Moikka! Olen harkinnut bortsun hankintaa jo 5 vuotta. Olen 13-vuotias ja etsin itselleni aktiivista ja älykästä koiraa harrastuksiin ja seurakoiraksi. Koira saisi päivässä n. 4-5 tuntia liikuntaa. Asun äitini kanssa kerrostalossa kaupungissa ja koirista olen ollut kiinnostunut aina. Rotu vaihtoehtoja on ollut: parsoni, kultainennoutaja, cockerspanieli, villakoira, aussie… listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Bortsu on aina tuntunut itselleni sopivimmalta rodulta ja nyt elämäntilanne sallisi sen. Kotoamme löytyy 1-2-vuotias rescuekoira, joka on erittäin koirasosiaalinen. Kokemusta on myös isovanhempien heikonhermorakenteen omaavasta, reaktiivisesta papillonista. Molempia koiria olen kouluttanut aktiivisesti ja olen ollut oikeastaan ainoa kouluttaja. Kriteereitä rodun suhteen ovat:
-suhteellisen pieni keskikokoinen
-erittäin aktiivinen ja harrastuksiin sopiva
-seurallinen
-arjessa helppo, kun tehdään niin täysillä mukana
-palvelualtis
-pärjää yksin kotona (meillä yksin oloa max 6h päivässä)
-suhteellisen kevyt
-ketterä
-sopii agilityyn, tokoon, rally tokoon, koiratanssiin, koira frisbeeseen ja perus temppuihin
-helppo kouluttaa (oppii nopeasti, älykäs)
Viettien ohjaus on ainoa asia joka ei ole minulle täysin selvä: mihin vietit kannattaa ohjata kun koira ei pääse paimentamaan, miten niitä pystyy ohjata…
Koira pääsee viikonloppuisin maalle ja vähintään kerran viikossa metsään tai ainakin juoksemaan irti jonnekin myös viikolla. Vietän kaiken vapaa-aikani koirien kanssa omasta tahdostani. Koirasta huolehtiminen ei ole koskaan ollut minulle velvollisuus vaan enemmänkin oikeus. Koirat ovat minulle ennenkaikkea elämäntapa.
Sekalinjainen bordercollie?
Anonyymi-ap
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Meiltä on varmaan mahdollista saada 2025 vuoden kesällä bortsu pentuja! Jos olet kiinnostunut niin jutellaan lisää ( olen 10-vuotias tyttö ja äiti ryhtyy koirankasvattajaksi)
- Anonyymi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18238983
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli3083137Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2221967Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591602Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t41404- 811288
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2721213- 811064
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521051- 80991
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk145867