Ghostaaminen on

Henkistä väkivaltaa. Se että tietoisesti jättää vastaamatta toiselle satuttaa todella paljon. Niin myös mua sattui. Olen antanut sen anteeksi, mutta ikinä ei voi mitään syvempää syntyä enää välillemme mies. Se nimittäin rikkoi luottamuksen.

Vaikka mulla onkin sua ikävä, tämän päätöksen jouduin tekemään 💔
591460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Jaa palstalla jätti vastaamatta

Äänestä

Enpä kuule vastaa jotka soittavat tuntematon numero tunnuksella.

Äänestä
  • Se on sun ongelma

    Äänestä

Takaisin ei vissiin oo tulemista.

Äänestä
  • Tuskin noin tekevä mies takaisin edes haluaa.

    Äänestä

  • Minne olisit menossa takaisin? -sivusta-

    Äänestä

  • Ei ole. Pysy kaukana. Älä edes yritä soittaa enää koskaan.

    Äänestä

Kappas, minulla samanlainen kokemus, useamman yhdessä olo vuosien päätteeksi. Jo aikaa mennyt, enkä tiedä milloin edes olen kunnossa, jos koskaan. Syvät arvet, en luota keneenkään, en halua ihmisiä lähelle edes kaverina. Itseinho, ei seksuaalisuutta, ei arvostusta naisena. Sitä nykyisin olen. Hän halusi tuhota ja sen teki. Hänellä kyllä riittää tukijoita ja naisia, mä jäin totaalisen yksin. Voimia sulle.

Äänestä
  • Olen pahoillani mitä olet kokenut. Ajattelen niin, että menetän luottamuksen yhteen ihmiseen kerrallaan. Luotan miehiin edelleen. Jos yksi on käyttäytynyt alentavasti ei se tarkoita kaikkien olevan samanlaisia. Voimia sullekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Olen pahoillani mitä olet kokenut. Ajattelen niin, että menetän luottamuksen yhteen ihmiseen kerrallaan. Luotan miehiin edelleen. Jos yksi on käyttäytynyt alentavasti ei se tarkoita kaikkien olevan samanlaisia. Voimia sullekin.

    Erinäisistä syistä menetin luottamuksen myös kavereina pitämiini ihmisiin.

    Äänestä

Joo näin kävi mullekin pari vuotta sitten.
Ensin viestittelyä monta kertaa päivässä, pitkiä puheluita yötä myöten, piti tavata ja sinne katosi.

Enkä lähetellyt asiattomia viestejä enkä "mennyt asioiden edelle" joskaan en jarrutellutkaan.
Olin valmis tapaamaan hänet mutta hän nyt päätti kadota.
Ko. henkilö oli keski-ikäinen nainen, suhteessaan siipensä polttanut.
Ehkä haki vain laastaria tai lohduttajaa, sitä en koskaan saanut tietää.
Itse olin ihan tosissani, mutta näin sitä näköjään nykyaikana toimitaan.

Kaikkea hyvää silti hänelle. Minä jatkoin ja jatkan elämääni...

Äänestä

Miks ihmiset ghostaa? Eikö kohtelias tapa ole kieltäytyä tai myöntyä mitä treffailuun tulee? Jos jättää kokonaan vastaamatta on julminta mitä viestin lähettäjä voi kokea...

Äänestä
  • Usean vuoden yhdessäoloon kun tuo tehdään, ja yllättäen, murenee ihminen palasiksi...

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Usean vuoden yhdessäoloon kun tuo tehdään, ja yllättäen, murenee ihminen palasiksi...

    Joten miettikää, kun sanotte, elä elämääsi, älä tommosesta välitä.. oot katkera... Niin toivon jokaisen ilkeän kokevan tämän saman. Olen työkyvytön monen vuoden rakkauteni ansiosta.

    Äänestä

Annat anteeksi ghostaajalle 😂 selvä 😂

Mites kun normaalit ihmiset eivät välitä pätkääkään ghostaamisesta.

Taidat olla erittäin epätoivoinen ja erittäin erittäin yksinäinen, sillä vain sellainen loukkaantuu tuosta.
Kyllä tuommoisen ghostaa jo kuka tahansa.

