Hämeenlinnan tulevaisuus keskustassa

Anonyymi-ap

Hämeenlinnassa valitetaan monesta asiasta, keskustasta ja jostain autokauppiaista ja tiiriön myymälöistä ja sijainnista, Hämeenlinnassa asuvia pitkään asuvia ihmettelen miksi valitatte kaupunbitamme,Me olemme asuneen kaupungissa lähes vuoden ja kaikki toimii, on lapsien 2kpl meillä päivähoito on mallillaan, mieheni työt alkoi samanapäivänä kuin muutettiin minä työhön viikon päästä .On turha valitta että Hämeenlinna kaupunkina on jotenkin sisäänlämpivä ei pidä paikkansa. Tiiriön kaupat on Hämeenlinnan keskustan yksi syy miksi se köyhtyy. Olen työssäkäyvä perheen äiti ja isosti ihmettellen miten Hämeenlinnalaisten kaupunkilaisten samattomuutta onkaan nykyisin saada kaupunkikeskusta elävöitettyä josta olette niin monesti mielipiteenne lausuneet

15

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ok. Et kertonut mitä teet työksesi mutta äidinkielen opettaja et ainakaan ole.

      • Anonyymi

        Ammatini antaa osallistua keskusteluun ei luulisi olisin bajaa kun vain hetken asunut täällä. mutta ihmetyttää kaupunkilaisten valitus tai tämän foorumin ihmisistä pahoinvoimaisuus kun kuitenkin kaupungilla olemme iloisia ihmisiä olemme tavanneet ja keskustelleet hämeenlinnasta, lähes kaikki tahtoisi keskustaa muuttaa ja elävöittää kaupumkilaisille, kuulemma tuo ravintolaiden runsaus ei kiinnosta ketää keskustassa, ei ainakaan meitä lapsiperheitä jotka haluaisimme käydä silloin tällöin ruokailemassa keskustan ravintoloissa viikonloppuisin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ammatini antaa osallistua keskusteluun ei luulisi olisin bajaa kun vain hetken asunut täällä. mutta ihmetyttää kaupunkilaisten valitus tai tämän foorumin ihmisistä pahoinvoimaisuus kun kuitenkin kaupungilla olemme iloisia ihmisiä olemme tavanneet ja keskustelleet hämeenlinnasta, lähes kaikki tahtoisi keskustaa muuttaa ja elävöittää kaupumkilaisille, kuulemma tuo ravintolaiden runsaus ei kiinnosta ketää keskustassa, ei ainakaan meitä lapsiperheitä jotka haluaisimme käydä silloin tällöin ruokailemassa keskustan ravintoloissa viikonloppuisin

        Bajaa jos etsit niin torilla on puolen miltsin bajamaja de luxe.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bajaa jos etsit niin torilla on puolen miltsin bajamaja de luxe.

        Soiko paskahuussissa Sibelius vai miksi se on noin kallis?


      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        🔞 ­N­­­y­­­m­f­­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18247950

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Anonyymi

      Kiitos avaaja, hyvä kirjoitus, mutta muutama ikuinen itkijä tietysti arvostelee.

      • Anonyymi

        Iki-itkijät on oma heimonsa. Työnteko ei käy mutta kelan rahat sitäkin enemmän ja kun on paha olo ns. ongelmien takia pitää kiukutella täällä.


      • Anonyymi

        Vähän heikkoa analyysia, mutta se kuuluu vox populiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iki-itkijät on oma heimonsa. Työnteko ei käy mutta kelan rahat sitäkin enemmän ja kun on paha olo ns. ongelmien takia pitää kiukutella täällä.

        Eli kun sulla menee hyvin, niin mutt olkoon hiljaa, vai?


      • Anonyymi

        Iki-itkijät on oma heimonsa. Työnteko käy puuvillapellolla mutta sekin vain ruoskan avulla ja kun on paha olo ns. ongelmien takia pitää kiukutella.


    • Anonyymi

      What about meeee

    • Anonyymi

      MEILLÄ ON KAIKKI HYVIN (EI ME PAREMMASTA TIEDETÄ).

      • Anonyymi

        Onnittelut teille mutta te ette ole kaikki. Meillä on kaikki hyvin.


    • Anonyymi

      Kyllä minä nostaisin esille keskellä kaupunkia sijaitsevat "kaatopaikat" Nuppolan alueella ainakin muutama teollisuus kiinteistö jossa rakennukset sekä pihat ihan järkyttävässä kunnossa.

    • Anonyymi

      Hämeenlinnassa kaikki muut haluavat kehittää kaupunkia ja kasvattaa sen kokoa, paitsi Persut. Heidän tavoitteenaan on pienentää Hämeenlinnaa ja varmistaa sille mahdollisimman ankea tulevaisuus. Se on kosto vuonna 2009 tapahtuneesta kuntaliitoksesta. Liitoskunnissa asuneet kuntaliitoksen vastustajat ovat liitoksen jälkeen yrittäneet sabotoida kaupungin kasvua ja kehitystä minkä ehtivät, käytännössä he ovat pääosin perussuomalaisten kannattajia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      262
      2876
    2. 197
      2832
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      67
      2405
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      208
      1896
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      13
      1358
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1317
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      23
      1285
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1257
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1172
    Aihe