autojen lämmitysjohdot

On aika hurjaa touhua Iisalmessakin taloyhtiöitten pihassa olevien lämmitys-
johtojen käytössä. Monen metrin pituiset lämmitysjohdot repsottavat koko
vuoden irrallaan kesät/talvet. Lain muaan rasian kannet on pidettävä aina
lukittuna ja jos auto ei ole lämmityksessä, johto kokonaaan pois.
Rasiaan kytketty irrallinen johto on erittäin vaarallinen, jos vaikka lapset
menevät niitä rassaamaan ja saavat siitä sähköiskun, normaalistihan virta
tulee vähintään kahden tunnin ajan. Monesti on vielä sisätilan lämmitin
käytössä, autolla ei ajeta koko viikon aikana, sähkömittari raksuttaa
taloyhtiön piikkiin, lumet sulavat kyllä auton katolta.
Meitä on monenlaisia sankareita, Siperia opettaa!
741320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Vai että laki ihan 😂😂

Äänestä

Hupi äijä tää aloittaja! Vai ihan laki... vastuu on taloyhtiön

Kenellä on vastuu, kun naapuri jättää autonsa lämmitysjohdon hankeen ja pistokkeen kiinni tolppaan?
Yhtiöllä on melko ankara vastuu kiinteistön turvallisuudesta. Lämmitystolppien käytöstä kannattaa ohjeistaa, jos kuvatunlaista käytöstä ilmenee.

Auton lämmitystolppien kunnossapitovastuu kuuluu lähtökohtaisesti taloyhtiölle, ellei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä. Lähtökohtaisesti taloyhtiön on korjattava lämmitystolppa sen vaurioituessa.

Jos kuitenkin voidaan osoittaa, että osakas on aiheuttanut vaurioitumisen huolimattomuudellaan, voi yhtiö vaatia vahingonkorvausta häneltä.

Osakkaan tulisi aina irrottaa lämmitysjohto tolpasta. Osakkaan vahingonkorvausvastuusta huolimatta yhtiön kannattaa huolehtia tiedottamisesta esimerkiksi lämmitystolppiin kiinnitettävillä ohjelapuilla, jos kuvatunlaista käytöstä esiintyy.

Kiinteistön turvallisuudesta yhtiöllä on melko ankara vastuu. Taloyhtiö voi esimerkiksi joutua korvaamaan vahingon, jos ulkopuolinen lapsi saa sähköiskun, jonka ei voida osoittaa aiheutuneen osakkaan huolimattomuudesta.

Äänestä
  • On se vastuu kyllä myös auton omistajalla, jos hän jättää lämmitysjohdon
    rasiaan, eikä sitä ole kytketty auton pistokkeeseen. Siihen tulee silloin virta
    yleensä ainakin kahden tunnin ajaksi, jolloin vahinko voi tapahtua.
    Eikö siinä ole tarpeeksi todistetta "asukkaan huolimattomuudesta"?
    Liput ja laput on turhaa sellaiselle urpolle, joka ei väitä toisten turvallisuudesta.

    Äänestä

  • Joutuu Sukevalle tiilenpäitä lukemaan jos jättää rasian kannen lukitsematta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    On se vastuu kyllä myös auton omistajalla, jos hän jättää lämmitysjohdon
    rasiaan, eikä sitä ole kytketty auton pistokkeeseen. Siihen tulee silloin virta
    yleensä ainakin kahden tunnin ajaksi, jolloin vahinko voi tapahtua.
    Eikö siinä ole tarpeeksi todistetta "asukkaan huolimattomuudesta"?
    Liput ja laput on turhaa sellaiselle urpolle, joka ei väitä toisten turvallisuudesta.

    Laki on ihan eri asia, tollo!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Joutuu Sukevalle tiilenpäitä lukemaan jos jättää rasian kannen lukitsematta.

    Onko Sukevalla enää tiilenpäitä kun tietääkseni tiilitehtaallakaan ei ole enää toimintaa? Ennen puksutti savea hakemassa Iskolan kupeesta ns. pässi juna.

    Äänestä

  • Ja erehtyikö jokin luulemaan että kiinteistöt noin vaihtaisivat omistajiaan.

    Äänestä

Herää kysymys kuinka toimitaan sitten kun sähköautot yleistyvät ja lataukset tapahtuvat taloyhtiöiden pihoilla. Kun nytkin on jo huolimatonta ja vaarallista, niin eikö tulevaisuudessa ole hengenvaarallista.

