Oletko sinä autistisen lapsen tai aikuisen kaveri

Itselläni on diagnosoitu Asperger ja minulla on ystäviä. Minulla ei nähdäkseni ole ystävieni kanssa mitään sen isompia haasteita. Itse en ainakaan ole sellaisia huomannut, eikä kukaan ystävistäni ole koskaan sanonut, että hänellä olisi minun kanssani jotain isompia haasteita. Sen sijaan eräs ystäväni kyllä kerran sanoi minulle, että olen hänen kaikkein luotettavin ystävänsä. Toki kaveriporukassamme on haasteita (missäpä kaveriporukassa ei olisi), mutta havaintojeni mukaan minä en niinkään ole niissä osapuoli, vaan lähinnä muutamilla kavereillani on toistensa kanssa haasteita. Koskaan en ole ollut pitkää aikaa riidoissa kenenkään kaverini kanssa ja kenenkään kanssa ei ole koskaan mennyt välit poikki. No totta puhuen kerran minulla meni muutamaksi kuukaudeksi välit poikki yhden kaverini kanssa, mutta siinäkin tapauksessa tältä kaveriltani meni kerralla poikki välit kaikkien ystäviensä kanssa, joten ei voi sanoa, että siinä jutussa olisi ollut kyse nimenomaisesti minusta.

Toki on niin, että minä en elä mitään erityisen vilkasta sosiaalista elämää. Toisaalta juuri se saattaa olla syy yllä mainittuun haasteiden puuttumiseen, että osaan ottaa aikaa itselleni ja omille mielenkiinnon kohteilleni kuten vaikka kirjojen lukemiselle. Yksi asia, joka saattaa aiheuttaa haasteita ystävyyssuhteessa autisminkirjoisen ihmisen kanssa on juuri se, jos autisminkirjoinen osapuoli ei saa aikaa itselleen. Toisaalta haasteita ystävyyssuhteeseen to takuuvarmasti myös se, jos neurotyypillinen osapuoli keskittyy vain autisminkirjoon liittyviin haasteisiin (joita jokaisen autisminkirjon ihmisen omassa elämässä varmasti on) eikä ollenkaan hyviin asioihin. Tässäkään keskusteluavauksessa ei puhuta mitään autisminkirjon hyvistä puolista tai vahvuuksista. Jos henkilö, joka ei tietäisi autisminkirjosta mitään, lukisi tämän keskusteluavauksen, niin hän saisi autisminkirjosta aika yksipuolisen kuvan.

Todettakoon, että omista kavereistani kukaan muu ei ole tietääkseni autisminkirjolla, joten sitä ei nyt oikein voi tarjota selitykseksi tähän isojen haasteiden puutteeseen. No yksi kavereistani kyllä epäilee itsellään autismia ja hänellä onkin siitä kyllä ilman muuta piirteitä ja yhdellä toisella heistä itse epäilen sitä, mutta diagnoosia ei kaveriporukastamme ole tietääkseni muilla kuin minulla. Muita diagnooseja heistä osalta kyllä löytyy mutta ei kaikilta. Sinällään kyllä autisminkirjon ihmisten voi varmasti monesti olla helpompi ystävystyä toisen autisminkirjon henkilön kanssa, koska eiköhän ystävyys ole sitä helpompaa, mitä paremmin osapuolet ymmärtävät toistensa elämänkokemusta.

Olen assi ja olen lukenut, että assiudelle on tyypillistä
uskollisuus. Mun ystävyyksissä ainakin uskollisuus on
todellista.

Olen sosiaalisesti hyvin valikoiva, koska on niin
monia, jotka eivät osaa suhtautua siihen erilaisuuteen,
mitä AS merkitsee. Olen oppinut herkällä korvalla
kuuntelemaan kaikenlaisia tyyppejä ja aika monet
heitän mielessäni menemään heti, jos huomaan,
että he ovat TOSI KAUKANA autismikirjon
ymmärtämisestä.

Jotkut kysyvät, millainen se AS on, kun kuulevat,
että mulla se on. Sitten kun kerron todenmukaisesti
niin jotkut eivät ollenkaan usko! Sellaiset heitän
mielessäni heti menemään ja sanon hiljaa itselleni:
"Kiitos, kun paljastit itsesi! Sinuun minun ei tarvitse
aikaani tuhlata!"

Asseilla on vahvuuksia ja niistä voivat päästä
nauttimaan myös assien ystävät. MUTTA ystävyys
assin kanssa edellyttää sitä, että on sivistynyt -
ei saa valehdella eikä olla rasisti!

Hyvä, että täällä kommentoivat nimenomaan assit.
Liian usein assien näkemykset unohdetaan, kun
ei-assien enemmistö pohtii assien "outoutta".

Monet ystäväni ovat autistisia ja heidän kanssaan minulla on harvoin haasteita. Neurotyypillisten ystävien kanssa on useammin. Liittyy sellaiseen, jos he valehtelevat (vaikka ymmärrän, että voivat valehdella myös itse huomaamatta sitä), ovat kovasti epäloogisia, järjestävät tarpeetonta draamaa, eivät kuuntele, mitä toinen sanoo, haluavat pelata sosiaalisia pelejä, joihin liittyy ihmisten järjestelyä hierarkioihin. Koen tuolloin heidän käytöksensä henkisenä väkivaltana ja minun on vaikea luottaa heihin. Luottamuksen palautumisessa voi kestaa aikaa. Selvästi vähä-älyisemmille on helpompi antaa anteeksi, ajatellen, että he eivät ehkäitsekään vain tajua, mitä tekevät. Älykkäämpien kohdalla saatan nähdä parhaaksi vain jättää yhteydenpidon sikseen ja usein he eivät kyselekään mitään, koska ymmärtävät itsekin, mistä on kyse.

Olin typillisen suomalaisen jätkän tavoin työssä kii varhaiseläköitymiseen asti. Jätkäsakista löytyi puhekaveria vähän joka tyypille.

Silloin 55 vuotiaat pääsivät eläkkeelle hiukan pienemmällä ansiolla, mutta lähtijöitä oli monia.
Aloin erään lehtiartikkelin takia kiinnostumaan asperger-ihmisistä. Huomasin olevani just, eräs tyyppi heistä.

Monet ihmiset ottavat etäisyyttä. Mutta jos itsellä on "hölösuun" kausia, ihmisiä kyllä jututettavaksi löytyy.

Ikäänkuin "outona" maailmassa. Luotan liikaa ihmisiin, epärehellisiinkin. Maailma opettaa erottaan jyvät akanoista.