6. kesäkuuta Ruotsin kansallispäivä !

http://www.sci.fi/~eiry/alersuom.html
"alempirotuiset suomalaiset"
http://www.google.fi/search?q=uppsala racial biology&hl=fi
Upsalan yliopiston rotubiologisesta laitoksesta haku.

Onneksi saksalaiset eivät uskoneet ruotsalaisia, jotka määrittelivät suomalaiset ja muita rotuja alemmiksi roduiksi.

Saksalaisten natsismi kuitenkin loppui kun maa valloitettiin. Ruotsissa sama valta on vallalla yhä.

Suomen ruotsittaminen jatkuu ja pahenee. Esimerkkinä parin vuoden takainen kielilaki.

Ruotsalaisia on Suomen väestöstä alle viisi prosenttia. Viime vuonna yli seitsemän prosenttia suomalaisista ylioppilaista ei päässyt läpi Ruotsin kielen koetta ja täten ei valmistunut ylioppilaaksi. Alemmissa ikäluokissa Ruotsin osaamattomuus vuosittain johtaa usean oppilaan luokallejäämiseen ja joidenkin koulutodistus jää saamatta.
3754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

1800-luvulla Euroopassa syntyneessä rasismissa
määriteltiin muita ylemmäksi rodultaan eräitä ulkoisia ominaisuuksia omaava ihmistyyppi,jota ei kyllä missään ollut puhtaana olemassa

Vaaleus,pitkäkasvuisuus,pitkäkalloisuus yms.määriteltiin ylemmän rodun tuntomerkeiksi ja kaikki siitä poikeava alemman rodun merkiksi

Suomalaisissa oltiin näkevinään mongolipiirteitä vaikka suomalaiset enimmäkseen ovat vaaleita eikä vaaleita mongoleja ole olemassa

Ilmeisesti ajateltiin että kun suomenkieli on sukua uralilaisille kielille niin suomalaisten täytyy olla mongoleja

Samalla logiikalla USA:n mustien täytyy olla germaaneja kun puhuvat kaikki germaanikieliin kuuluvaa englantia

Äänestä
  • Mongolirotuiset japanilaiset ja kiinalaiset on älykkäimpiä ihmisiä ja yltäneet suuriin aaavutuksiin kulttuurin ja talouden aloilla

    Olisin ylpeä pisarasta mongoliverta

    Ruotsalaiset on arjalaisina sukua mustalaisille
    joiden saavutuksilla ei paljon voi ylpeillä

    Mustalaiset ovat aitoja Pohjois-Intian arjalaisia ja mustalaisten kieli sukua ruotsinkielelle

    Saksan natseilla oli kova työ peitellä mustalaisten arjalaisuutta

    Äänestä

Ilmeisesti ollaan taas törmätty johonkin säälittävään ruotsalaisvihaajaan (sarkastisesta tekstistä päätellen), joka todennäköisesti ei tunne ainoatakaan ruotsalaista. Hyvä hyvä. Kotonako tällainen naapuriviha opetetaan?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jEE! kirjoitti:

http://www.sci.fi/~eiry/alersuom.html
"alempirotuiset suomalaiset"
http://www.google.fi/search?q=uppsala racial biology&hl=fi
Upsalan yliopiston rotubiologisesta laitoksesta haku.

Onneksi saksalaiset eivät uskoneet ruotsalaisia, jotka määrittelivät suomalaiset ja muita rotuja alemmiksi roduiksi.

Saksalaisten natsismi kuitenkin loppui kun maa valloitettiin. Ruotsissa sama valta on vallalla yhä.

Suomen ruotsittaminen jatkuu ja pahenee. Esimerkkinä parin vuoden takainen kielilaki.

Ruotsalaisia on Suomen väestöstä alle viisi prosenttia. Viime vuonna yli seitsemän prosenttia suomalaisista ylioppilaista ei päässyt läpi Ruotsin kielen koetta ja täten ei valmistunut ylioppilaaksi. Alemmissa ikäluokissa Ruotsin osaamattomuus vuosittain johtaa usean oppilaan luokallejäämiseen ja joidenkin koulutodistus jää saamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu