Ruokakuljetuspalvelut skulaa Pattayalla

Anonyymi-ap

Ekaa kertaa testissä Pattayan kuljetuspalvelut.
Grabfoodia valmistettuna ja toimitettuna puolessa tunnissa. Appi piti ladata kännykkään ja se näkee sijainnin automaattisesti. Sovelluksessa realiaikainen aikajana, josta näet valmistumisen ja kuljetuksen lähestymisen. Kuljetus kesti viisi minuuttia. Ei muuta kuin alaovelta hakemaan tuoretta.

Söin äsken tämän eilen ostetun Quesadillan. Toivotaan ettei se alkanut jo pilaantua jääkaapissa, koska en perannut ja verestänyt sitä heti.
Grillattua kanaa, runsaasti tomaattia ja juustoa, paistetaan pannulla vielä lopuksi. Oli oikein maistuva ja riitti ihan ateriaksi. Hyvät mausteet ja medium spicy sopi tuohon mainiosti. Eilen söin nuo kuitilla olevat muut tacot iltapalaksi, kun en jaksanut lähteä ulos syömään eikä jaksaneet kaveritkaan.
Tänään tsekkaamaan ICU-baari ekaa kertaa! https://aijaa.com/bBxfvl
Mikrossa lässähti tuo ulkonäkö, oli kuohkea vielä saapuessaan mutta en jaksanut eilen sitä syödä. Makua ei haitannut yhtään.
On mukava kuulla millaisen palautteen antaa se mies joka kehuu osaamistaan ja tietotaitoaan jokaisessa keskustelussa, mutta muut hän haukkuu alimpaan helvettiin. Oikea positiivari päivänsäde tuo Suomessa oleskeleva poskisolisti! ;)

En ole Suomessa näitä palveluita käyttänyt, niin en tiedä millaisia ne sovellukset on. Grabin sovelluksessa näet kuljettajan nimen, sarjanumeron, kuvan ja hänen pisteytyksensä. Tällä kuskilla se oli täydet 5,0. Sovelluksessa sai antaa kuskille myös tippiä, 20, 40, 60, 80 tai 100 bahtia. Annoin satasen, koska olin nälkäisenä niin iloinen ruoan saapumisesta.
Ainoan miikan annan Grabille siitä että osalla tarjoavista ravintoloista oli ruokalistat vain thaimaankielellä. Ei ole fallelle ne tarkoitettu.

20

397

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Köyhät eväät!

    • Eli siis käytännössä sama asia kuin vaikka Wolt ja Foodora Suomessa ovat useamman vuoden toimineet.

    • Anonyymi

      Kalan verstämistä ei suoriteta sen johdosta, että sen tekeminen estäisi lämpötilan johdosta kalan lihan pilaantumisen alkamisen heti pyynnin jälkeen.

      Funtsi hieman muitakin elukoita, joita syöt, miksi niistä poistetaan veret ennen, niiden lihan ym. valmistamista syöntiin?

      Tosin ymmärränhän minä Pattayan rakkaiden ruokailujen perustuvan mielipiteisiin, ei tietoon, syöväthän he katkarapujen peräsuolenkin sisältöineen.

      • Anonyymi

        Peräsuolesta viis, mutta kun possostakin syödään hillot!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uusimpien ruokauutisten mukaan tuo ylimääräinen sokeri tuhoaa maksan nopeemmin kuin kirkas viina!

      • Anonyymi

        "Kalan verstämistä ei suoriteta sen johdosta"?
        Kopsauta kattilaa niin ehkä osaat kirjoittaa oikein että "kalan verestäminen suoritetaan sen johdosta". Sinulle on kerrottu jo miten mainittu ammattikalastaja toimii. Hän tietää sen aivan varmasti paremmin kuin sinä. Tortilla ja Quesadillat on Taco Bellissä erinomaisia ja varsinkin Quesadilla on ruokaisa juuston ja runsaan lihan vuoksi. Koostumus on kuin lasagnessa että haarukkaa ja veistä tarvitaan. Tortilla syödään käsin.

        Onko "ammattikalastaja" missä ja koska vähätellyt verestämisen merkitystä?

        Miksi muuten sairaspohkeinen ylilihava silkkipaitaidiootti kommentoi, meneekö roolit sekaisin rakkailla "keskenään" .... ?

        Korostan mainintaa YLILIHAVA joka ilmenee sairasta elefanttitautia muistuttavista alaraajoista.

        Tarkoitat siis kuvaa jossa näkyy jalat ja hedelmät sekä meri? Ei ole kiitos kysymästä minulla mitään ongelmia raajojeni eikä painoni kanssa. 85 kiloa on painoa joka minun mittaisella normaalipainon ylärajalla. Tavallinen keski-ikäinen mies. Kuvan idea oli kertoa että Pattayalla on mukavaa loikoilla auringossa kaikessa rauhassa ja popsia hedelmiä rannalla. Suosittele kokeilemaan. Taco-ruokia esittelin mielipiteiden vuoksi, koska minä en ollut aiemmin tilannut kuljetuspalveluilta mitään, en edes Suomessa.
        En ole nimimerkki "sairaspohkeinen mies" vaan käyttänyt vain tuot "Silkkipaitamiesta" pari kertaa kun sellaisen ristimänimen (sinulta?) sain.
        Minulla ei myöskään ole diagnoosia idiot savantista, eikä muistakaan vähä-älyisyyteen viittaavista diagnooseista.

        Olen työurani jo miltei paketoinut ja yritystoimet ovat siirtyneet isältä pojalle. 2018 vuodesta lähtien alkanut eläköityä omatoimisesti. Yrittäjäeläke tulee jo joka kuukausi mutta en ole sen varassa. Olen ollut 2018 vuoden jälkeen puolisen vuotta jokaisesta vuodesta Thaimaassa ja myös lähimaissa. Sitä ennen muualla ja lyhyempiä aikoja.
        En tykkää nimittelyistä mutta eikös sinulla ole melkoinen pallomaha, kuvistasi päätellen?
        Se kuva missä ruokit koiraa. Siinä kuvassa on yli 180 senttinen noin 140 kiloinen mieshenkilö jolla on ruoto vinossa kuin korkkiruuvi ja luonnottoman iso ja ruma pää kuin lumimies Jetillä.

        No mutta voi voi sentään että vajakkina et tykkää nimittelyistä, onhan se niin harmillista kun se kuitenkin on Pattayan rakkaiden peruskäyttäytymismalli.

        Alaraajasi on sairaat ja kantapäissä ja jalanpohjissasi on vakava iho-ongelma, niitä ei poista hedelmät merinäköalalla.

        Sun liiketoimintas ja matkailus ei liity aiheeseen millään tavalla.

        Minä olen kuvassa koirani kanssa, en syötä sitä kuin kupista, en voi ulkonäölle
        mitään se tulee perintönä, olen 192 pitkä, enkä ole koska ottanut sanallakaan kantaa ulkomuotoosi, mutta olen ottanut kantaa seiska seikkailuisi, minä en ole kiinnostunut ulkomuodostasi pätkääkään, joten löit kirveesi kiveen ja pahasti, olen asunut Thaimaassa 10 vuotta.
        By NumBall HHN 63v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta voi voi sentään että vajakkina et tykkää nimittelyistä, onhan se niin harmillista kun se kuitenkin on Pattayan rakkaiden peruskäyttäytymismalli.

        Alaraajasi on sairaat ja kantapäissä ja jalanpohjissasi on vakava iho-ongelma, niitä ei poista hedelmät merinäköalalla.

        Sun liiketoimintas ja matkailus ei liity aiheeseen millään tavalla.

        Täällä on muutama jonka elämän tehtävä on haastaa riitaa palstalla, minä kerron mielipiteeni pidetään siitä tai ei, en välitä... täällä on laiffila ja 2010 pahimmat trollit, jotka kirjoittavat kaikilla mahdollisilla tunnuksilla, niin omillaan kuin muidenkin, motiivia en tiedä eikä kiinnosta.
        By Numball HHN 63v.

        Aina kun tänne pitää jotain kirjoittaa tai lukea kannattaa miettiä onko kommentti peräisin keneltä, esitetäänkö jotain toista, vain onko taustalla kahden miehen trollitehdas, joka todennäköisesti on sama henkilö... olen käyttänyt paljon kuljetuspalveluja, niitä on huahinissä ainakin neljä lafkaa, nämä tulivat muutamia vuosia siitten, nyt niitä menee satoja ellei tuhansia päivittäin, kustannuksen on minimaalliset, By NumBall

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä on muutama jonka elämän tehtävä on haastaa riitaa palstalla, minä kerron mielipiteeni pidetään siitä tai ei, en välitä... täällä on laiffila ja 2010 pahimmat trollit, jotka kirjoittavat kaikilla mahdollisilla tunnuksilla, niin omillaan kuin muidenkin, motiivia en tiedä eikä kiinnosta.
        By Numball HHN 63v.

        Sinä et siis heitä herjaa? No kukas se sitten oikein kirjoitti tämän jos et sinä?
        "Ylilihava silkkipaitaidiootti kommentoi, meneekö roolit sekaisin rakkailla? Korostan mainintaa YLILIHAVA joka ilmenee sairasta elefanttitautia muistuttavista alaraajoista"
        Onko se se nimimerkki Senssu? Missä tämä Senssu on ja millainen kokemus hänellä on Thaimaan matkailusta sinun mielestäsi?

        Silkkipaitamies

        Kuten sanoin en ole tuota kirjoittanut, jäljet viittaa selvästi kahden miehen trolliitehtaaseen, tarkoitus vain haastaa riitaa, senssu elää kertomansa mukaan pohjoisthaimaassa, enkä usko että puoletkaan on hänen kirjoittamia... harkitse vähän mitä kirjoitat sinua vaan käytetään hyväksi, ja minua ei kiinnosta sinun raajasi.
        NumBall

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et siis heitä herjaa? No kukas se sitten oikein kirjoitti tämän jos et sinä?
        "Ylilihava silkkipaitaidiootti kommentoi, meneekö roolit sekaisin rakkailla? Korostan mainintaa YLILIHAVA joka ilmenee sairasta elefanttitautia muistuttavista alaraajoista"
        Onko se se nimimerkki Senssu? Missä tämä Senssu on ja millainen kokemus hänellä on Thaimaan matkailusta sinun mielestäsi?

        Silkkipaitamies

        Hyvä silkkipaitainen, jos sulla on jotain aihetta kommunikoida mun kanssa, niin ole hyvä.

      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Hyvä silkkipaitainen, jos sulla on jotain aihetta kommunikoida mun kanssa, niin ole hyvä.

        Vedä sinä kuutiopää handuun. Ketä luulet kusettavasi että teitä olisi useita siellä kotihiirenä suuta soittamassa? Jostakin opiaateista ole sekaisin. Kukaan teistä pelleistä ei ole edes Pattayalla käynyt. Minä olen ollut täällä koronankin aikaan puoli vuotta pidennetyllä viisumilla.
        Kenen luulet kadehtivan puoli-ilmaista vespaa jota kukaan ei ole edes ostanut? Keksittyjä juttuja.
        Minulla meni ekassa kolmessa viikossa sellaisen kulkuneuvon hinta. Tässä tuoretta puffet-tunnelmia. Wasabi potkaisi niin että silmissä välähti. Seuraavaksi vielä susheja ja jälkiruokia.
        https://aijaa.com/vQl1LE

        Hermoheikko ?

        Kuutiopää, voin lohduttaa itseäni että minulle löytyy pipo ja jopa mopokypärä ihan vakiokaupasta jopa thaimaasta lootatista, hyllystä, ei ole tarvinnut lähteä tilaamaan erikoiskokoja mistään, miten sinulle käykö normaalikokoiset.

    • Anonyymi

      Back to Pattaya! Uljas ratsu palautettu, kyllä oli hyvä auto 7 vuotta vanhaksi ja 200tkm ajetuksi Pajeroksi. https://aijaa.com/SUxg08
      Kwai-joki ja Myanmarin rajaseudut koluttu https://aijaa.com/Ul2niu ja niistä ei enää aidommaksi mene alkuperäinen rakennus ja elämistapa Thaimaassa. Paikalliset elelee omilla ja lähistön antimilla, ei ole haisupuikkoja nenässä eikä kännykkää kädessä. Sika saattaa olla skootterin tarakalla häkkikorissa. https://aijaa.com/Ul2niu
      Palstan älypartio on sekoittanut minut toiseen suomalaiseen. En ole viikkoon kirjoittanut mitään. Tiistaina päättyy kämpän soppari, eikä vielä hajuakaan minne seuraavaksi. Viisi viikkoa lomaa jäljellä.

      Sairaspohkeinen mies

    • Anonyymi

      Buffetissa on tapana mättää ruoka lautaselle ja siksi se näytti siltä kuin ruoka olisi mätetty lautaselle.
      Taitaa olla sinulle tuntemattomia nuo Buffetit?
      Ei tuo mikään ihmeellinen ollut mutta sushit valmistettiin paikan päällä ja wasabi oli terhakkaa. Mutta en maksa toista kertaa 700 bahtia siitä.
      Nyt oli american bregulla kokoa... https://aijaa.com/hQrSou

      Jäi kolmasosa syömättä.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      214
      2143
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      51
      1290
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1147
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      802
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      355
      720
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      711
    Aihe