Mikä on omien tietojesi mukaan perinteisistä maailmanuskonnoista se, jonka edustajiksi itsensä katsovat ihmiset suorittavat nykyisin eniten sellaisia väkivälläntekoja, joita tekojen suorittajat perustelevat uhrin toisuskoisuudella?
Mikä käsityksesi mukaan perinteisistä maailmanuskonnoista on se, jonka nimissä toimivaksi itsensä lukevia hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka myös tukevat puolisotilaallisia, murhiin syyllistyneitä joukkioita, on nykyisin eniten?
Mikä on tietojesi mukaan suurin maailmanuskonto, niistä maailmanuskonnoista, joiden edustajien tärkeimpänä / pyhimpänä / esimerkillisimpänä pitämä uskonnollinen henkilö olisi nykyisen suomalaisen lainsäädännön mukaan syyllistynyt useisiin törkeisiin rikoksiin.
Mikä käsityksesi mukaan perinteisistä maailmanuskonnoista on se, jonka nimissä toimivaksi itsensä lukevia hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka myös tukevat puolisotilaallisia, murhiin syyllistyneitä joukkioita, on nykyisin eniten?
Mikä on tietojesi mukaan suurin maailmanuskonto, niistä maailmanuskonnoista, joiden edustajien tärkeimpänä / pyhimpänä / esimerkillisimpänä pitämä uskonnollinen henkilö olisi nykyisen suomalaisen lainsäädännön mukaan syyllistynyt useisiin törkeisiin rikoksiin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
1. Länsimainen- tai sosialistinen talous- ja kulutususkonto. Länsimainen on vanhempi ja perinteellisempi; sitä myös perustellaan edelleen vielä vanhemmalla kristinuskolla. Kummallakin viimeisten vuosikymmenien aikana miljoonia ihmisuhreja, joiden aiheuttamista on perusteltu toisuskoisuudella.
2. Samat kuin edellä.
3. Samat kuin edellä. Tosin kuten monen muunkin uskonnon kohdalla, on vaikea määritellä pyhimpänä pidettyä henkilöä. Esimerkkejä:
- Nicaraguan satamien miinottaminen rauhan aikana ja hallitusta vastaan taistelevien contrasissien tukeminen laskettaisiin suomalaisen lainsäädännön mukaan törkeäksi rikokseksi. 300 000 uhria. Pyhimpänä pidetty henkilö pres. R. Reagan.
- Samoin hyökkäys toiseen maahan ja sen miehittäminen vastoin kansainvälistä oikeutta. Pyhimpänä pidetty henkilö pres Bush jr.
- Isä ja poika Kimin toiminta Pohjois-Koreassa laskettaisiin suomalaisen lainsäädännön mukaan törkeäksi rikokseksi. Pyhimpänä piudetyt henkiläöt isä ja poika Kim.
2.Voitko luetella nykyisiä kristittyjä hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka tukevat murhiin syyllistyneitä puolisotilaallisia joukkioita.
1.Voitko luetella lähiaikoina sattuneita kristittyjen tekemiä väkivaltarikoksia, joissa tekijä on ilmaissut suorittaneensa rikoksensa, koska uhri on toisuskoinen. Suoria lainauksia tekijöiden tekoja koskevista lausunnoista, kiitos.
3.
Minkä perinteisen maailmanuskonnon pyhänä pidetty henkilö on R. Reagan?
Minkä perinteisen maailmanuskonnon pyhänä pidetty henkilö on George W. Bush?
Minkä perinteisen maailmanuskonnon pyhänä pidettyjä henkilöitä ovat Pohjois-Korean isä-poika Kimit?
luulin että olivat tunnettuja.
2. CIA nykyään tunnetuimpia. Lue G. E. Bushin lausuntoja. CIA:han taistelee läntisen maailman (=Yhdysvaltain teollisuuden ja Amerikkalaisen Elämäntavan) arvojen ja hyvinvoinnin puolesta konnavaltioita ja konnia vastaan. Ehkä nykyään maailman eniten rahaa hyväntekeväisyystoimintaansa käyttävä yksittäinen hyväntekeväisyysjärjestö.
1. Enkö jo maininnut? Mm. Nicaraguan satamien miinoitus ja hallitusta vastaan taistelevien contrien tukeminen (300 000 uhria). Nicaraguan hallitus oli ilmoittanut olevansa lähinnä sosiaalidemokraattinen. Talebanien tukeminen (tuntematon määrä uhreja). Saddam Husseinin tukeminen (yli miljoona uhria). Pol Potin tukeminen (yli miljoona uhria).
Yksi lainaus: "We must stand by all our democratic allies. And we must not break faith with those who are risking their lives—on every continent, from Afghanistan to Nicaragua—to defy Soviet-supported aggression and secure rights which have been ours from birth." - R. Reagan http://www.state.gov/r/pa/ho/time/dr/17741.htm
- Lisää lainauksia löytyisi tietenkin sadoittain, mutten jaksa niitä esiin kaivella.
3. Luulin, että tuli selväksi: Länsimaisen talous- ja kulutususkonnon ja sen nykyään ehkä voimakkaimman lahkon tai suuntauksen eli Amerikkalaisen Elämäntavan ja Amerikan Maailmanherruuden tunnetuimpiin kuuluva profeetta, Pahan Valtakunnan vastustaja jne. jne.. Ei sitä sen pyhempiä suuren uskonnon henkilöitä nykyaikana juuri olekaan. Tosin kuoli jokin aika sitten.
Näytät käyttävän täysin erilaista sanastoa, kuin mihin olen tottunut ja jota pidän yleisesti käytettynä. Määritelmäsi mm. käsitteille maailmanuskonto tai hyväntekeväisyysjärjestö ovat niin vieraita, että keskustelu on ehkä parasta väärinymmärrysten estämiseksi lopettaa tähän. Kenties jatkossa sinun kannattaisi alkaa julkaisemaan viestiesi yhteydessä listaa, josta löytyvät omat määritelmäsi käyttämillesi käsitteille.
Kysymyksesi tosin olivat mielestäni hieman outoja. Äkkiseltään tuntuivat retorisesti ladatuilta.
Vastaukset puolestaan perustuivat siihen oletukseen, että olit kiinnostunut pahimpien ja enimpien väkivallantekojen uskonnollisluontoisista taustoista.
http://www.tohtori.fi/laakkeet/tuote.php3?ID=1792
hihihihiihhihihihihihihihllllaaaaaaaaaaah
http://www.saudetotal.com.br/acne/lesoes/185c.jpg
On tässä: http://www.saudetotal.com.br/acne/lesoes/185c.jpg