Halla-Aho Kokkolassa mutta kuvissa ei näy tosirealistia??

Mikä homma?

Mihin oli piilotettu Soiten ja pelastuksen autot? Niitä olisi tarvittu luomaan turvallista tilaa ja jakamaan pirtulappuja.
16580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Lumihiutaleet koolla

Äänestä

Hybridiareena tänne olisi tarvittu.

Äänestä
  • Mauri hoitaa

    Äänestä

Pyysimme häntä pysymään pois tilaisuudesta ettei tulisi mitään ylilyöntejä eikä hän nolaisi itseään tai puoluetta.

Äänestä

Edellisten kovien lumisateiden jälkiä on vielä Kokkolassa siivoamatta. Osa kaduista on lumimäärän jäljiltä vielä kapeita ja risteyksissä on autoilijan näköesteinä lumikasoja siivoamatta. Samaan aikaa uudet lumisateet ovat jo alkaneet.

Äänestä

IKL nostaa päätään Pohjanmaalla PS:n kaapuun pukeutuneena. Kohta kerätään toisinajattelijoita säilöön. Kannattaisi miettiä kenelle äänensä antaa.

Äänestä
  • Annan ääneni MIEHELLE. En homoille, eikä irvisteleville hevosnaama-lerppahuulille...
    Naisilla ei ole jakoa näissä karkeloissa. Joten. Kun poissuljetaan paskahousut, niin jäljelle jää VAIN kaksi MIESTÄ. Sanonko jo tulevan Presidentin nimen, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Annan ääneni MIEHELLE. En homoille, eikä irvisteleville hevosnaama-lerppahuulille...
    Naisilla ei ole jakoa näissä karkeloissa. Joten. Kun poissuljetaan paskahousut, niin jäljelle jää VAIN kaksi MIESTÄ. Sanonko jo tulevan Presidentin nimen, hah hah haaa!!!...

    Homo on enemmän mies kuin ykskään persu, että ei oikein toimi tuo sun logiikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Homo on enemmän mies kuin ykskään persu, että ei oikein toimi tuo sun logiikka.

    Näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Näin on.

    Oliko Tosirealisti taas väärässä? Miten se on aina väärässä ja miten se ennustaa aina väärin, taitaa olla Suomen tyhmin passkakasa

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Oliko Tosirealisti taas väärässä? Miten se on aina väärässä ja miten se ennustaa aina väärin, taitaa olla Suomen tyhmin passkakasa

    Pidetään mielessä vittuilusi, ja palataan asiaan vaalien jälkeen. Muistattehan ennustukseni Koronasta toukokuussa 2020 - pelkkä ärhäkkä influenssa, ja rokotteet ovat bluffia jne...
    Kuka ennusti Lordin ja Käärijän voiton. Kuka ennusti Kokkolaan kolme kansanedustajaa. Kuka on ennustanut Kokkolanseudun sään tarkalleen 36 vuotta. Kuka ja kuka ja kuka, Hah hah haaa!!!...

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Yhtä tyhjän kanssa nuo ennustelut ja etenkin jälkikäteisinä. Mitenkäs se ressu on ennustelujaan hyväkseen kyennyt hyödyntämään?

    Äänestä

Tunnen Reijon ja tiedän hänen tietävän presidentin nimen ennen kesää.

Äänestä
  • Älä yritä. En ole narrattavissa, enkä kerro vielä tulevan presidentin nimeä. Olen toki paljastanut jo kolmekymmentä vuotta sitten, että hän on mies. Onneksi presidenttiä ei valita puolueen ehdolla, vaan muilla avuilla: Kyseessä on HENKILÖVAALI.
    Uusi presidentti hallitsee lähes kaikki ne ominaisuudet kuten viisauden, rehellisyyden, ystävällisyyden, realismin ja kansan luottamuksen, jollainen henkilö on Kokkolan Kingsi, kaupungin kehittäjäja viisain MIES. Ja hän on Reijo Kivelä...

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Älä yritä. En ole narrattavissa, enkä kerro vielä tulevan presidentin nimeä. Olen toki paljastanut jo kolmekymmentä vuotta sitten, että hän on mies. Onneksi presidenttiä ei valita puolueen ehdolla, vaan muilla avuilla: Kyseessä on HENKILÖVAALI.
    Uusi presidentti hallitsee lähes kaikki ne ominaisuudet kuten viisauden, rehellisyyden, ystävällisyyden, realismin ja kansan luottamuksen, jollainen henkilö on Kokkolan Kingsi, kaupungin kehittäjäja viisain MIES. Ja hän on Reijo Kivelä...

    Kannattaa aina paljastaa ennuste jälkikäteen, niin ei voi osua harhaan, eikä siten osu itse harhaiseen.

    Äänestä

Pääseekö tämä Reijon siviilipalvelusmies ehdokas toiselle kierrokselle? Alikersantti Stubb korjaa lopussa voiton ja ylennetään ylipäälliköksi ilman tanssikoulu opintoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä homma?

Mihin oli piilotettu Soiten ja pelastuksen autot? Niitä olisi tarvittu luomaan turvallista tilaa ja jakamaan pirtulappuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu