A-kodista vähän asiaa

Anonyymi-ap

Olipas taas paikallislehdessä kyseisestä hoitolasta kirjoitus jossa mainostettiin paljonko tämä täyshoitola työllistää ihmisiä ja kuinka tehokkaasti se näitä reppanoita kuntouttaa jne.
Täysin oli mainitsematta sen myötä koituvat kulut ja harmi kaupungin asukkaille! Vaikka laitos nyt sitten työllistäisikin muutaman ylipalkatun hoitajan,väittäisin että sen kulut kaupungille ovat huomattavasti suuremmat.
Otetaan esimerkiksi nyt vaikka luomanraitti; ennen niin rauhalliset talot ovat muuttuneet vain kahden narkkarin vuoksi tavalliselle työssäkäyvälle ihmiselle täysin mahdottomaksi paikaksi asua.
Nämä narkkarit ovat itse hajottaneet ikkunoita ,ovia,postilaatikoita kirveellä ja milloin milläkin, lisäksi pihoilla käy autolstillisia porukkaa,heidän velkojiaan jotka agressiivisesti käyttäytyvät myös naapureita kohtaan,vaativat pääsyä rappuun ym. Ja myös he hajottavat ikkunat,ovet ym
Kaikki mikä irti lähtee varastetaan,jos ei lähde niin hajoitetaan.
Lisäksi nämä saavat myös kankaanpääläiset nuoret ja vanhemmatkin ihmiset mukaan touhuunsa ja huumeiden käyttö vain lisääntyy kokoajan ja sitä myötä myös väkivalta,varkaudet jne. Puukkojen kanssa hyökkivät kaksin yhden kimppuun ja ryöstävät ihmisiä ym ym
Tässä nyt vain yksi esimerkki,näistä kahdesta ovat kymmenet ihmiset kärsineet ja jopa joutuneet muuttamaan pois,muutama vuosi sitten reimankalliolla oli pesiytynyt saman hoitolan väkeä,ongelmat olivat samoja. Enkä ole siis toivomassa koko laitoksen alasajoa,mutta nämä reppanat mitä sinne pitkin Suomea kerätään,pitäisi saada myös takaisin mistä ovat tulleet. Ei kankaanpää voi olla mikään loppusijoitus paikka tällaisille ihmisroskille jotka eivät selvästikään edes yritä muuttaa elämänsä kulkua vaan tulevat vain uudelle paikkakunnalle tekemään pahaa sen jälkeen kun omalla paikkakunnalla on jo tehty niin paljon että esim asunnon saaminen on mahdotonta. Mutta eipä hätää kyllä a-kodin sossut Viljasen johdolla heillä Kankaanpäästä asunnot löytää, ja nyt on varmasti paljon asuntoja tarjolla kun normaalit ihmiset eivät voi enää tietyissä paikoissa asuakaan

17

886

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näitä reppanoita asuu Myllymäessä, kankaistonk ja toukolankadulla..

      • Anonyymi

        Niinpä!
        Eli siis vähän joka puolella kylää näitä asuu. ihmetellytkin kun poliisi alkanut pyörimään paljon myös tällä alueella asun itse kankaistonkadun lähellä.
        Paikallislehtenme silti vain hehkuttaa kuinka hienoa on


    • Anonyymi

      Koko ajan häirintää...

      • Anonyymi

        Kyllä näin on..ikk.koputellaan,,huudetaan pihalla kaikkea tarpeetonta...vahditaan ikk.verhojen välissä..mitä naapuri tekee ym..


    • Anonyymi

      Näitä ongelmia ongelmaisi ihmisiä olisi kyllä paljon enemmän ilman A-kotia.

      • Anonyymi

        Ja olis näillä reppanoita töitä kotona..vaikka ikkunoita pesee ym..tosi läävässä elävät...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja olis näillä reppanoita töitä kotona..vaikka ikkunoita pesee ym..tosi läävässä elävät...

        Eikun siivoo niitä kämppiä....


    • Anonyymi

      Liian paljon nykyään näitä huumehörhöjä joille tarjotaan helvetn kalliita hoitoja, kalliita verikokeita, olen nähnyt näitä laskuja mitä tuottaa yhteiskunnalle ja sen lisäksi ne asumukset joudutaan peruskorjaamaan kun elävät epäsiististi, roskat, kuset ja paskat, nurkissa, revityt kalusteet ja seinät pirstaleina. Ne sais kaikki pistää johonkin autiolle saarelle ja pistettä pärjäämään ilman näitä holhoomisia. A kodilta joku selvinnyt ja nyt tallaa päivät katuja tekemättä mitään koko loppuelämänsä turhanpanttina.

      • Anonyymi

        Tukien varassa ja samaan aikaan vanhukset jää hoitamatta ja sairaat pikkulapset, käydään keskustelua onko varaa hoitaa, he eivät ole aiheuttaneet itselleen sairautta mutta nämä päihdeongelmaiset vetävät itseensä aineet jotka aiheuttavat itselle että muille ihmisille paljon pahaa. Ei yhtään itsekuria vaan pelkästään omaan napaan katsominen välittämättä kenestäkään muista. Nykyään ei voi väittää ettei nykyään olisi tietoa vahingoista kun ei muuta tehdäkään kun ollaan puhelimilla ja netissä.


      • Anonyymi

        Joku asukas oli kantanut revityn sohvan pihalle...siinä se sitten oli kesään saakka..hometta ja paskaa...


    • Anonyymi

      Puhe olikin siitä millaista väkeä tuon kautta tänne kulkeutuu, myös tämän ongelman tiedostan jo työni puolesta!
      Sanonpahan kyllä senkin että varmasti olisi näitä ongelmaisia vähemmän Kankaanpäässä ilman K.o laitosta

      • Anonyymi

        Missähän oikeen oot töis? Esson baaris?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missähän oikeen oot töis? Esson baaris?

        Olen siivonnut sitä paskaa tai oikeastaan rempannut lattiasta kattoon kaksikin asuntoa tällaisen ongelmaisen asukkaan jäljiltä,toisella oli kelan antama 900€ vakuus joka onneksi juuri riitti toinen saikin sitten paljon isomman vahingon aikaiseksi ja sillon nostettiin sosiaalitoimessa kädet pystyyn


    • Anonyymi

      Kyllä ku tätä(kin) ketjua lukee ni ei voi muuta sanoo ku tyhjät tynnyrit kolisee eniten. Ja kpää vaikuttaa kokonaiselta tyhjien tynnyrien hautausmaalta.

    • Anonyymi

      pitääkö tavavallisten työtä tekevien ihmisten muka sietää näitä kusipäisiä huumehärhöjä jotka ovat itselleen ja myös naapureilleen vaarallisia ja
      todellakin harmillista sakkia.
      Ihan törkeää porukkaa, pelkkä kuluerä suomessa kun elävät tuilla ja tuottavat suuret menoerät päihdeyksiköiden vuokramenot ja niiden henkilökunnan palkkakustannuksien muodossa. Kela ja sossuväki saa pelätä kun asioivat , uhkailemalla ja pelottelemalla jos eivät saa vaatimuksiaan toteutetuksi.
      isommilla paikkakunnilla pitää olla palkattuna myös turvamiehiä, kustannuserä sekin

    • Anonyymi

      I aint readin allat

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      95
      2575
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1927
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1645
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1578
    8. 83
      1512
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      113
      1398
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe