Moikka! Olen harkinnut bortsun hankintaa jo 5 vuotta. Olen 13-vuotias ja etsin itselleni aktiivista ja älykästä koiraa harrastuksiin ja seurakoiraksi. Koira saisi päivässä n. 4-5 tuntia liikuntaa. Asun äitini kanssa kerrostalossa kaupungissa ja koirista olen ollut kiinnostunut aina. Rotu vaihtoehtoja on ollut: parsoni, kultainennoutaja, cockerspanieli, villakoira, aussie… listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Bortsu on aina tuntunut itselleni sopivimmalta rodulta ja nyt elämäntilanne sallisi sen. Kotoamme löytyy 1-2-vuotias rescuekoira, joka on erittäin koirasosiaalinen. Kokemusta on myös isovanhempien heikonhermorakenteen omaavasta, reaktiivisesta papillonista. Molempia koiria olen kouluttanut aktiivisesti ja olen ollut oikeastaan ainoa kouluttaja. Kriteereitä rodun suhteen ovat:
-suhteellisen pieni keskikokoinen
-erittäin aktiivinen ja harrastuksiin sopiva
-seurallinen
-arjessa helppo, kun tehdään niin täysillä mukana
-palvelualtis
-pärjää yksin kotona (meillä yksin oloa max 6h päivässä)
-suhteellisen kevyt
-ketterä
-sopii agilityyn, tokoon, rally tokoon, koiratanssiin, koira frisbeeseen ja perus temppuihin
-helppo kouluttaa (oppii nopeasti, älykäs)
Viettien ohjaus on ainoa asia joka ei ole minulle täysin selvä: mihin vietit kannattaa ohjata kun koira ei pääse paimentamaan, miten niitä pystyy ohjata…
Koira pääsee viikonloppuisin maalle ja vähintään kerran viikossa metsään tai ainakin juoksemaan irti jonnekin myös viikolla. Vietän kaiken vapaa-aikani koirien kanssa omasta tahdostani. Koirasta huolehtiminen ei ole koskaan ollut minulle velvollisuus vaan enemmänkin oikeus. Koirat ovat minulle ennenkaikkea elämäntapa. Sopisiko minulle sekalinjainen bordercollie? Saa ehdottaa muitakin sopivia rotuja.
Sekalinjainen bordercollie?
Anonyymi-ap
0
51
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911525
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1711220En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1041070Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15957- 83885
- 66803
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?40777Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K60744Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289743Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107738