ffc2:n ajankohta

minkäköhän takia kaikista viikonlopuista juuri koulujen päättymis/valmistumisjuhla viikonloppu oli valittu painien ajankohdaksi luulisi että olisi joku parempikin ajankohta ollut
202561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ajankohta ok, ehtii nuoret kisailla ja leireillä ennen vanhempien lomien alkua ja maallepakoa.
Hienosti hoidetut kisat, kerrankin painittiin kolmen/neljän osanottajan sarjat ajoissa, ettei niitä paria ainoaa matsia tarvi odottaa iltamyöhään asti. Myös kisojen tavanomaista aikaisempi alotusaika ok.

Äänestä
  • Voi olla hyvin hoidetut kisat mutta tuloksia ei näy vieläkään missään. Linkki johti ärsyttävästi koko eilisen päivän viimevuoden tuloksiin ja tänään se ei johda enään sinnekään.
    Kaikilla ei todellakaan ollut mahdollisuutta lähteä paikanpäälle jännittämään. Olis kiva nähdä edes ottelutuloksista miten meni muutenkin kuin sijoituksen osalta joka nyt on tähänmennessä kyllä selvinnyt puhelimitse.

    Äänestä

  • Mutsi kirjoitti:

    Voi olla hyvin hoidetut kisat mutta tuloksia ei näy vieläkään missään. Linkki johti ärsyttävästi koko eilisen päivän viimevuoden tuloksiin ja tänään se ei johda enään sinnekään.
    Kaikilla ei todellakaan ollut mahdollisuutta lähteä paikanpäälle jännittämään. Olis kiva nähdä edes ottelutuloksista miten meni muutenkin kuin sijoituksen osalta joka nyt on tähänmennessä kyllä selvinnyt puhelimitse.

    Ovat olleet netissä SPL:n sivuilla su klo 18.00 alkaen.

    Äänestä

  • Hannu kirjoitti:

    Ovat olleet netissä SPL:n sivuilla su klo 18.00 alkaen.

    Kun kirjoitin edellistä viestiä kävin SPLn sivulla. Kisalinkki puuttui kokonaan. Myös päivitetyllä sivulla.
    HPMllä on yleensä sivut kondiksessa, nyt hieno kisasaitti on ihan toimimaton - tyhjää täynnä. Tuloslinkki ei johda mihinkään, kuvia ei näe ku jollain tunnus luvulla...

    "kuvia ei näe ku jollain tunnus luvulla... " tunnusluvulla? onks noita kuvia sit kisoista hpmn sivuil jotenki nähtävissä

    Äänestä

Ainakin nuoriso oppii itsekuria, kun ei voi lähteä ryyppäämään kavereiden kanssa.
Jos kuitenkin on lähtenyt ja aamulla mennyt painimaan, niin oppii että alkoholin litkiminen ei kannata.
Eikös ne kaikki juhlatkin vietetä lauantaina? ainakin pääkaupunkiseudulla tehdään näin.

  • Vois pohjanmaan PELLE vilkasta peiliin

    Äänestä

oliko yllätyksiä kisoissa?

Äänestä

  • Ottelun kulku kirjoitti:

    Tekikö Eetu Peltola voittopisteet maankuululla reisinostollaan?

    Ja pientä tarkennusta: Peltolan osalta se on Greisynosto. Peltola on kyllä elementissään siinä hommassa. Vei Enojärveä kolme kertaa siitä. Ukrainalista vain kaksi kertaa ja toiset kaksi jäi harmittavasti vajaaksi, mutta oli drilleri kuitenkin.

    Edulle pitää saada vain painikuntoa lisää...sitten tapahtuu

    Äänestä

  • Ottelun kulku kirjoitti:

    Tekikö Eetu Peltola voittopisteet maankuululla reisinostollaan?

    Edu saisi pikkaisen parantaa kuntoaan, niin johan rupeasi äijästä kuulumaan. Sama pätee moneen muuhun lahjakkaaseen kaveriin. Älkää laittako painitossuja liian aikaisin naulaan - pitkäjänteisyys on painissakin valttia. Parhainta painikärkeä ovat myös valitettavat loukkaantumiset ikävästi haitanneet. Mutta - tästä se lähtee!

    Äänestä

ihmettelen myös ajankohtaa, ehkä olisi ollut hyvä antaa laten hengähtää koulujen loputtua edes viikon verran ja huono ajankohta myös juhlien kannalta, kun muutakin elämää on kuin paini vaikka tärkeä onkin, mutta kun kunnioitamme myös toistenkin saavutuksia, eikä kaukaa lähdetä kisaamaan sunnuntaina, vaan lauantaina kun juhlitaan, joten jäi osallistumatta!

Äänestä
  • no joo ei siel ainoastaa painijoita ollu, vaan tuli huoltajii jne kauempaa suomesta, totta toikin että varmaan eilen ne juhlat pidetty. Toi oli kyl hyvä et kisat alko jo 10ltä ja paikkakin oli riittävä tollaselle tapahtumalle

    Äänestä

  • TOTTA.

    MUTTA MIKÄ OLISI OLLUT PAREMPI VIIKONLOPPU?

    Äänestä

Ajankohta oli ihan ok.

Kisajärjestäjille iso plussa siitä, että painifanit näkivät tasokkaita ulkomaalaisia vapureita SUOMESSA kisaamassa. Se on harvinaista herkkua.

Ukrainalaiset olivat tosi kovia, samoin Eestiläisten Lipsin ja Raskan otteita oli hieno seurata.

Äänestä

Tiedossa oli, että viikonloppu ei ole ihanteellinen. PERUSTEITA:
- FFC 1. oli toukokuun alussa
- seuraavana viikonloppuna ei olisi ollut mitään, mutta poikien SM sitä seuraavana.
- Viikko sen jälkeen Vapaapainileiri (30 painijaa) Pajulahdessa.
- Viikko pidetyn kisanjälkeen FILA CAD turnaus Saksassa ja leiri päälle.
- Sen jälkeen arvokisavalinnat myöhäisiä
- Leirin pitäminen totuttuu tyyliin kisan jälkeen olisi ollut kouluaikana mahdotonta.

Kyllä tätä mietittiin ankarasti ja olen varma, että tässä toukokuu-kesäkuu kohdassa se oli ainoa jörkevä kohta.

Hannu

Äänestä

Mitä tekemistä näillä kisoilla oli koulujen päättymisen kanssa ? kouluthan päättyi 4. päivä ?? ja kisat oli 5. päivä, en ymmärrä....

Äänestä
  • koululaisten pitää päästä dokaamaan!!!!!!!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ihmettelijä kirjoitti:

minkäköhän takia kaikista viikonlopuista juuri koulujen päättymis/valmistumisjuhla viikonloppu oli valittu painien ajankohdaksi luulisi että olisi joku parempikin ajankohta ollut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu