Nainen, olen ollut henkisesti rampa

joten en ole pystynyt parhaimpaani ja toisen seurassa oleminen voi olla kömpelöä ja ei niin tahdikasta. Toivon, että ymmärrät tämän. Jos luotat minuun ja osaisit suhtautua ymmärtävästi, se voisi antaa aivan toisenlaiset lähtökohdat ja näkisit toisenlaisia puolia minusta. Turvallisessa ja lämpimässä ympäristössä syntyy paljon hyvää.

Kunpa tietäisit 😢
28942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Minkälaiselle naiselle ? ☺️

Äänestä
  • Ihanalle.

    Äänestä

Ei sellaista voi vaatiakaan, jos on pahoja kokenut. Ehkä itseäkin pelottaisi eniten se, että hän nauraisi päin naamaa, kun juttelisin, vaikka ihan viatonta asiaa olisikin. Kovin kamala tunne olisi joutua naurunalaiseksi, kun on kiusattu.

sivust vaa huikkaa

Äänestä

Tietenkin hän ymmärtää tuon ja kaiken muunkin sinussa, jos sinusta välittää. Ja varmasti toimii molempiin suuntiin, kun tunteita on. :) Rakkautta kun on ilmassa, niin ne tunteet kyllä venyy ja paukkuu niin, että toinen mahtuu kokonaan niiden sisälle.

Äänestä
  • Kivasti sanottu. Ehkä ei kaikille ole niin helppoa uskoa, varsinkin jos on joutunut kokemaan henkistä väkivaltaa. Pienissä piireissä voi joutua silmätikuksi ym.

    Hyvin kuitenkin kirjoitit.

    Äänestä

Ymmärrän sinua täysin rakas, tunnen kyllä sinut. Olet niin valloittava persoona. Hali sinne.

Äänestä
  • Älyvapaa kommentti sinulla. Tietysti juuri sinun rakkaasi siellä.

    Äänestä

Jospa puhuttais ihan jossain muualla kuin täällä.
Suoraan ja rehellisesti.
Vaikea täällä uskoa et tää viesti ois mulle, toivon kuitenkin ihan samaa kuin aloittaja.
Siäisesti vaan niin rikki, se ei kuitenkaan estä kommunikoimasta jos vaan halu myös toisella osapuolella.

Äänestä

Ihminen menee joskus lukkoon, vaikka sitä edes haluaisi.

Äänestä

Puhu sille naiselle. Ehkä hän ymmärtää.

Äänestä

Varmasti auttaisi jos voisit kertoa tämän suoraan hänelle mutta ei taida aivan vielä onnistua... teot kertoo enemmän kuin sanat.. olit sitten henkisesti rampa tai muuta niin pidä edes tasaisesti yhteyttä.

Äänestä

Kyllä rakastava ymmärtää.
Minä ymmärrän yhtä miestä, jolla tällainen tilanne. Ei se välittäminen lopu tällaisen takia. Sun kannattaa kertoa hänelle tuo aloitusteksti, muuten voi luulla että sinun kiinnostus lakannut.

Äänestä

Varmasti hän ymmärtää.
Toivottavasti eräs mieskin ymmärtää, että rakastunut nainen käyttäytyy ihan yhtä kömpelösti ja arkailee vaikka muuten rohkea olisikin.

Äänestä

Niin, elämä ei aina ole helppoa meistä kellekään. Se tuo kaikenlaisia haasteita ja tilanteita. Ymmärrä sua kyllä hyvin. Puhumattomuus ja kommunikaation puute tuhoaa kyllä tehokkaasti ihmissuhteen olipa kyseessä sitten ystävyys-, Rakkaus tai jokin muu suhde. Olen samaa mieltä, että kun ihminen kokee olevansa turvassa ja hyväksytty ja arvostettu sellaisena kuin on, pystyy toiselle avata sisintään. Vasta kun luottamus on syntynyt voi toiselle avautua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ainakin itselle järjestyy menee niin, että henkisen puolen pitää toimia, jotta se fyysinen puoli voi edes alkaa. Mutta joo, joskus tosiaan saattaa olla niin "lukossa" ettei toiselle saa näytettyä kaikkia puoliaan. Se kyllä jää varmasti kalvamaan ikuisiksi ajoiksi 🥺

Äänestä

Meillä on ollut jokin muuri välissä, kun ollaan nähty niin vähän. Itse olen niihin tilanteisiin sopeutumisen kokenut vaikeiksi. En ole pystynyt luottamaan. Kirjoitan, kuin olisit hän.

Äänestä
  • Kuulostat siltä kuin "rakastunut rampa"?

    Muistutat nettiyhteyttäni jota en koskaan tavannut.

    En minäkään luottanut häneen. Luottamus vaatii katseen
    silmiin ja kasvoihin ja tarttumista toisen käteen.

    Hyviä unia ☆

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kuulostat siltä kuin "rakastunut rampa"?

    Muistutat nettiyhteyttäni jota en koskaan tavannut.

    En minäkään luottanut häneen. Luottamus vaatii katseen
    silmiin ja kasvoihin ja tarttumista toisen käteen.

    Hyviä unia ☆

    Minä taas luotan yhteen mieheen jonka kanssa nettiyhteys eikä olla fyysisesti nähty.

    Äänestä

Mikähän se turvallinen ja lämmin ympäristö sinun mielestä olisi?

Äänestä

Sun kannattaisi puhua hänelle tunteistasi sekä yrittää katsoa miltä käytöksesi häntä kohtaan näyttää hänen silmissään. Herätätkö sinä hänessä luottamusta? Oletko sinä häntä kohtaan turvallinen? Varsinkin jos ihmistä on rikkoneet jo aiemmin muut miehet niin heti kun alkaa näkemään samankaltaista epämääräistä käytöstä niin sitä sulkeutuu ettei satu.

Äänestä
  • Voihan se olla myös niin, että mies on saanut turpaansa henkisesti naisilta ja siksi arkailee?
    Omassa "tilanteessa" tuo tunteista puhuminen edellyttäisi naiselta vastaan tulemista. Vaikeata se toki on, kun taitaa olla niin että molempia on satutettu..

    Yritin taannoin olla rohkea ja puhua, mutta kun tämä tapaus alkoi olemaan kylmä ja vittuuntunut joten jätin rauhaan. Ei vaan jaksa enää.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Voihan se olla myös niin, että mies on saanut turpaansa henkisesti naisilta ja siksi arkailee?
    Omassa "tilanteessa" tuo tunteista puhuminen edellyttäisi naiselta vastaan tulemista. Vaikeata se toki on, kun taitaa olla niin että molempia on satutettu..

    Yritin taannoin olla rohkea ja puhua, mutta kun tämä tapaus alkoi olemaan kylmä ja vittuuntunut joten jätin rauhaan. Ei vaan jaksa enää.

    Sanoisin että näe vielä kerran. Nainen sivusta.

    Äänestä

Sinullahan on vieläkin se toinen.

Äänestä

On toinen ja pysyy.

Äänestä

Voi toista, paljon voimia sinulle!

Äänestä

Voin samaistua tunteeseesi. Ei ole helppoa.

Äänestä

Kaiken se kestää!

Lupa hölmöillä ja törmäillä!

Äänestä
  • Minulla vain sinut

    Äänestä

Mikset suoraan hänelle kerro.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

joten en ole pystynyt parhaimpaani ja toisen seurassa oleminen voi olla kömpelöä ja ei niin tahdikasta. Toivon, että ymmärrät tämän. Jos luotat minuun ja osaisit suhtautua ymmärtävästi, se voisi antaa aivan toisenlaiset lähtökohdat ja näkisit toisenlaisia puolia minusta. Turvallisessa ja lämpimässä ympäristössä syntyy paljon hyvää.

Kunpa tietäisit 😢

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu