Mikko Heiskanen puolustusvoimista esiintyy suu messingillä mediassa kun armeijalle tulee rahaa ovista ja ikkunoista (pitäisikö sanoa suusta ja korvista, eihän vain lopuksi oksennus), siis butjetista sekä sen ohi, on vaikeuksia ehtiä kaikkea käyttämään.
Milloinhan olisi sama tilanne esim. koulutuksessa tai työpaikkojen luonnissa, militarismi on lyönyt läpi yhteiskunnassa, sen avulla on helppo halpuuttaa kansalaisten arvo. Moni presidenttiehdokkaistakin olisi ollut vieläkin valmis lisäämään rahaa, 4-5-ehkä enemmänkin prosentteja kansan "palkasta" .
Mistä ne rahat tulee, työnteosta, sieltä ne tulee, hallitus kuitenkin kurjistaa kaiken talouden osaamattomuudellaan, koston halussaan, kapitalismin riemusta.
Ei voisi olla typerempää toimintaa hallitukselta mitä tällä "kädellä" on, mutta tuon käden kansa veti, kansahan nuo kortit veti eduskuntavaaleissa, kuunteli valheita luotavasta paratiisista. Miten löytyikään yhteen ja samaan noin pieneen joukkoon noin paljon noin näköalattomia ihmisiä, varsinainen kansanliike. No, sanotaan, pienistä puroistahan se vähäinenkin järki koostuu, vai miten olikaan.
Vastaavaa ei voisi tapahtua missään yrityksessä, koska niissä on päättäjillä vastuu, hallituksessa vastuuta ei ole, nyt ei vähäistäkään, tehdään vain juuri niin kuin suuren rahan omistajat sanovat, myöhemmin hallituksessa olijoita odottaa suuripalkkaiset työpaikat yritysten hallituksissa ym. Siis kun loppukin Suomi on myyty.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.