Moikka! Olen harkinnut bortsun hankintaa jo 5 vuotta. Olen 13-vuotias ja etsin itselleni aktiivista ja älykästä koiraa harrastuksiin ja seurakoiraksi. Koira saisi päivässä n. 4-5 tuntia liikuntaa. Asun äitini kanssa kerrostalossa kaupungissa ja koirista olen ollut kiinnostunut aina. Rotu vaihtoehtoja on ollut: parsoni, kultainennoutaja, cockerspanieli, villakoira, aussie… listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Bortsu on aina tuntunut itselleni sopivimmalta rodulta ja nyt elämäntilanne sallisi sen. Kotoamme löytyy 1-2-vuotias rescuekoira, joka on erittäin koirasosiaalinen. Kokemusta on myös isovanhempien heikonhermorakenteen omaavasta, reaktiivisesta papillonista. Molempia koiria olen kouluttanut aktiivisesti ja olen ollut oikeastaan ainoa kouluttaja. Kriteereitä rodun suhteen ovat:
-suhteellisen pieni keskikokoinen
-erittäin aktiivinen ja harrastuksiin sopiva
-seurallinen
-arjessa helppo, kun tehdään niin täysillä mukana
-palvelualtis
-pärjää yksin kotona (meillä yksin oloa max 6h päivässä)
-suhteellisen kevyt
-ketterä
-sopii agilityyn, tokoon, rally tokoon, koiratanssiin, koira frisbeeseen ja perus temppuihin
-helppo kouluttaa (oppii nopeasti, älykäs)
Viettien ohjaus on ainoa asia joka ei ole minulle täysin selvä: mihin vietit kannattaa ohjata kun koira ei pääse paimentamaan, miten niitä pystyy ohjata…
Koira pääsee viikonloppuisin maalle ja vähintään kerran viikossa metsään tai ainakin juoksemaan irti jonnekin myös viikolla. Vietän kaiken vapaa-aikani koirien kanssa omasta tahdostani. Koirasta huolehtiminen ei ole koskaan ollut minulle velvollisuus vaan enemmänkin oikeus. Koirat ovat minulle ennenkaikkea elämäntapa. Sopisiko minulle sekalinjainen bordercollie?
Sekalinjainen bordercollie?
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18238984
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4241839Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1891491- 1091411
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1631372- 451046
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0980- 63966
Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!119923Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s93900Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32886