Onpa hyvä että edes joku osaa asiat ja pitää meidän puolia

Anonyymi-ap

Panu Peitsaro kirjoitti erinomaisen kirjoituksen paikallispravdaan. Erityisesti kiinnostavaa oli lukea faktat siitä, mitä hyvinvointialueen virkamiesjohto puolustaa. Meillehän on annettu ihan väärä käsitys tilanteesta.

Ja kansanedustaja AK Mikkonen vain tukee ja komppaa tuota virkamiesjohtoa. Ymmärtääkö hän asiasta yhtään mitään?

Peitsaron tekstä:

"Oli toki erittäin valitettavaa havaita myös, että virkamiesjohdossakaan hyvinvointialueella alueen palveluiden puolustaminen ei ole itsestään selvää. Hyvinvointialueen johtaja Santeri Seppälä jätti työryhmän raporttiin eriävän mielipiteen kuten Itä-Savossakin uutisessa todettiin, mutta todellisuudessa se ei koskenut Savonlinnan sairaalan tulevaisuutta.

Eriävän mielipiteen raporttiin jätti neljä hyvinvointialueen johtajaa ja he ottivat kantaa lähinnä siihen, että keskussairaaloiden määrää ei voida vähentää viiteen tai enimmillään kahdeksaan. Tämä keskussairaaloiden vähentäminen voisi muuttaa esimerkiksi Mikkelin sairaalan niin sanotuksi akuuttisairaalaksi, missä ei olisi synnytyksiä eikä yöaikaista leikkaustoimintaa."

4

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä Peitsaro! Paljon väärää tietoa on Savonlinnan muistakin asioista, nyt olisi jo kaikkien aika tulla yleiseen tietoon, ja antaa päätösvaltaa fiksumpien käsiin.

      • Anonyymi

        Hyvä Peitsaro! Jos alunperin olisi Peitsaro lähetty neuvotteluihin Mikkeliin ja ministeriöön Savonlinnan delegaatiossa, olisi hommaan saatu edes oikea pohja. Mutta kun ei. Meiltä edustajina olivat vain protokollan mukaiset: kaupunginjohtaja, Mikkonen ja joku kolmas.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä Peitsaro! Jos alunperin olisi Peitsaro lähetty neuvotteluihin Mikkeliin ja ministeriöön Savonlinnan delegaatiossa, olisi hommaan saatu edes oikea pohja. Mutta kun ei. Meiltä edustajina olivat vain protokollan mukaiset: kaupunginjohtaja, Mikkonen ja joku kolmas.

        Ja tuo on just se "protokolla", joka pitäisi vaihtaa!


      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        💋 ­N­­y­m­­f­o­m­a­a­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      274
      4694
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2867
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      29
      2851
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1801
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe