Tarinani alkaa n. kymmenen vuoden takaa. Silloin olin vähän yli kolmikymppinen nainen. Olin mennyt naimisiin 17 v. ja mies oli 7 v. vanhempi. En tiedä, elämässä vaan rupesi kaikki kyllästyttämään; kotonaolo, ainaiset rahahuolet, mies luki pornolehtiä sen kun kerkes ja videot pyöri..olin vain purkautumispaikka, lihoin aivan hirveästi, mikään ei tuntunut enää millekään, jne. Neljä ihanaa lasta olimme saaneet aikaiseksi ja he ovat kyllä vieläkin äidin silmäteriä :-)Sitten kerran laitoin nettiin ilmoituksen, että etsitään miestä, ei tositarkoituksella. Voi jumankaut, sitä ilmoitusten määrää ja minä tyttöhän latasin täysillä. Jotta pääsin pois kotoa, valehtelin mitä ihmeellisimpiä taruja liikkuistani ja ainakin kuuden miehen kanssa kerkesin olla, olin aivan kuin järjetön, vailla mitään omaatuntoa tai rehellisyyttä. Hyppäsin pois avioliitostani, asumusero vireille, kaksi lasta mukaani...toiset kaksi muuttivat sitten vähän myöhemmin ja uusi mies sisään uuteen asuntooni. Oli se yhtä hullunmyllyä ja sekamelskaa, oikeen nyt ihmettelen, miten koskaan, siis koskaan olin tuollainen pelle, itsensä pahin vihollinen. Sukulaiset hylkäsivät minut tyystin, sain hirveän paljon "vihamiehiä" ja olin todella syvällä itsessäni, masennuin, olin aivan hirveissä veloissa, jne. Yksi lapsistani sairastui skitsofreniaan ja kamppailee sen kanssa yhä vieläkin.
Mutta nykyisyyteen. Olen onnellisesti naimisissa uuden puolisoni kanssa ( 6,5 v.), tullut uskoon samoin kuin puolisonikin on ja meillä on tuollainen 6 v. "pahnanpohjimmainen" , kaikkien silmäterä ja lemmikki. Suhteet sukulaisiin ovat kunnossa ja olen vakituisessa työssä. Elämä on juuri niin hyvää kuin itse sen teen ja minulla on ihana, rakastava puoliso rinnallani. Kiitos Herralle hänestä!
Mutta, mutta. En koskaan enkä milloinkaan kehota ketään tekemään elämässään samoja virheitä mitä itse tein. Kadun syvästi monia tekojani entistä puolisoani kohtaan ja olen pyytänyt niitä häneltä anteeksi. Oikeen oksettaa miten typerä voi ihminen olla ja omaan napaansa tuijottaja, niin kuin olin.
Eipä kyllä tulisi pieneen mieleenkään enää ikinä ryhtyä tuollaiseen sirkuksenpitoon, tuhota monen ihmisen elämä ja käydä kaikki vaikeimman kaavan kautta.
Halusin vain kertoa tämän pienen tarinan, jottei kenenkään edes tulisi mieleen tehdä näin.
Siunausta teille kaikille 40 kirjoittajille ja lukijoille. Tämä on mahtava palsta.
Mutta nykyisyyteen. Olen onnellisesti naimisissa uuden puolisoni kanssa ( 6,5 v.), tullut uskoon samoin kuin puolisonikin on ja meillä on tuollainen 6 v. "pahnanpohjimmainen" , kaikkien silmäterä ja lemmikki. Suhteet sukulaisiin ovat kunnossa ja olen vakituisessa työssä. Elämä on juuri niin hyvää kuin itse sen teen ja minulla on ihana, rakastava puoliso rinnallani. Kiitos Herralle hänestä!
Mutta, mutta. En koskaan enkä milloinkaan kehota ketään tekemään elämässään samoja virheitä mitä itse tein. Kadun syvästi monia tekojani entistä puolisoani kohtaan ja olen pyytänyt niitä häneltä anteeksi. Oikeen oksettaa miten typerä voi ihminen olla ja omaan napaansa tuijottaja, niin kuin olin.
Eipä kyllä tulisi pieneen mieleenkään enää ikinä ryhtyä tuollaiseen sirkuksenpitoon, tuhota monen ihmisen elämä ja käydä kaikki vaikeimman kaavan kautta.
Halusin vain kertoa tämän pienen tarinan, jottei kenenkään edes tulisi mieleen tehdä näin.
Siunausta teille kaikille 40 kirjoittajille ja lukijoille. Tämä on mahtava palsta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ja ajattelin että jokaisella meillä on oma elämä elettävänä ja jokainen tekee itse omat virheensä. Jokaisen kaapista löytyy näitä "luurankoja".
Sinullahan on nyt kaikki hyvin, miksi katua jo mennyttä? Jos entinen miehesi on sellanen kun kirjoitit, niin miksi surra mennyttä.
Olet varmaan tehnyt ihan oikean ratkaisun elämäsi suhteen. Kyllä lapsetkin helposti vaistoavat jos vanhemmilla menee huonosti. Monta kertaa ero on parempi kun väkisin yhdessäolo, niin lapsille kuin aikuisillekin.
Jokainen meistä on varmaan "sekoillut" elämänsä aikana. Tuskin löytyy montaa ihmistä joka voi rehellisesti sanoa eläneensä täysin nuhteettomasti :)
Pääasia on että olet nyt onnellinen ja varmasti tuo nuorin lapsesi tuo sinulle paljon onnea - ilman tätä "sekoiluasi" sinulla ei häntä varmaankaan olisi :))
Lapsesi sairastumiseta on vaikea sanoa olisiko se tullut muutenkin, melko varmasti olisi. Kyllä skitsofrenia on sairaus johon joillakin herkillä ihmisillä on taipumus, uskoisin että sairaus olisi puhjennut jossain vaiheesa kuitenkin - älä suotta syytä siitä itseäsi.
Kaikkea hyvää elämääsi :))
Haluaisin sen verran tähän lisätä, että en kirjoittanut siksi, että surisin mennyttä, ennenkaikkea hävettää oma käytökseni. Kiitos sinulle Marion.T kauniista sanoistasi :-)
"Paratiisiksi ei tätä saa.." lauletaan jossain laulussa.
Voitko tosiaan sanoa, että olet saanut?
Kun katselee ympärilleen, Merikukan ylimielinen valloitus nuorempana naisena, se kesti vajaan vuoden, riidat, ero, yksinhuoltajuus...
Kannattaako vaihtaa heti, kun vaikeuksia tulee eteen? eikö vaikeudet ole voitettavissa? Sanotaan, että puhumalla nätisti asiat selviävät?
varmasti jotakin hävettävää. "Luuranko "kaapissa :)
Itseäni hävetää liian kova teini-ikä, jolloin elin kuin viimeistä päivää, enkä välittänyt tulevasta. Oli kaljaa ja omituisia kavereita, kaupasta näpistelyä ja sen sellasta.
Se ei onneksi kestänyt kovinkaan kauaa, kun 17 vuotiaana ajoin ympäri päissäni (ilman korttia tietenkin) kolarin, niin siihen loppui mun hurja nuoruuteni.
Aloin ajatella asioita ja tehdä itselleni selväksi sen mitä elämältä haluan.
Aloitin opiskelun uudelleen ja pääsin eroon koko entisestä elämästäni, ja vanhasta jengistä.
Usein kuitenkin hävettää ajatella mitä on tullut nuoruudessa tehtyä.
Minulla on kolme lasta - nyt jo melkein aikuisia, ja he ovat jokainen paljon itseäni Fiksumpia.
Ei ole koskaan tarvinnut heidän kanssaan tuonkaltaisista asioista murehtia.
Kyllähän mennyt aika hävettää, kun sitä oikein ajattelee, mutta nyt on nyt, ja olen muuttunut noista ajoista niin paljon että olen tavallaan antanut anteeksi myös itselleni:))
Toivottavasti sinäkin osaat antaa anteeksi myös itsellesi - se on varmaan kaikkein vaikeinta, toiselle on varmaan helpompi antaa anteeksi kuin itselleen. Mutta kaikkihan me ollaan erehtyväisiä, mehän ollaan kuitenkin vain ihmisiä :))
on helppo olla viisas ja sanoa mitä olisi pitänyt tehdä. Kuitenkin monista erheistä voi koitua jotain hyvääkin.
Minun tuli myös vietettyä viinanhuuruinen nuoruus epämääräisissä jengeissä. En häpeä enkä kadu sitä enää. Se opetti pärjäämään yksin, luottamaan itseensä ja arvostamaan tavallista turvallista elämää.
Tunnen tälläkin hetkellä häpeää eräistä vähän aikaa sitten tekemistäni asioista. Välillä minulla ei teoissa ole mukana järki vaan ainoastaan tunne ja tulee tulee muutenkin toimittua liian impulsiivisesti. Vaikka häpeä valtaa mielen, voin lohduttautua sillä, etteivät muutkaan olisi ehkä osanneet toimia yhtään paremmin. Sivullisen on vain niin helppo arvostella ja olla jälkiviisas. Nyt selvittelen näitä töppäilyjä... Senkin asian opin nuoruudestani, että omia tekojaan ei saa mennä piiloon vaan kannettava tekojensa seuraukset vaikka hampaat irvessä.
Te ette sopineet miehenne kans toisillenne.
Oli erilaiset odotukset.
Mitä voivottelemista siinä on jos tuntee avioliitossa itsensä yksinäiseksi ja tyydyttämättömäksi, silloin on ihan terveellistä alkaa etsiä jotain muuta.
Jos et olisi käynyt vieraissa, sinusta olisi varmaan tullut samnalainen riivinrauta kun muutamista naisista jotka elävät elämänsä tonkien toisten asioita ja seksielämää.
Mies, jolta puuttuu selkärankaa, ei ole mies, ei
isä, ei ystävä. Vain itsestäänselvyyksien perässä
mateleva epävihtori. Ei kannata edes kunnioittaa.
Ei kannata katua, vain elää uutta mahdollisuutta.
niin "jokaisella meillä on omat luurangot kaapeissamme"? Ei minulla ainakaan eikä varmasti jokaisella muullakaan. Itsenäiseksi opin ilman viinahöyryjä ja ihmettelen kyllä, miten viinahöyryjen avulla voisikaan itsenäistyä. Eikös ne viinahöyryt juuri sido ja orjuuta? Niin minä ainakin asian näen.
Kyllä on turha puolustella typeryyksiään.
On muuten minunkin lapseni sairastumassa skitsofreniaan. Psykopaattiäiti on rääkännyt pian 8 vuotta mm nälällä ja lapsen mielenterveys petti syksyllä. Kaikki sosiaalivirkailijat kieltäytyvät antamasta mitään tietoja asiasta. Äidin pitää saada tappaa lapsemme, siten hän saa sosiaalitantoilta ilmaisen vanhuudenturvan.
Voi että osasit kiteyttää lyhyesti yhteen lauseeseen sen mitä olen ajatellut yhdestä pettäjä/hyväksikäyttäjämiehestä!!! Voinko siteerata sinua? haluaisin saada sanottua viimeisen sanan..ja tämä lauseesi tuntuisi todella sopivalta, pitkien, epämääräisten haukkumis, voivottelu, syyttämis -vaihtoehtokirjeiden sijaan..
kyselee laastarisuhteena ollut hyväksikäytetty nainen-65
juttusi oli koskettava.mutta kukapa olisi täydellinen.toinen vain saattaa tehdä virheitä toisenlaisia,mutta niistä oppii.olen kirjoituksessasi monessa kohti samaa mieltä.