Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Fantasian hetkiä 1: Kotiintulo

Kommentoikaa tarinaa, onko se liian siveä, sopiva vai karkea, tai mitä tahansa muuta.

---
Minä (mies) olen tulossa töistä kotiin, jossa naiseni, tai oikeastaan rakastajattareni odottaa. Hän on isorintainen, nätti punapää, joka suorastaan himoitsee seksiä. Minulle käy mainiosti, että nainen odottaa eteisessä kuumana pillu valmiiksi märkänä.

Mietin, mitä teen ensin. Tavanomaiset pussailut aluksi, kyllä vain. Ranskalaisilla suudelmilla saa kalun kovaksi, tai vielä kovemmaksi kuin se on nyt. Sitten Kati saa ottaisi minulta suihin, jonka jälkeen panisin häntä takaapäin kuin kiimainen koira. Jotain sinnepäin. Kaikenlaiset ajatukset pyörivät päässäni.

Kati avaa oven. Suutelemme kiihkeästi eteisessä. Hän menee oma-aloitteisesti polvilleen ja suorastaan repii housuni alas, kiihkeä nainen kun on. Kullini on kivikova, jonka hän ottaa ahnaaseen imuun. Hän imee liukasta miehen mittaani kuin viimeistä päivää käden liikkuessa vinhaa vauhtia. Ah, nyt iho pingottuu tiukasti taakse. Terskani paljastuu koko komeudessaan Katin kielen pyöriessä sen päällä. Esispermaa ja sylkeä valuu kalun vartta pitkin pisaroina lattialle. Hän läpsyttelee pallejani, jotka ovat nousseet ylös valmiina purkautumaan. Auts, jos hän vielä jatkaa imemistä, niin laukean hänen ahnaaseen suuhunsa.

EI vielä, haluan panna häntä kunnolla takaapäin. Komennan Katin nelinkontin maahan. Hän tottelee kuuliaisesti ja nostaa perseensä pystyyn parittelua varten. Kosteus ja kiihko näkyvät märkänä läikkänä kuuman kissan legginsien läpi. Käyn polvilleni, vedän hänen housunsa alas paljastaen rehevän perseen ja märän pillun. Panen kaluni hänen sisäänsä ja alan naida. Kati voihkii äänekkäästi nautinnosta, kun jäykkä kullini tekee työtään. Näkymä takaapäin on myös hyvin kiihottava.

Laitan peukalon hänen anaaliinsa ja toisella kädellä hipelöin klitorista. Kati saa orgasmin melkein heti. Hänen kehonsa vapisee, tunnen pillun sykkeen varressani ja äänekäs voihkinnan sekä huohotuksen kooste kaikuu todella äänekkäästi.

Minulta tulee myös. Argh, vinkaisen voimakkaasti, kun spermat suihkuavat syvälle pilluun. Pidän molemmin käsin Katin lantioista kiinni ja vedän itseäni vielä syvemmälle. Nostan hänet hetkeksi ilmaan, kun tiristän viimeisetkin mällit litisevään pilluun.

Siemensyöksyn jälkeen annan kullini olla vielä pillussa hetken aikaa rauhoittuen. Varsi tuntuu herkältä, samoin Katin paikat. Vedän kankeni pois pillusta.

Lopuksi katselen Katin paljasta persettä sekä pillusta valuvaa spermaa. Tämä oli hyvä kotiintulo.

1

1428

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋

      🔞 ­­­N­­y­­m­­f­o­m­­­a­­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18224426

      🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2005
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1420
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      60
      1327
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      13
      1285
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1201
    Aihe