Äänestä

  • Noilla kommenteilla arvosi laskee. Narsistisia piirteitä vastauksessasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    "Mites kun normaalit ihmiset eivät välitä pätkääkään ghostaamisesta." Eli pidät epänormaaleina ihmisiä, joita henkinen väkivalta sattuu?

    Hyökkäys on paras puolustus.

    https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/hylkaaminen-ilman-selityksia-on-henkista-vakivaltaa-ja-passiivis-aggressiivista-julmuutta-nain-toivut-ghostaamisesta

    Ghostaaminen ei ole henkistä väkivaltaa vaikka joku niin väittää.
    Miten se voi olla? Jos se olisi, niin siitä varmasti jaettaisiin usein syytteitä.
    Jonkun anna lehden kirjoitus ei vielä tee siitä henkistä väkivaltaa.
    Henkistä väkivaltaa on esimerkiksi narsistin toiminta silloin kun se yrittää pitää jotain kahleissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Noilla kommenteilla arvosi laskee. Narsistisia piirteitä vastauksessasi.

    Mistä lähtien lemppaaminen on ollut narsismia? Kyllä saa olla ihminen sekaisin jos pitää lemppaamista narsismina.
    Käy lukemassa kaikki narsismista ja mielellään ajatuksella.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ghostaaminen ei ole henkistä väkivaltaa vaikka joku niin väittää.
    Miten se voi olla? Jos se olisi, niin siitä varmasti jaettaisiin usein syytteitä.
    Jonkun anna lehden kirjoitus ei vielä tee siitä henkistä väkivaltaa.
    Henkistä väkivaltaa on esimerkiksi narsistin toiminta silloin kun se yrittää pitää jotain kahleissaan.

    Anna lehti ei luokittele sitä henkiseksi väkivallaksi vaan psykologit. Henkistä väkivaltaa on kaikki sellainen toiminta jolla yritetään kontrolloida kohdetta. Mykkäkoulu, vaikeneminen jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ghostaaminen ei ole henkistä väkivaltaa vaikka joku niin väittää.
    Miten se voi olla? Jos se olisi, niin siitä varmasti jaettaisiin usein syytteitä.
    Jonkun anna lehden kirjoitus ei vielä tee siitä henkistä väkivaltaa.
    Henkistä väkivaltaa on esimerkiksi narsistin toiminta silloin kun se yrittää pitää jotain kahleissaan.

    Vähättelet selvästi asiaa.

    https://mieli.fi/vaikea-elamantilanne/vakivalta/henkinen-vakivalta-satuttaa-sisaltapain/

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ghostaaminen ei ole henkistä väkivaltaa vaikka joku niin väittää.
    Miten se voi olla? Jos se olisi, niin siitä varmasti jaettaisiin usein syytteitä.
    Jonkun anna lehden kirjoitus ei vielä tee siitä henkistä väkivaltaa.
    Henkistä väkivaltaa on esimerkiksi narsistin toiminta silloin kun se yrittää pitää jotain kahleissaan.

    Kyllä se sitä on...

    Äänestä

Kerro ihmeessä, missä on luottamus silloin jos ei mitään keskustella?

Äänestä
  • Niin, hän varmaan onkin yrittänyt keskustella ja toinen kattoo ku tuhka tuuleen! Älä tuomitse jätettyä joka henkisesti rikki! Se toinen han se ghostaaja on.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Niin, hän varmaan onkin yrittänyt keskustella ja toinen kattoo ku tuhka tuuleen! Älä tuomitse jätettyä joka henkisesti rikki! Se toinen han se ghostaaja on.

    Kiitos 💗
    Noin se meni.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Niin, hän varmaan onkin yrittänyt keskustella ja toinen kattoo ku tuhka tuuleen! Älä tuomitse jätettyä joka henkisesti rikki! Se toinen han se ghostaaja on.

    Aloittajan tekstistä kyllä huokuu pitkälle se ettei hänellä ole koskaan ollutkaan mitään tämän kyseisen ghostaajan kanssa.
    Joten, miten sellaisessa voi mitään luottamusta myöskään olla? Se on ollut täysin aloittajan korvien välissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Aloittajan tekstistä kyllä huokuu pitkälle se ettei hänellä ole koskaan ollutkaan mitään tämän kyseisen ghostaajan kanssa.
    Joten, miten sellaisessa voi mitään luottamusta myöskään olla? Se on ollut täysin aloittajan korvien välissä.

    Muutaman lauseen perusteella vedit sitten noin pitkälle menevät johtopäätökset. Kerronpa että monta vuotta tunnettiin. Mutta eipä se toki ole yhtään mitään

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Muutaman lauseen perusteella vedit sitten noin pitkälle menevät johtopäätökset. Kerronpa että monta vuotta tunnettiin. Mutta eipä se toki ole yhtään mitään

    Tunsitte vain sinun mielikuvissa vai juttelitte jopa ihan irl?
    Huom, pelkkä tervehtiminen ohimennessä ei ole juttelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tunsitte vain sinun mielikuvissa vai juttelitte jopa ihan irl?
    Huom, pelkkä tervehtiminen ohimennessä ei ole juttelua.

    Lopeta toi kiusaaminen! Sä et tajua ollenkaan.

    Äänestä

Joskus se voi olla ainut mahdollisuus päästä toisesta eroon, jos muut keinot ja sanomiset eivät ole auttaneet. Jotkut eivät usko välttämättä sitäkään, vaan tulevat ovelle, tai kulmille vakoilemaan. Sit lopulta joutuu hakemaan lähestymiskieltoa. Jotkut hullut ei usko niitäkään, vaan luulevat yhä, että rakkaus kukoistaa.

Äänestä
  • Mulle tehtiin täysin varoittelematta, monta vuotta yhdessä ja suunnitelmat parempaan tulevaisuuteen.mutta jälkeenpäin paljastuikin eräs nainen joka sinne väliin olikin itsensä hinannut...

    Äänestä

  • Laitoit hyvin sanoiksi sen mistä aloittajan tapauksessa on kyse.

    Äänestä

  • Tuo on täysin eri asia. Eli asia on jutella ja keskustella ja kertoa suoraan. Ghostaaminen on kumppanin täyttä huomiolle jättämistä, hiljaisuutta, vetäytymistä, vastaamattomuutta, kieltäytymistä keskustelemaan vailla sanoja...

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tuo on täysin eri asia. Eli asia on jutella ja keskustella ja kertoa suoraan. Ghostaaminen on kumppanin täyttä huomiolle jättämistä, hiljaisuutta, vetäytymistä, vastaamattomuutta, kieltäytymistä keskustelemaan vailla sanoja...

    Etkö tajua? Kesken onnellisen elämän, mies häviää tosi yllättäen, ghostas. Et ikinä saa mitään tietää miksi! Kuukausien päästä kuulet kun muu muija hinannu perheensä suhteenne väliin ehkä jopa tuttu! Miehestä ei kuulu, ei vastaa. Vaihtoi sut toiseen noin vain ilman mitään varoituksia! Se on julmaa väkivaltaa!!

    Äänestä

Jätä tämä vittunaamojen paikka. Mitään sympatioita ei jäänyt.

Äänestä
  • Jaa niinku fuck face?

    Äänestä

  • Tee itse samoin 🤣

    Äänestä

  • Mitä sä sit täällä edes teet?!
    T. Vittunaama jonka elämä murskattiin

    Äänestä

Perinteenähän on, maan tapaan hyödyttömien hostailu.

Äänestä
  • Rikkaat sanelee?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Rikkaat sanelee?

    Empä tanssi, ku omat tanssin.

