Poikakaverini nukkui ja olin jo pitkään epäillyt että hän pettää minua ja epäilykseni osottautui oikeaksi kun selailin salaa hänen kännykkänsä viestejä. Kyllähän se jäi vaivaamaan ja mielessäni kävi että tilaisuden tullen kostan, mutta näin pienellä paikkakunnalla ei niitä vaihtoehtoja ollut paljoakaan, kunnes sitten olin työmatkalla ja tankattuani auton menin kahville. Kaikki pöydät olivat varattuna ja ainoa paikka oli noin viisikymppisen miehen pöydässä, en tiedä näkyikö se päältäni kun se syrjähyppy oli mielessäni jatkuvasti ja mies kysyikin miksi olin niin allapäin. En oikein vieläkään tajua miksi aloin mieheni syrjähyppyä kertomaan täysin vieraalle miehelle, mutta innostuin kun hänenkin mielestänsä mun olisi jotenkin kostettava. Mies nauroi ja kertoi vitsinä, että ottaisin kännylläni kuvan jossa pidän vieraan miehen elintä kädessäni, nauroimme molemmat ja sanoinkin että mistä minä sellaisen elimen tähän hätään löytäisin. yllätyin, kun mies sanoikin tosissaan, se istuu tässä vastapäätäsi, autan mielelläni, heh, heh, nauroin.
Joo, joo, voisithan olla vaikka isäni, oot niin vanha jo, mutta jotenkin asia alkoi innostamaankin mmua ja mies sanoi että tuolla kulman takana on iso invavessa ja siellähän voisin ottaa sen kuvan ja eikä mentäisi sen pidemmälle asiassa. Mietin hetken ja kuvittelin melessäni poikakaverini ilmettä kun lähettäisin sellaisen kuvan kännykkään. Lopulta suostuin ja menimme sinne invavessaan ja varmistimme että ovi on varmasti lukossa, oota vähän mies sanoi ja kääntyi selin ja alkoi pesemään lavuaarissa kulliansa, mitä helvettiä olen tekemässä, mietin.
Istuin pöntön kannelle ja miehen äkisti kääntyessä haukoin hetken suu auki ihmetellen, ei tuollaista voi olla, kalu oli tosi pitkä ja velttona laskeutui alaspäin, vapisevin käsin otin sen käteeni ja tunsin sen kuumuuden. Otin kännykkäni toiseen käteen ja koitin ottaa kuvaa, mutta kaluhan alkoi nytkähdellen jäykistymään ja sykkien nousi koko ajan kasvaen paksuutta, en ollut moneen vuoteen pitänyt vierasta kullia kädessäni ja mielenkiintoni alkoi heräämään ja pimpissäkin alkoi tuntuman jotain kutinaa. Tuntui että kulli kasvaa koko ajan ja nyt sen terskakin alkaa tummumaan ja kiiltämän. Purista kunnolla, mies huohottaen pyysi ja puristinhan minä vaikka käteni ei enää ylettynytkään sen ympäri ja terskan päässä oleva reikäkin kasvoi mielestäni ja valutti jo kirkasta nestettä joka tippana venyi.
En tiedä mikä muhun meni, kaappasin kuuman herkkumutterin suuhuni ja aloin sitä imemään kiimaisena, miehen käsi hieroi housujeni läpi pilluani joka selvästi alkoi kastumaan.
Kulli oli mielestäni siinä tilassa, että sehän voisi räjähtää koska tahansa, suonet sykkivät varressa paksuna ja vapisevalla kädelläni laitoin kännyni videotilaan ja en yhtään liian myöhään, olin suu puoliksi auki ja äkkiä tunsin kuinka eka spermalaukaus tulee voimalla ja suoraan sisään mennen nieluun asti, yskäisin. Seuraavat tulivatkin nopeaan tahtiin ja osuivat nenäni viereen ja yksi viuhahti korvani vierestä jopa kuulin sen äänenkin, kuvittelin.
Mies työnsi puoliväkisin kullini suuhuni ja loput tulivatkin suuhuni, kamalan paljon sitä tulikin, puristin oikealla kädelläni vieläkin kullinvartta ja hitaasti se alkoikin pehmenemään, mies huohotti vieläkin. Tilanne oli melkoisen outo, kasvot olivat vieraan miehen sperman tahrimat ja suussakin maistui oudon happamalta vanhan miehen spermalta, pesin nopeasti kasvoni ja mies tunki puolivalton kalunsa housuihinsa. Katsoimme yhdessä videotalleenteeni, oli se melkoisen riettaan näköistä kun spermalaukaukset näkyvät niin hienosti, samalla mietin kuitenkin, millaiselta olisi tuntunut tuollainen mahtava elin nuoressa pimpissäni joka olikin melkoisen märkänä.
Astuimme ulos vessasta jonka takana olikin nuori äiti vauva sylissä menossa imettämäån sitä se katsoi tosi oudosti ja varmaan huomaa seinässä valuvan spermalaukauksen joka jäi pyhkimättä.
Menimme uudelleen pöytään istumaan ja mies sanoi olevansa rekkaparkissa täällä yötä ja yöpyvänsä pienessä huoneessa joka on tarkoitettu vain rekkakuskeille jos kiinnostaa voisin tulla myös sinne yöksi, vaikka se on kiellettyä. Mietin hetken ehdotusta ja sanoin olevani tosi kiinnostunut ja varsinkin pimppini joka oli erittäin kiinnostunut. Ajoin autoni parkkiin ja astuimme pieneen huoneeseen jossa ei olut kuin sänky ja pieni pöytä, vaatteeni lensivät vauhdilla ja avasin reiteni äärimmilleen, mies ihaillen katseli nuorta pimppiääni kullin koko ajan alkaessa ottamaan uudelleen etukenoa.
Aina vain ihaili nuorta pilluani availlen sitä varovasti ja varovasti työnsi sormen sisääni, olin aivan märkänä ja otin kalun käteeni ja herkuttelin paksulla terskanpäällä pilluni huulilla sitä liikuttaen Jalkani tärisivät kun se lopulta alkoi hitaasti työntymään sisääni, olin pyörtyä kiimasta.
Kulli jatkoi työntymist hitaasti sisääni ja lopulta se tavoitti puhjan, vaikka vartta oli vieläkin ulkona melkoisesti, tästä pitää ottaa myös kuvaa, vapisevalla kädellä käynnistin kuvaamisen.
Näin kostin poikakaverilleni syrjähypyn
Anonyymi-ap
0
6533
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1404255
- 1251661
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.711477Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2831422Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr181294Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie491185Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791141- 301116
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku601091- 631071