Äänestä
  • Yleensä taloyhtiöissä on sellaiset sähköautojen latauspisteet, että niihin tarvitaan oma johto, jolla auto siihen liitetään. Ne johdot ovat taas niin kalliita, että en usko yhdenkään johdon unohtuvan siihen latauksen jälkeen. Ja vaikka unohtuisi, niin ne on tehty toimivaksi siten, että kaapeliin ei tule sähkövirtaa ennen, kuin siihen on kytketty ajoneuvo ja latausasema on sen tunnistanut. Lisäksi ne lukittuvat latauksen ajaksi, joten silloin niitä ei lapset saa irroitettua, vaikka haluaisivatkin. Ja vaikka sen jotenkin saisivat murrettua irti, niin kun yhteys ajoneuvoon katkeaa, myös kaapelin sähkövirta katkeaa, eli ne on tehty todella turvallisiksi.
    Ongelmat ovat siis vain polttomoottoriautojen moottorinlämmittimien kaapeleissa, jotka ovat periaatteessa vain jatkojohtoja, johon tulee kytkettynä aina se 230v.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Yleensä taloyhtiöissä on sellaiset sähköautojen latauspisteet, että niihin tarvitaan oma johto, jolla auto siihen liitetään. Ne johdot ovat taas niin kalliita, että en usko yhdenkään johdon unohtuvan siihen latauksen jälkeen. Ja vaikka unohtuisi, niin ne on tehty toimivaksi siten, että kaapeliin ei tule sähkövirtaa ennen, kuin siihen on kytketty ajoneuvo ja latausasema on sen tunnistanut. Lisäksi ne lukittuvat latauksen ajaksi, joten silloin niitä ei lapset saa irroitettua, vaikka haluaisivatkin. Ja vaikka sen jotenkin saisivat murrettua irti, niin kun yhteys ajoneuvoon katkeaa, myös kaapelin sähkövirta katkeaa, eli ne on tehty todella turvallisiksi.
    Ongelmat ovat siis vain polttomoottoriautojen moottorinlämmittimien kaapeleissa, jotka ovat periaatteessa vain jatkojohtoja, johon tulee kytkettynä aina se 230v.

    Entäs jos lapset sahaa vaikka isänsä käsisahalla kaapelia poikki?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Silloin ovat niin tyhmiä, että yhteiskunnan kannalta on parempi, että kuolevat.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Just näin👍👍.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Silloin ovat niin tyhmiä, että yhteiskunnan kannalta on parempi, että kuolevat.

    Mutta eikö johdon paikalleen jättäjä joudu siitä syytteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mutta eikö johdon paikalleen jättäjä joudu siitä syytteeseen.

    Siihen sähköauton latauskaapeliin ei tule sähköä jos se ei ole kytketty autoon. Jos taas autoa ladataan, niin sen kaapelin nyt on vähän pakko olla siinä paikoilleen kykettynä. Jos tuollaista irti olevaa sähkötöntä kaapelia nyt lapsi menisikin sillä ”isänsä käsisahalla 🤣 ” nyhräämään, niin sahaajan vanhmepi joutuisi tuon ilkivallan korvaamaan. Jos taas latauksessa olevan auton johtoa sahailisi, niin silloin pätisi tuo yläpuolen vastaus.
    Kyllä se joku vastuu pitää myös olla vanhemmilla kasvatuksessa, kuten vaikkapa se, että opettaa lapsen ymmärtään, että toisten omaisuuteen ei kosketa ja parkkipaikat ja autojen läheisyys ei ole leikkipaikkoja, vaan sieltä tavatessa saa rangaistuksen.
    Se polttomoottoriauton moottorinlämmittimen johdon, johon tulee jatkuva sähkövirta, niin jos sen vahingossa unohtaa paikoilleen, niin tuskin siitä mitään saa, koska vahinkoja sattuu, mutta jos sen toistuvasti tietoisesti jättää kytkettynä tolppaan kiinni, niin siitä varmaan jonkun sanktion saa, mikäli sen tahallisuuden pystyy toteen näyttämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    On monelaista spekulointia yksinkertaisesta asiasta. Jos polttomoottoria ei
    lämmitetä tai sähköautoa ladata taloyhtiön pihalla olevasta tolpasta,
    silloin pidetään latataus-ja lämmitysjohdot auton sisällä, lukon takana.
    "Sanomattakin on selvää, sanoen vielä selvempää"!
    Ei joudu käräjille lapsi, eikä isä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tuo on selvää tekstiä, menipä siinä tuomarienkin suut suppuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    On monelaista spekulointia yksinkertaisesta asiasta. Jos polttomoottoria ei
    lämmitetä tai sähköautoa ladata taloyhtiön pihalla olevasta tolpasta,
    silloin pidetään latataus-ja lämmitysjohdot auton sisällä, lukon takana.
    "Sanomattakin on selvää, sanoen vielä selvempää"!
    Ei joudu käräjille lapsi, eikä isä.

    Huoranpenikoille ei opeteta, että toisten omaisuuteen ei saa koskea.

    Eikä mummo!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Eikä mummo!

    Eikä enon kummin kaiman vuohi.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Siihen sähköauton latauskaapeliin ei tule sähköä jos se ei ole kytketty autoon. Jos taas autoa ladataan, niin sen kaapelin nyt on vähän pakko olla siinä paikoilleen kykettynä. Jos tuollaista irti olevaa sähkötöntä kaapelia nyt lapsi menisikin sillä ”isänsä käsisahalla 🤣 ” nyhräämään, niin sahaajan vanhmepi joutuisi tuon ilkivallan korvaamaan. Jos taas latauksessa olevan auton johtoa sahailisi, niin silloin pätisi tuo yläpuolen vastaus.
    Kyllä se joku vastuu pitää myös olla vanhemmilla kasvatuksessa, kuten vaikkapa se, että opettaa lapsen ymmärtään, että toisten omaisuuteen ei kosketa ja parkkipaikat ja autojen läheisyys ei ole leikkipaikkoja, vaan sieltä tavatessa saa rangaistuksen.
    Se polttomoottoriauton moottorinlämmittimen johdon, johon tulee jatkuva sähkövirta, niin jos sen vahingossa unohtaa paikoilleen, niin tuskin siitä mitään saa, koska vahinkoja sattuu, mutta jos sen toistuvasti tietoisesti jättää kytkettynä tolppaan kiinni, niin siitä varmaan jonkun sanktion saa, mikäli sen tahallisuuden pystyy toteen näyttämään.

    No kyllä todellakin tulee sähkö siihen kaapeliin joka kytketty tolppaan. Mutta kuormaa siinä ei ole ennenkuin joku aiheuttaa siihen vaikkapa oikosulun.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    On monelaista spekulointia yksinkertaisesta asiasta. Jos polttomoottoria ei
    lämmitetä tai sähköautoa ladata taloyhtiön pihalla olevasta tolpasta,
    silloin pidetään latataus-ja lämmitysjohdot auton sisällä, lukon takana.
    "Sanomattakin on selvää, sanoen vielä selvempää"!
    Ei joudu käräjille lapsi, eikä isä.

    Mitenkäs ne taloyhtiöt, jotka ovat asentaneet kiinteällä kaapelilla olevat latausasemat?
    Jos niitten johtoja menee joku tahallisesti vahingoittamaan, niin korvaamaan joutuu tekijä tai tekijästä vastuussa olevat.
    Nyt yritetään näköjään maalailla tilannetta, jossa ilkivallan harjoittajilla ei olis mitään vastuuta tai korvausvelvollisuutta teoistaan, vaan kaikki sälytettäisiin lataus/lämmityspaikan autoilijalle. Kasvattakaa ne lapsenne ihmisten tavoille, nii ei tarvitse yrittää löytää keinoja välttää korvausvelvollisuuttanne.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    No kyllä todellakin tulee sähkö siihen kaapeliin joka kytketty tolppaan. Mutta kuormaa siinä ei ole ennenkuin joku aiheuttaa siihen vaikkapa oikosulun.

    Riippuu vähän siitä tolpastakin. Jos on ajastimella varustettu ja juuri silloin ei satu olemaan se ajastettu aika meneillään, niin eipä siihen johtoonkaan silloin virtaa tule.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    No kyllä todellakin tulee sähkö siihen kaapeliin joka kytketty tolppaan. Mutta kuormaa siinä ei ole ennenkuin joku aiheuttaa siihen vaikkapa oikosulun.

    Jos kyseessä on oikea hyväksytty sähköauton latausasema, kuten taloyhtiöissä yleensä on, niin sellaiseen ei tule latauskaapeliin sähkövirtaa, ennen kuin se auto on siihen kunnolla ja turvallisesti liitetty, eli korkeintaan ns.datan hituvirta siellä kulkee, mikä ei ole kenellekkään vaarallista.
    Ja niissä on lisäksi latauspuolen dc vikavirtasuoja, että syöttöpuolen ac vikavirtasuoja, mitkä katkaisevat sähkövirran hetkessä, jos jotain vikaa ilmenee lataustilanteessa.
    https://www.motiva.fi/ratkaisut/kestava_liikenne_ja_liikkuminen/valitse_auto_viisaasti/autotyyppi/sahkoauton_lataustekniikka_ja_turvallisuus

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Menipä tieteelliseksi tämä alkuperäinen ajatus, kenen on vastuu, jos
    hituhemmo jätää latausjohdon repsottamaan irralleen lämmitystolppaan?
    Ei kahta sanaa, jos ei lämmitetä, johto auton takakonttiin, piste...............!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Menipä tieteelliseksi tämä alkuperäinen ajatus, kenen on vastuu, jos
    hituhemmo jätää latausjohdon repsottamaan irralleen lämmitystolppaan?
    Ei kahta sanaa, jos ei lämmitetä, johto auton takakonttiin, piste...............!

    Mites meinasit sen johdon laittaa takakonttiin, jos taloyhtiössä on kiinteällä johdolla olevat latausasemat?? Taidat nyt muutenkin sekoittaa kaksi aivan eri asiaa, eli lämmitystolpan ja latausaseman, ne ei suinkaan ole synonyymejä. Lämmitystolppaan kytkettyyn kaapeliin tulee kyllä sähkövirta kokoajan, sen puitteissa, kun ne tolpat on ajastettu, mutta latausaseman kaapeliin tulee vain kun siihen on kytketty ajoneuvo, jonka latausasema on tunnistanut. Ei tämä nyt niin vaikeata pitäisi olla ymmärtää. Lämmitystolppia, ei ole mitoitettu kestämään muuta, kuin niitä moottorinlämmittimiä, ylääensä ei edes sisätilanlämmitintä saa pitää päällä samanaikaisesti, jotta sulakkeet kestävät kuormituksen. Ei niistä ole tarkoitettutkaan ladata sähköautoa, eikä schuko pistorasioihin liitettävät sähköautonlatauslaitteet ole muutenkaan, kuin tilapäislatausta varten, pääasiallinen lataus pitäisi aina tehdä latausasemasta tai voimavirtaliitäntäisistä(3~) latauslaitteista, voimavirtapistokkeita harvemmin näkyy lämmitystolpissa.
    Mutta tuosta lämmitysjohdosta, mikä tuntuu nyt sinua hiertävän, niin kuten aiemminkin on sanottu: "Jos sen vahingossa unohtaa paikoilleen, niin tuskin siitä mitään saa, koska vahinkoja sattuu, mutta jos sen toistuvasti tietoisesti jättää kytkettynä tolppaan kiinni, niin siitä varmaan jonkun sanktion saa, mikäli sen tahallisuuden pystyy toteen näyttämään".

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    En ole ketjun aloittaja, enkä "hupi ukko",vaan turvallisuudesta huolestunut
    naisautoilija. Aloittajan otsikko on "autojen lämmitysjohdot".
    Aloittaja on ottanut esille tärkeän asian, mutta hän ei ole kirjoittanut
    sähköautojen latauksesta, eikä siihen liittyvistä ongelmista.
    "Jos sen vahingossa unohtaa paikoilleen"...., asiasta on useita oikeuden päätöksiä,
    lämmitysjohdon omistajat on tuomittu korvauksiin, kun vahinkoja on sattunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kyllä heti alussa joku kyseli myös sähköauton latauskaapeleista näin” Herää kysymys kuinka toimitaan sitten kun sähköautot yleistyvät ja lataukset tapahtuvat taloyhtiöiden pihoilla. Kun nytkin on jo huolimatonta ja vaarallista, niin eikö tulevaisuudessa ole hengenvaarallista”
    Eikö huolestuneen naisautoilijan mielestä tähän saisi vastata?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Eikä enon kummin kaiman vuohi.

    Ja uppos...mummo...

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    En ole ketjun aloittaja, enkä "hupi ukko",vaan turvallisuudesta huolestunut
    naisautoilija. Aloittajan otsikko on "autojen lämmitysjohdot".
    Aloittaja on ottanut esille tärkeän asian, mutta hän ei ole kirjoittanut
    sähköautojen latauksesta, eikä siihen liittyvistä ongelmista.
    "Jos sen vahingossa unohtaa paikoilleen"...., asiasta on useita oikeuden päätöksiä,
    lämmitysjohdon omistajat on tuomittu korvauksiin, kun vahinkoja on sattunut.

    No ilmankos. Nainen ratissa🤣🤣.. ja vielä ohjeistaa sähköasioissa🤣🤣

    Eikö tämä ollutkaan Suomi24 keskustelu🤣.
    Ne on aina tapauskohtaisia, monesti käy esim. niin, että aamulla lähdetään pimeässä ajamaan töihin, eikä muisteta/nähdä, että ylipäätään koko lämmityskaapeli on autossa kiinni ja yleensä se irtoaa autosta sen verran helposti, että jää kiinni silloin tolppaan, eikä kuljettaja huomaa koko tapausta. Ei silloin voida sanoa, että kuljettaja sen tahallisesti siihen tolppaan jätti. Eli aina pitää selvittää tapahtumien kulku ja tahallisuudestahan kertoo parhaiten se, jos toiminta on toistuvaa. Yleensä myös jos näkee parkkipaikalla tolpaan unohdetun johdon, niin vastuullinen ihminen sen irroittaa, jos tolpan kansi ei ole lukittu, tai ainakin kerii sen johdon siihen tolpan päälle.
    Sinäkin voisit potentiaalisten syylisten/syitten spekuloinnin sijaan keskittää senkin ajan lapsesi kasvattamiseen ja opettamiseen, jotta saat sen ymmärtämään, että parkkipaikat ja ylipäätään paikat, joissa on ajoneuvoja, eivät ole lasten oleskelu-/leikkipaikkoja, tämä saattaisi ennalta estää koko tapahtumaketjun syntymisen. Ja eikös niin pienen lapsen, joka ei tuollaista ymmärä pitäisi olla koko ajan valvovan silmän alla, vai viekö somen selaaminen nykyään vanhempien kaiken huomion ja lasten turvallisuus jätetään sattuman varaan??

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    "Yleensä jos näkee". .. jalkakäytävällä koirapåskan, jota välinpitämätön
    hurtanomistaja ei ole siivonnut pois, niin vastuullinen ohikulkija korjaa tuon
    jätöksen ja vie roska-astiaan, niinkö se menee?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    No ilmankos. Nainen ratissa🤣🤣.. ja vielä ohjeistaa sähköasioissa🤣🤣

    En ollut ratissa, vaan kotona,kirjoituspöydän ääressä. Itse taidat olla
    kolmannen luokan turvalisuusasiantuntija, koska et ymmärrä aiheesta ja
    vastuukysymyksistä mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    "Yleensä jos näkee". .. jalkakäytävällä koirapåskan, jota välinpitämätön
    hurtanomistaja ei ole siivonnut pois, niin vastuullinen ohikulkija korjaa tuon
    jätöksen ja vie roska-astiaan, niinkö se menee?

    Ai oliko keskustelussa kyse pysäköintialueen lämmitys- ja latauskaapeleista, vai koiranpaskoista??
    Koiranpaska tuskin tappaa ketään, ellei taas ole kyseessä sama lapsi, joka sahaa isänsä käsisahalla pysäköintipaikan lataus- ja lämmityskaapeleita, hän todennäköisesti syö kyseisen koiranpaskan ja menehtyy siitä saamaan tautiin, ellei ehdi tukehtumaan jo sitä syödessä🤣 ja tämä vain siksi, että lapselle ei ole opetettu perusasioita siitä mikä on oikein ja mikä väärin, vaan vastuu on kokonaisuudessaan sälytetty kanssaihmisille. Näin jää toki vanhemmille paljon enemmän aikaa selata/päivittää sitä somea ja elää siellä sitä täydellistä elämäänsä lapsineen, jotka kuitenkin laiminlyö todellisessa maailmassa🤣🤣.
    Jos sattuu joskus huomaamaan unohtuneen kaapelin, niin sen irroittaminen tai kerälle laittaminen, nyt ei ole kenellekkään(paitsi mielensäpahoittajille) ylivoimainen teko ja parantaa turvallisuutta, mutta toki jos on sellainen ihminen, joka vain haluaa valittaa valittamisen ilosta, niin ei ne valittamisen aiheet maailmasta lopu, vaikka kaapeleita ei tolppiin unohtuisikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Minä en ala kiertämään parkkipaikkoja ja irroittelemaan lohkolämmittimen kaapeleita ja kieputtamaan mitä kiepille, mulla on muitakin tekemistä.
    Pöyristyttävää, todella pöyristyttävää.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ehkä ajatus olikin, että jos sellaisen unohtuneen kaapelin sattuisi omalla parkkipaikalla huomaamaan, kun on omalla autollaan lähdössä, ei suinkaan vartavasten kiertelemään kaikilla parkkipaikoilla 🤣🤣.
    Mutta toisille mielensäpahoittajille ja ammattivalittajille, se omallakin parkkipaikalla huomioimen on pöyristyttävää, todella pöyristyttävää 🤣🤣.
    Siinähän saattaa vahingossa kohentaa yhteisöllisyyttä ja saada ystävällisen ihmisen maineen. Sekös se vasta on pöyristyttävää 🤣🤣.