    Äänestä

Itse ajattelen että jos toinen vielä tuon jälkeen kehtaa ottaa yhteyttä. Niin pitää ainakin kuunnella mitä sanottavana. Asiat ei aina ole niin yksinkertaisia. Kukin tietty tavallaan. -sivusta

Äänestä
  • Jos ei osoita katumusta tai pahoittele millään tavalla käytöstään ei siten myös kunnioita sitä että naista on loukannut tuo. Varsinkin jos on ollut tunteita pelissä... ei voi jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Jos ei osoita katumusta tai pahoittele millään tavalla käytöstään ei siten myös kunnioita sitä että naista on loukannut tuo. Varsinkin jos on ollut tunteita pelissä... ei voi jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut

    Jos molemmilla tunteet pelissä. Pitäähän ihmisen antaa kertoa oma versio asioista. Ehkä itse en jaksa olla niin jyrkkä ja tuomitseva jokainen tekee virheitä ja ajattelemattomia asioita elämässä. Se että ottaa niistä opikseen hyvin tärkeää.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    En jaksa itse riidellä enkä haluakaan, vaan juurikin keskustellen. Samaa mieltä tuosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Jos molemmilla tunteet pelissä. Pitäähän ihmisen antaa kertoa oma versio asioista. Ehkä itse en jaksa olla niin jyrkkä ja tuomitseva jokainen tekee virheitä ja ajattelemattomia asioita elämässä. Se että ottaa niistä opikseen hyvin tärkeää.

    No mä en enää kuuntele, puolivuotta jo mennyt. Se on kuule aika rajua väkivaltaa, niin miksi annan mahdollisuuden jos soittaa?? En. Ei ole minkään arvoinen, koska enhän mäkään ollut kun halus rikkoa mut ja yhteisiä vuosia monta!!

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    No mä en enää kuuntele, puolivuotta jo mennyt. Se on kuule aika rajua väkivaltaa, niin miksi annan mahdollisuuden jos soittaa?? En. Ei ole minkään arvoinen, koska enhän mäkään ollut kun halus rikkoa mut ja yhteisiä vuosia monta!!

    Samoin en puhu enkä kuuntele ystäviänsäkään! Samaa paskaa ovat kaikki!

    Äänestä

Enpä ottanut punaisia lippuja tosissani suhteen alussa. Kertoi mm yhden nuoruudessa jättäneen sä ettei vastannut vaan enää puhelimeen. No mulle teki sit saman vaikken hetken hairahdus todellakaan ollut.

Äänestä
  • Niin ja oli jo uusi ollut kun ghostas senkin.

    Äänestä

Jotain tekstejä saattanut tulkita väärin koska sairaus ja lääkitykset.

Äänestä

Ehkä tuolle käytökselle löytyy joku hyvä syy. 🤔Ikävää tuollainen kohtelu kyllä on noin muuten..

Äänestä
  • Narsismi, psykopaatti?

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Narsismi, psykopaatti?

    Ei terve rakkaalle en noin tee.

    Äänestä

Ap, sinäkö ghostasit ja nyt sinuun sattuu?

Äänestä

Ei se kyllä luottamusta herätä sellainen ghostaaminen. Lapsellista minun mielestäni. Mutta toisaalta se näyttää olevan tämän nykymaailman tapa. Swaipataan vaan seuraava. En ole tottunut moiseen enkä meinaa totutella. Tsemppiä sinulle ap. Ei se hyvältä tunnu- tiedän.

Äänestä
  • Joo se syö luottamusta. Nousee ajatus jos joku kykenee noin toimimaan että tulevaisuudessa voisi tehdä noin helposti uudestaan. Rehellisesti suoraan sanomalla voi tutustumisen päättää myös. Selkärankaa sen verran pitäis olla.

    Äänestä

Eiköhän uus suhde kaadu jossain vaiheessa kun ihminen noin läpimätää paskaa on. Uskon karmaan.

Äänestä

Jos ei viesti mennyt perille. Joskus voi niinkin käydä.

Äänestä
  • Nykyisin kun näkee lukukuittaukset

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Henkistä väkivaltaa. Se että tietoisesti jättää vastaamatta toiselle satuttaa todella paljon. Niin myös mua sattui. Olen antanut sen anteeksi, mutta ikinä ei voi mitään syvempää syntyä enää välillemme mies. Se nimittäin rikkoi luottamuksen.

Vaikka mulla onkin sua ikävä, tämän päätöksen jouduin tekemään 💔

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu