Tästä on aika kauan aikaa, mutta vuosia sitten näin unta, että olin Jeesus. Olin alle kouluikäinen ja minulla oli lasten talvihaalarit päällä ja kävelin vanhempieni kanssa kerrostalon käytävässä ja minulla oli hyvin vakuuttunut olo siitä, että olin Jeesus pienenä. Vanhempanikin tiesivät sen ja sanoivat minulle jotain, mitä en nyt muista. Olo oli perin hämmentävä.
Tässä jokinaika sitten näin sellaista unta, että olin jokin suuri demoni helvetistä ja kiusasin jotain ihmistä. Itse asiassa minulla oli siinä unessa aika hauskaa.
Tässä jokinaika sitten näin sellaista unta, että olin jokin suuri demoni helvetistä ja kiusasin jotain ihmistä. Itse asiassa minulla oli siinä unessa aika hauskaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaikki tuommoinen on lohdukkeeksi - ollessamme jotain yliluonnollista tai muutoin vain mahtavia (kuninkaita, arvohenkiklöitä), tarvitsemme niiden hahmojen antamaa voimantunnetta arjen paineisiin.
T: Siipirikko