljellä olevat 50-60 vuotta käyttäisi kun tuntuu välillä ettei elämällä ole enää mitään tarjottavaa... Tai siis onhan sillä, mutta oma ahdistava ajatusmaailma rajaa kaiken ulottumattomiin. Vähän kuin yksin kuplassa elelisi, kaiken näkee mutta mihinkään ei voi koskettaa...
Mikään ei ole vittumaisempaa kuin sosiaalisten tilanteiden pelko(=yliampuva ujous). Itsellä on sama ongelma enkä usko että pääsen siitä ikinä eroon, kiitos kieroutuneen minäkuvani ja muun paskan mitä elämän varella on tullut vastaan. Elämä on kortinpeluuta, jotku ihmiset saavat hyvät kortit ja voittavat helposti ja ne jotka saavat todella huonot voivat vaan yrittää mutta jonkin pienen asian saavuttaminenkin vaatii helvetisti työtä, ja usein lopputulos on jonkinlainen katastrofi. Sitte ku asian hyväksyy niin eipä mikään voi satuttaakaan. Vaikea sitä on hyväksyä, pitää vaan yrittää. Siihen on kyllä itselläki matkaa.
hakekaa apua, luultavasti mieto mielialalääke auttaisi. Älä vähättele itseäsi, kaikki me ollaan tärkeitä täällä maailmassa, et ole sen huonompi kun muutkaan.
mulla on sama juttu... mä oon kärsiny tästä koko ikäni.. ja nyt oon päättäny hakea apua.. mutta en saa sitä mistään. Kaikki vähättelee tätä ongelmaa, ja mä todella kärsin tästä. Miten mä tulevaisuudessa tuun koskaan saaman töitä tai mitään? Tää on yhtä helvettiä :/ Koita jaksaa..
Kokemiasi tunteita on tuntenut moni muukin, et ole yksin. Itse olen kärsinyt sosiaalisten tilaiden pelosta noin 11-vuotiaasta asti (nyt olen 44-v.). Pelot ovat aikuisuuden myötä jossain määrin kadonneet, mutta myös palautuneetkin välillä. Sain tämän vuoden alussa diagnoosin, että sairastan fibromyalgiaa, johon kipujen ja muiden lukuisten oireiden lisäksi kuuluu ahdistus, masennus ja väsymys. Nyt lääkityksenäni on vanhemman polven masennuslääke Triptyl (jota mm. fibromyalgian hoidossa käytetään myös kipukynnyksen nostamiseen ja unen laadun parantamiseen), fibromyalgiaan kuuluu monien muiden oireiden lisäksi myös monenlaiset kivut. Lääkkeen sivuoireena on suun kuivuminen ja ylenpalttinen hikoilu liikunnan jälkeen.
Neuvoisin sinua menemään lääkärin vastaanotolle, hyvä jos voisit mennä psykiatrille, joka voisi kirjoittaa sinulle lääkityksen ja neuvoa, miten löytää sopiva terapeutti (kela korvaa hoidon, jos saat psykiatrialta b-lausunnon ja olet sitoutunut hoitoon).
Kokemasi tunteet eivät olet harvinaisia. Varmasti suurin osa kokee samoja tunteita, vaikka et huomaa heistä sitä. Me olemme vain ihmisiä, ja vajavaisia kaikki. Koeta ajatella, että sinulla on oikeus tuntea juuri niitä tunteita kuin tunnet ja anna itsellesi anteeksi kaikki tunteet, mitä tunneet. Sen voit konkreettisesti tehdä rentoutumalla (vaikka ennen nukahtamista) ja sanomalla itsellesi:"annan itselleni anteeksi kaiken, mitä olen tehnyt", jos mieleesi tulee joku henkilö, voit sanoa itsellesi: "annan sinulle anteeksi kaikki sanasi ja tekosi". Yritä ajatella, että sinulla on oikeus olla se, mikä olet ja sinulla on täysi oikeus tunteisiisi. Ajattele, että 100 000 kertaa olet vakuuttanut itsellesi, että olet "huono" ihminen, ja nyt jo uskot sen. Mutta mitä jos 100 000 kertaa vakuutat itsellesi, että olet ihan hyvä ihminen ja sinulla on oikeus olla oma itsesi ja elää elämäsi kuten haluat.
Me ihmiset olemme niin erilaisia. Kerro itsellesi, että juuri sinunlaisesi ihminen on tarpeellinen tässä elämässä. Sitä ei välttämättä ole helppo hyväksyä, mutta mietipä mitä jos et olisi ollenkaan olemassa. Meillä jokaisella on jotain annettavaa jollekulle toiselle.
Itse olen yksinhuoletaja, kokenut elämässäni monenmoisia aikoja, iloja ja suuria suruja. Lähes kaksi vuotta sitten pikkuveljeni kuoli aivokasvaimen seuraksena ja sen jälkeen olen hyvin syvällisesti ajatellut elämän tarkoitusta/tarkoituksettomuutta. En ole kummastakaan vielä päässyt perille, mutta nykyään ajattelen, että minun on parempi itseni ja toisten kannalta yrittää elää siten, että elämälläni on edes edes jotain merkitystä kuin luovuttaa ja jättää elämä elämättä. Nyt yritän ajatella, miksi pelätä elämää ja kaikkea sitä, mikä siihen kuuluu. Elänhän täällä vain kerran ja elämäni on ainutlaatuinen. En haluaisi kokea viimeisen hetkeni tullessa, että olen jättänyt elämäni elämättä.
Tunteesi ovat todellisia eivät mitään kuvittelua, mutta tärkeää on, että tajuat, että sinulla on oikeus kaikkiin tunteisiisi. Todennäköisesti et ole lainkaan ruma tai poikkeava, sinä vain ajattelet siten. Mutta voit myös ajatella toisin. Ajatuksemme ovat täysin meidän valintamme. Jos koko ajan ajattelet, että olet ruma ja kelvoton, alat uskoa, että niin on. Mutta kun tarpeeksi monta kertaa ja tarpeeksi kauan ajatteet, että olet ihan hyvä ihminen ja ihan samanlainen kuin muutkin ihmiset, alat uskoa siihen.
Älä mieti itsemurhaa, se olisi menetys itse elämälle, läheisille ja ystäville. Älä anna periksi, sinulla on tämä ainut elämä, vain tämä, yritä löytää siitä ilon aiheet, pienetkin.
Toivon sinulle kaikkea hyvää. Toivon, ettet luovuta, vaan jaksat elää elämäsi. Koskaan et tiedä, mitä tapahtuu, kenet kohtaat, kuka tekee sinut iloiseksi tai onnelliseksi.
Elämä on mysteeri.
Kirjoittele, mitä tunnet ja mitä koet. Ei välttämättä tälle palstalle, vaikka se on varmasti hyvä, jos löydät jonkun, joka voi auttaa sinua. Mutta yleensäkin omien tuntemustensa kirjoittaminen auttaa käsittelemään niitä.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja toivon, että elämäsi jatkuu!
Rakkaudella!