Näin Euroopassa... ja meillä Ja meneväthän ne lankaan.
Populistiset ja äärioikeistolaiset puolueet tahtoisivat siis kernaasti välineellistää maanviljelijöiden kapinahengen.
Maatalous on ideologisesti otollista maaperää näille puolueille. Niiden nostalgiaa korostavassa sanomassa maatalous ja sen perinteet ovat keskeinen osa menetettyä, kunnollista aikaa. Vuosikymmenten takainen maaseutu on kuva turvallisesta ja vakaasta maailmasta.
Populistit kosiskelevat
7
143
Vastaukset
- Anonyymi
Joo. Ja sitte mennään lakkoon sietämättömän kevein perustein.
- Anonyymi
Persut on jakomielinen: - kannatus on hyvällä tolalla nimenomaan lakkoilevien palkansaajien keskuudessa mutta hallituksesta tarjotaan näille kylmää kättä.
Kohta käy keput ja äänet menevät demuille.- Anonyymi
Ei koskaan enää demuille! Viime demuhallitus aiheutti koko Suomen taloushistorian huonoimman kauden kautta aikojen.
- Anonyymi
Monessa Euroopan maassa joudutaan ilmasto ja ympäristö ottamaan aivan uudella tavalla huomioon ja tultu siihen suuntaan missä Suomi on ollut jo pitkään.
- Anonyymi
onko Finnairilla rikkurilentäjiä? Justihi laski Lontoon kentälle FinnAirin kone, vakava paikka.
- Anonyymi
Populistien perusäänestäjät ovat sen verran yksinkertaisia että kaikki menee läpi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta912354- 532054
Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu881873Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt23185850+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin101648- 771572
hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo271446Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en411410Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv61402- 731380