    Just niin, mitä se kaapelin kieputtaminen auttaa, jos johdon toinen pää on
    lukitussa rasiassa ja siihen tulee kuitenkin sähkövirta.
    Sellainen autoilija, joka jättää johdon rasiaan repsottamaan tai ryntää niin
    kiireellä liikkeelle ettei ehdi/muista irrottaa lämmitysjohtoa tolpasta,
    ei tarvitse ajolupaa, ajokortti pois kokonaan.
    Hymiöhemmo kertoilee omia satujaan, ei vastaa, jos kysytään ja sitten
    esittelee älyttömiä juttujaan lasten valvonnan ja kasvatuksen suhteen.
    Miten ne liittyy aloittajan esittämiin ongelmiin?
    Taloyhtiöitten pihoissa ei kannata mennä naapureiden virityksiä nykimään,
    saa pian syytteen , toisen omaisuuteen kajoamisesta

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Elekee..elekee männä mummon johtoo näpelöemään tulloo rikosilimotus.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Vaikka ei ole johtoa tolpassa niin silti tolppa on vaarallinen. Lapset voi sahata isän rautasahalla tolpan pystyputken poikki ja siinä katkeaa samalla sähkökaspeli ja se on vaarallista se.
    Niinpä ehdotankin että isän lukitsee rautasahansa asekaappeihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Just niin, mitä se kaapelin kieputtaminen auttaa, jos johdon toinen pää on
    lukitussa rasiassa ja siihen tulee kuitenkin sähkövirta.
    Sellainen autoilija, joka jättää johdon rasiaan repsottamaan tai ryntää niin
    kiireellä liikkeelle ettei ehdi/muista irrottaa lämmitysjohtoa tolpasta,
    ei tarvitse ajolupaa, ajokortti pois kokonaan.
    Hymiöhemmo kertoilee omia satujaan, ei vastaa, jos kysytään ja sitten
    esittelee älyttömiä juttujaan lasten valvonnan ja kasvatuksen suhteen.
    Miten ne liittyy aloittajan esittämiin ongelmiin?
    Taloyhtiöitten pihoissa ei kannata mennä naapureiden virityksiä nykimään,
    saa pian syytteen , toisen omaisuuteen kajoamisesta

    Vastauksiahan on tullut kysymykseen jo paljonkin, mutta eri asia oletko niitä ymmärtänyt🤣.
    Kyllä se tolpan päälle keritty johto auttaa, jos sitä tavoitteleva lapsi on niin lyhyt, että ei sinne tolpan päälle yletä.
    Uskoisin, että melko monet autoilijat, joilla ajohistoriaa on takana useampia vuosia, vuosikymmenistä puhumattakaan on joskus joko lähtenyt ajamaan niin, että lämmityskaapeli on ollut kytkettynä, tai huomannut sen vasta viime hetkellä. Näistä tapauksista x-määrä sitten menee niin, että kuljettaja ei edes huomaa asiaa ennen, kuin vasta takaisin palattuaan nähdessään tolpassa kiinni olevan kaapelin(jota kaapelin kyllä huomannut, mutta siitä pöyristynyt kanssaihminen ei ole kerinyt/tai irroittanut tolpasta🤣). Eli kyseessä täysin tahaton vahinko, joka voi sattua kelle tahansa.
    Tahallista se toiminta sitten on, jos sama henkilö jättää sen kaapelin tarkoituksella siihen lämmitystolppaan toistuvasti(tai merkki alkavasta muistisairaudesta) ja se taas on sanktiota vaativa teko(muistisairaalta taasen kortin poisto tarpeellista).
    Kasvatus liittyy täysin aiheeseen siten, että kotoa pitäisi tulla lapsiin iskostettuna se oppi, että ne parkkipaikat ei ole leikkipaikkoja ja ne ajoneuvot ovat toisten omaisuutta ja siellä parkkipaikalla leikkimisestä/oleskelusta seuraa lapselle rangaistus. Myös pikkulasten vanhemmilla on vastuu lastensa valvonnasta.
    Ajoneuvot ja niitten lämmitys- ja latauskaapelit ovat jonkun omaisuutta ja niidenkin ilkivaltaisesta vahingoittamisesta joutuu lapsen vanhempi korvausvastuuseen. Tämä olisi siis vanhempien hyvä opettaa lapsilleen, tosin se ei onnistu niin, että antaa vain lapselle padin, jotta lapsi pysyy hiljaa, jolloin vanhempi saa tehdä omia mukavia asioitaan rauhassa, kuten vaikkapa selata tai lisätä sisältöä someen🤣. Ei tarvitse, kuin aamupäivällä katsoa asunnon ikkunasta tuohon taloyhtiön leikkialueelle, niin huomaa, mikä nykypäivänä on se ongelma. Vanhemmat tuijottavat herkeämättä puhelimiaan ja lapset tekevät mitä sattuu. Sitten kyllä alkaa kauhea polemiikki ja voivottelu, kun lapselle sattuu jotakin, tippuu vaikkapa kiikusta tai kiipeilytelineeltä. Jos puhelimet olisi taskuissa, niin paljon vähemmän sattuisi lapsille tapaturmia.
    Jos näkee taloyhtiön pihassa lämmitystolpaan unohtuneen johdon, niin takuulla, kukaan ei pane pahakseen tai ala edes syyttelemään, jos sen käy irroittamassa ja/tai kerimässä. siihen tolpan päälle. Näin ihmiset yleensä toimivatkin, poislukien he, jotka vain pöyristyvät tapauksesta🤣🤣.

    On esimerkkejä, saa vihat päälleen, jos menee asiasta huomauttamaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Elekee..elekee männä mummon johtoo näpelöemään tulloo rikosilimotus.

    Mummon piuhoja ei saa ropeloida, tulee korvatillikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Meidän lapset on 1,80 mulemmat, kyllä yltävät sähkötolpan rasiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Meidän lapset on 1,80 mulemmat, kyllä yltävät sähkötolpan rasiaan.

    Tuota pituutta harvoin saavutetaan siinä lapsuuden vaiheessa, jolloin tarvitaan ulkona liikkuessa vanhemman valvontaa tai määräämiä rajoituksia, jotta ei mene itseään vahingoittamaan helposti vaarallisiksi ymmärrettävissä laitteissa/tilanteissa.
    Toki tapauksessasi saatta kuitenkin olla kyse jo aiemmin mainituista yksilöistä, jotka sahailevat niitä johtoja ja tolppia isänsä rautasahalla. Siinä tapauksessa voi todeta, että olet epäonnistunut täydellisesti kasvatuksessa, mutta ei hätää, kun ne nyt sitten menevät molemmat 1,8m pituiset lapsukaiset niitä kaapleita ja tolppia sahaamaan ja ylettävät vielä siinä päällä olevaan johtokerään, niin evoluutio siinä vain korjaa pois epäkelvot yksilöt, sukuaan jatkamasta🤣🤣.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Siinäpä se tuli minulle virhe, kun panin ne nuorisokodista kasvatuslaitokseen,
    venyvät siellä sitten noin pitkiksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Siinäpä se tuli minulle virhe, kun panin ne nuorisokodista kasvatuslaitokseen,
    venyvät siellä sitten noin pitkiksi!

    Höpsis, se mikään virhe ollut, vaan teidän elämäm kallujen normaalia toimintaa🤣.

    Äänestä

  • On se ainakin kaivosalalla työskenteleville terveysriski ja savuthan nykyisin tulevat islannin tulivuorista.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Entäs jos lapset sahaa vaikka isänsä käsisahalla kaapelia poikki?

    Sekin riippuu siitä minkäryhmän isin antama tarkkuusajoitteinen pyörösaha ja minkä ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Huoranpenikoille ei opeteta, että toisten omaisuuteen ei saa koskea.

    Ei ole "huoranpenikka" mikäli häiriköt epäsuorilla temppuiluillaan ovat johtaneet tilanteeseen.

    Äänestä

ne pitää yön pimeydessä käytävä katkomassa..

Äänestä
  • Ka päivän valossa voi sitten käydä katkojaa pätkimässä neppariin

    Äänestä

Esiintyy Haminassakin.

Äänestä

Ongelma ei ole pelkästään lämmitysjohdot, monet säilyttää autoaan mm. rivitalossa rappunsa edessä.
Vaara piilee tässäkin.

Äänestä
  • Samoin taloyhtiöitten kellaritiloissa on akkuja sekä polttoaineita sähköpyöriä,
    niistä on aiheutunut useita tulipaloja, pääsee vakiuutusyhtiöt riitelemään.

    Äänestä

  • Vaaroja on maailma täynnä.
    Jos se auto ei ole siinä oven edessä, niin se on parkkipaikalla/katoksessa ja sielläkin se aiheuttaa edellämainitun sähköturvallisuusriskin lisäksi saman paloturvallisuusriskin, kuin oven edessä. Jos sitä säilyttää kadun varella, niin sielläkin se aiheuttaa vaaran näköesteenä ja haittaamalla liikennettä kaistalta, jonka reunaan on pysäköitynä. Riskinsä siis kaikissa paikoissa. Mutta tämmöistä se nykyaikana on, kun ihmisten elintaso on noussut sellaiseksi, että joka taloudesta alkaa löytymään vähintään yksi auto.
    Kadunvarret on autoja täynnä, koska kerrostalot/rivitalot on aikoinaan mitoitettu maks. yksi ajoneuvo per asunto, niin nykyisten monen auton talouksien autot on sitten siellä kadunvarsilla haittaamassa liikennettä ja tiestön kunnossapitoa.
    Kaupungit kasvaa ja maaseutu tyhjenee, jos ei siis pysty ahdistukseltaan elämään täällä autojen ja lämmitysjohtojen keskellä, niin aina voi ostaa edullisen asunnon sieltä autioituvalta maaseudulta, niin saa mielelleen rauhan, eikä tarvitse pöyristyä kanssaihmisten tekemisistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Samoin taloyhtiöitten kellaritiloissa on akkuja sekä polttoaineita sähköpyöriä,
    niistä on aiheutunut useita tulipaloja, pääsee vakiuutusyhtiöt riitelemään.

    Taloyhtiöiden pitäisi tehdä selvät ohjeistukset akkujen ja polttoaineitten säilytyksestä, sekä hankittavat tarvittaessa esim. paloturvakaapit tällaisten palavien ja helposti syttyvien aineiden, sekä akkujen säliyttämiseen. Sähköpyörien ja sähköpotkulautojen määrä on kyllä kasvanut nopeasti ja vaatii varmasti taloyhtiöiltä lisäpanostusta, jotta ne saadaan turvallisesti säilytettyä.

    Äänestä

Et taida tuntea asiota nykyaikana. Nykyään lämmityspistorasiat on varustettu ajastimella, yleensä kesto 2-tuntia jonka jälkeen virta katkeaa. Jos lämmitysrasiankansi on lukittu on aivan sama missä lähtevä lämmitysjohto on. Taas urpo urputtaa.

Äänestä
  • Noinhan se normaalisti on, mutta sitten on jääriä, jotka pitävät johtoa rasiassa
    paikallaan ja myös toinen pää on kytketty autoon.
    Autolla ei ajeta esim. vikon aikana, on myös sisätilan lämmitin kytkettynä,
    laskeppa paljonko menee kallista sähköa hukkaan, koska virta tulee kuitenkin
    joka vuorokausi sen kahden tunnin ajan, tuohon ropposeen.
    "Virman piikkiin"!

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Noinhan se normaalisti on, mutta sitten on jääriä, jotka pitävät johtoa rasiassa
    paikallaan ja myös toinen pää on kytketty autoon.
    Autolla ei ajeta esim. vikon aikana, on myös sisätilan lämmitin kytkettynä,
    laskeppa paljonko menee kallista sähköa hukkaan, koska virta tulee kuitenkin
    joka vuorokausi sen kahden tunnin ajan, tuohon ropposeen.
    "Virman piikkiin"!

    Ai, kyseessä ei siis ollutkaan vaaraa aiheuttavat lämmitystolpasta roikkuvat/siihen unohdetut johdot, vaan ajoneuvoissa kiinni olevat🤣🤣??
    Jos taloyhtiö sallii sisätilanlämmittimet, niin asiahan on ok, jos taas ei, niin sitten isännöitsijälle ilmoitus, niin asukas saa siitä asianmukaisen huomautuksen.
    Muutenhan se auto saa kyllä olla siinä kykettynä vaikka 24/7, koska maksetaanhan siitä lämmityspaikasta korvausta ja kuten mainittu, niin monesti ne tolpat on ajastettuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Mitä järkeä on lämmittää autoa viikon ajan, jos sillä ei ajeta metriäkään?

    Äänestä

  • Eräs kytki "jatkuvan" virran päälle tolpassa eli toimii pitempään kun 2 h.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Mitä järkeä on lämmittää autoa viikon ajan, jos sillä ei ajeta metriäkään?

    Mitäs sillä on merkitystä, jos käyttämästään sähköstä maksaa korvauksen?
    Ethän sinä pysty määräämään sitäkään, miten paljon asukas käyttää sähköä omassa asunnossaan, niin miksi tuo auton lämmitys on sitten sinulle niin vaikea paikka?

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Eräs kytki "jatkuvan" virran päälle tolpassa eli toimii pitempään kun 2 h.

    Yleensä tuollaiset ajastukset on hoidettu keskitetysti sähkökeskuksesta kello-ohjauksella.
    Jos taas ajastinkellot on tolpissa, mutta taloyhtiössä sovittu tuo 2h lämmitysaika, niin taas kerran ilmoitus isännöitsijälle, joka hoitaa ongelman🤣🤣.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Mitäs sillä on merkitystä, jos käyttämästään sähköstä maksaa korvauksen?
    Ethän sinä pysty määräämään sitäkään, miten paljon asukas käyttää sähköä omassa asunnossaan, niin miksi tuo auton lämmitys on sitten sinulle niin vaikea paikka?

    Silloin sillä on merkitystä, koska kaikki lämmitystolpppien sähkönkulutus
    menee taloyhtiön yhteiseen mittariin, ei kannata rakentaa vanhoihin
    taloyhtiöihin erillisiä mittareita tolppia varten.
    Iisalmessa on keskimääräinen tolppamaksu 5-7 euroa/kk, se kattaa
    normaalikäyttäjän kustannukset, kun tolpassa on 2h-ajastin.
    Se on rikka rokassa. mutta ylimääräisen sähkönkulutuksen maksavat em.
    tilanteessa osakkeenomistajat, taloyhtiön vuosittaisen sähkölaskun kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Sitten kyseessä on osaamaton taloyhtiö, jos ei osaa korjata tolppamaksuja, kulut kattaviksi tai vaihtoehtoisesti lisätä ajastinohjausta tolpille, molemmat helppo toteuttaa ja kummallakin pääsee ongelmasta eroon.

    Äänestä

On kai taloyhtiössä hallitus joka määrittelee tolpan käytön. Mene hallistukeen ja toimi siellä eläkä täällä inise, raukka.

Äänestä
  • Kuulehan tätä. Mummo kun oli hallituksessa rikkoi itse omia laatimiaan kieltoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Kuulehan tätä. Mummo kun oli hallituksessa rikkoi itse omia laatimiaan kieltoja.

    Pää päsmärit tekee niinkuin haluavat se on valitettavasti nähty hallituksen jäsenistä.

    Äänestä

"Lapset" troijahevoisina ja trolleina lämmitintenjohdoissa ei ole enää menestyksekäs pelivaihtoehto nykyaikana.

Äänestä
  • Lopettkaa yliviisaat kommentoijat tuollainen lapsellinen inttäminen asiasta,
    mistä ette näy tietävän/ymmärtävän mitään.
    Jos auto ei lämmitetä , johto irti rasiasta ja autosta, sillä sipul, silloin on sekä
    turvallisuus ja tarpeeton sähkönkulutus reilassa!

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Lopettkaa yliviisaat kommentoijat tuollainen lapsellinen inttäminen asiasta,

    Jos siitä tolppapaikasta maksaa, niin se auto saa olla siinä kytkettynä juuri niin kauan, kuin sen omistaja haluaa. Se että sinä et siitä tykkää, niin sillä ei ole mitään merkitystä. Niin kauan, kun toiminta ei riko lakia tai määritettyjä sääntöjä on asia ok. Aina voit ehdottaa taloyhtiössä muutosta yleiseen käytäntöön, mutta se onkin sitten eri asia, miten muut asukkaat siihen ehdotukseen suhtautuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Lopettkaa yliviisaat kommentoijat tuollainen lapsellinen inttäminen asiasta,
    mistä ette näy tietävän/ymmärtävän mitään.
    Jos auto ei lämmitetä , johto irti rasiasta ja autosta, sillä sipul, silloin on sekä
    turvallisuus ja tarpeeton sähkönkulutus reilassa!

    Sitä autoahan lämmitetään niin pitkään, kuin se johto on siinä kiinni, eli se voi olla kytkettynä vaikka aina. Sähkönkulutuksella ei ole mitään merkitystä, koska käyttäjät maksavat siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Sitä autoahan lämmitetään niin pitkään, kuin se johto on siinä kiinni, eli se voi olla kytkettynä vaikka aina. Sähkönkulutuksella ei ole mitään merkitystä, koska käyttäjät maksavat siitä.

    Pösilö, onko luetun ymmärtäminen noin vaikeaa? Asian oikean laidan
    on kirjoittanut "anonyymi", 8.2.klo. 10:22:42, Sähkönkulutuksen maksavat
    ko. tilanteessa sellaisetkin taloyhtiön osakkeenomistajat, joilla ei ole
    edes autoa, lämmitystolpasta puhumattakaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Pösilö, onko luetun ymmärtäminen noin vaikeaa? Asian oikean laidan
    on kirjoittanut "anonyymi", 8.2.klo. 10:22:42, Sähkönkulutuksen maksavat
    ko. tilanteessa sellaisetkin taloyhtiön osakkeenomistajat, joilla ei ole
    edes autoa, lämmitystolpasta puhumattakaan!

    Se sinun kirjoitus on väärässä, vaikka kuinka yrität sitä itse puolustella. Yleensahän auto kytketään tolppaan jo edellisenä päivänä, jotta on aamulla lämmin, kun tarvitsee lähteä ja esim. vuorotyötä tekevät lämittävät autonsa sitten muina aikoina, vaikkapa keskellä päivää, jolloin se auto on siinä tolpassa (sinun päiväsi ajan) vuorotyöntekijän nukkumisen ajan. Toki paljon riippuu myös siitä, miten tolppien ajasataminen on taloyhtiössä toteutettu. Mutta kuten alkuperäinen aloitus otti kantaa irralleen jätetyihin lämmitysjohtoihin, niin se toki on kielettyä ja sanktion ansaitsevaa, jos se on tahallista. Mutta sinun mielestä autossa kiinni olevakaan johto ei saisi olla kytkettynä auton ollessa lämmitystolpalla, kuin vain sen hetken, kun autoa lämmitetään, se taas ei pidä paikkaansa, koska autohan on silloin lämmityksessä, kun se kaapeli on siinä kiinni ja tolpasta maksanut saa pitää sitä autoa siinä lämmityksessä silloin kun haluaa.
    Korjausta asiaan voit koittaa saada vain taloyhtiön kautta, joko tolppamaksun korotuksella tai ajastuksien muuttamisella.

    Äänestä

hoho hoh hoo hohohooo

piere lämpöö itelles

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

On aika hurjaa touhua Iisalmessakin taloyhtiöitten pihassa olevien lämmitys-
johtojen käytössä. Monen metrin pituiset lämmitysjohdot repsottavat koko
vuoden irrallaan kesät/talvet. Lain muaan rasian kannet on pidettävä aina
lukittuna ja jos auto ei ole lämmityksessä, johto kokonaaan pois.
Rasiaan kytketty irrallinen johto on erittäin vaarallinen, jos vaikka lapset
menevät niitä rassaamaan ja saavat siitä sähköiskun, normaalistihan virta
tulee vähintään kahden tunnin ajan. Monesti on vielä sisätilan lämmitin
käytössä, autolla ei ajeta koko viikon aikana, sähkömittari raksuttaa
taloyhtiön piikkiin, lumet sulavat kyllä auton katolta.
Meitä on monenlaisia sankareita, Siperia opettaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu