Ihmisen ruumis on sama.

Anonyymi-ap

Tällä palstalla puhutaan Pattayan synnistä. Sitten on haukuttu Raamatun Aadamin ja Evan lapsia sukurutsaajaksi.

Toki se on totta, mutta kaikki me olemme Aadamin jälkeläisiä. Aadamin kylkiluusta tehtiin Eva. Eli me kaikki olemme vain yhdestä ihmisestä. Adam ja Eva elivät noin 930 vuotta. Langenneet enkelit myös lisääntyivät ihmisten kanssa.

Vedenpaisumuksessa sitten puhdistettiin eläimet ja ihmiset. Mammutit mm.

Tämä selventää asioita tällä palstalla uskon suhteen.

Pattayalla ja monessa muussakin paikassa on kyllä haureutta. Kaikki nefilit ei kuollut, koska Mooseksen kirjassa mainitaan niitä olleen vielä. Tai sitten Nooan arkissa oli heidän perimää.

62

414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se olis varmaan jullen ollu parempi hukuttaa nooakin pojat perheineen, ja pelastaa vain ukko-nooakki satavuotiaan emäntänsä kanssa. Olisi pahuus hävinnyt kerralla.
      Aika sukurutsainen perimä on uskovaisilla, ensin aatamista ja eevasta, ja sitten tulvan jälkeen nooakin jälkeläisistä. Ja vanha sielunvihollinen vielä hiilihangolla härkkii taustalla.

      • Anonyymi

        Ei se kiva ole se Jumalakaan kun massamurhaa kaikki maailman ihmiset ja eläimet paitsi kaksi per yksilö. Eiköhän siellä kuitenkin ollut viattomiakin joukossa, vastasyntyneitä yms.
        Miksi ne kaikki piti hukuttaa? Mitähän kollektiivista pahaa ne ihmiset oikein oli tehneet ansaitakseen kaikki hukkumakuolon? Entä kaikki söpöt eläimet? Pussikarhut, pandat, pupujussit, kissanpennut, linnut jne? Kaikki vaan tulvan uhreiksi.
        Raamatussa on myös uhkauksia ja kostoja, henkirikoksia ja vaikka mitä kusetusta.

        Aadam ja Eeva olivat elossa silloin, kun Kain tappoi Abelin, sillä heidän kolmas lapsensa Set syntyi vasta veljessurman jälkeen. Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan Aadam eli Setin syntymän jälkeen vielä 800 vuotta, jona aikana hänelle syntyi lisää poikia ja myös tyttäriä.

        Tuollainen kirja. Missä on kaikki kristillinen armo, anteeksianto, rakkaus ja ymmärrys?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mammutit, luojaleijonat, dinosaurukset ja miotä noita olikaan. Käsittämätöntä myös toi eliniän kutistuminen, Nooakkejakaan olis tarvittu kuin viisi sukupolvee, niin oltaisiin jo nykypäivässä. Mutta ei, hirvee liuta tyyppejä tarvittiin edeltämään sitä juutalaisten kuningastakin.

        Jos syntisten hukuttaminen on se kikka, niin nythän on syntisiä enemmän kuin koskaan, ydinaseet on keksitty ja käytetty, pornografia täyttää maailman, perspano on ykkönen, kaikenmaailman perverssejä on jopa järjestäytyneenäkin kuten lestadiolaiset.
        Ihminen sotii ja saastuttaa, ahnehtii ja surmaa. Missä viipyy sateet?
        Ketä pääsee arkkiin nykyään? Sipiläkö?

        Jos Herra aikoo meidät hukuttaa, saisi käyttää viinaa!

    • Anonyymi

      Ei siinä mitään ihmeellistä ole eliniän kutistumisessa. Avaruudessa säteilee aika paljon. Nooan vedenpaisumus johtui kasvihuoneilmaston muuttumisesta.

      Eli käytännössä auringon säteilyä pääsi enemmän ilmakehän läpi. Selittää eliniän lyhentymisen.

      • Anonyymi

        Meinaat että lyijyvuoratussa Faradayn häkissä joutuis kitumaan tuhannen vuotta. Luojan kiitos säteilystä, ei ketään kestä tuhatta vuotta, ei edes lähetyssaarnaajaa.

        Ihminen eli pitempään ennen vedenpaisumusta... Oli kysymys.

        Tajua, että satoi 40 päivää ja yötä. Siitä muodostui jääkausi myös. Käytännössä tulivuoren purkauksista oli paljon ja Nokia hiukkaset sitoo vesimolekyylejä.

        Eli satoi lumena pohjoisessa ja vetenä etelässä. Suuret sateet myös mahdollisia, koska merivedet oli lämpimiä.

        Raamatussa mainitaan 9 helmikuuta.

        Yhdeksäs helmikuuta? Varmaan suomalaiskäännöksessä, jutskuilla taitaa olla ihan eri kuukaudet, ja ajanlasku!

        Juutalaisen ajanlaskun mukaan vuodessa on 12 tai 13 kuukautta.

        Nisán, 30 päivää ניסן
        Ijjár, 29 päivää אייר
        Siván, 30 päivää סיון
        Tammúz, 29 päivää תמוז
        Av, 30 päivää אב
        Elúl, 29 päivää אלול
        Tišrì, 30 päivää תשרי
        Hešván, 29/30 päivää חשון
        Kislév, 29/30 päivää כסלו
        Tevét, 29 päivää טבת
        Shevat, 30 päivää שבת
        Adár, 30 päivää, lisäkuukausi אדר א
        Adár II, 29 päivää אדר ב

        Adar lisätään vain 7 kertaa 19 vuodessa. Tavallisina vuosina Adar II on yksinkertaisesti Adar.

        Joissakin yhteyksissä on vuoden laskettu alkavan myös tishri-kuukauden alusta.

        Gregoriaanisen kalenterin kuukausia nämä vastaavat suunnilleen seuraavasti:

        nisan ( abib ) maalis-huhtikuu
        ijjar ( siv ) huhti-toukokuu
        sivan touko-kesäkuu
        tammuz kesä-heinäkuu
        av heinä-elokuu
        elul elo-syyskuu
        tisri ( etanim ) syys-lokakuu
        hesvan ( bul ) loka-marraskuu
        kislev marras-joulukuu
        tevet joulu-tammikuu
        shevat tammi-helmikuu
        adar helmi-maaliskuu

        Mikähän se on se raamatun helmikuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdeksäs helmikuuta? Varmaan suomalaiskäännöksessä, jutskuilla taitaa olla ihan eri kuukaudet, ja ajanlasku!

        ”Nooan elämän kuudentenasadantena vuonna, toisessa kuussa, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä”.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Nooan elämän kuudentenasadantena vuonna, toisessa kuussa, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä”.

        Eli Ijjár:in aikoihin, huhti-toukokuulla? Kas kun siellä lainatussa maassa ei tainnut pakkanen koskaan paukkua helmikuun tapaan. Noh, jääkauden aikoihin ehkä, mutta sitähän ei ollut, eihän?

    • Anonyymi

      "Ihminen eli pitempään ennen vedenpaisumusta"

      Tässä on nyt menossa tarinoiden paisumus.

      "Vanhin löydetty ihmisen esi-isän luuranko löydettiin Etelä-Afrikasta.
      Noin 120:n senttimetrin pituisen luurangon arvioidaan olevan yli kolme miljoonaa vuotta vanha. Sen ikähaarukaksi arvioidaan 3,2-3,6 miljoonaa vuotta. Löydön toivotaan antavan tietoa siitä, ovatko ihmisen esi-isät olleet aina tasaisen maan asukkaita vai ovatko he asustelleet myös puissa"

      Vanhin nykyihmisen DNA löydettiin Pohjois-Espanjan Sima de los Huesosin arkeologiselta kaivauspaikalta, josta on saatu talteen DNA:ta. Sen uskotaan olevan maailman vanhin ihmislajille kuuluva DNA.
      DNA:ta löydettiin reisiluusta, jonka uskotaan olevan 400 000 vuotta vanha.

      Tutkijat ajattelivat aluksi, että DNA:n kuuluisi luultavasti neandertalinihmiselle. Kaikkien yllätykseksi DNA:n havaittiinkin kuuluvan nykyihmisen toiselle geneettiselle sukulaiselle, denisovanihmiselle.

      • Anonyymi

        Hullu ....
        Tajuatko itse edes mitä puhut ? 3 miljoonaa vai 5 biljardia ?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullu ....
        Tajuatko itse edes mitä puhut ? 3 miljoonaa vai 5 biljardia ?

        Niinkuin kaisa pussiin, vai missä biljardissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkuin kaisa pussiin, vai missä biljardissa?

        Luulis lähetyssaarnaajankin kohta tajuavan, miten heikoilla jäillä liikkuu raamattutietämyksensä kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulis lähetyssaarnaajankin kohta tajuavan, miten heikoilla jäillä liikkuu raamattutietämyksensä kanssa.

        Pakko olla Pasasen sivupersoona. Ei tuollaista vänkäriä biljardimiestä ole kahta keksitty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko olla Pasasen sivupersoona. Ei tuollaista vänkäriä biljardimiestä ole kahta keksitty.

        Pasasellahan näitä sivupersoonia riittää.

    • Anonyymi

      Kyllä tuon evoluutio paskan tietää kaikki uskovaiset, niin muslimit, kuin Buddha ja monet muutkin. Kun nyt ei vain ole näytetty toteen mitään evoluutiosta ja monet yliopistot ja lääkärit ja huippu ihmiset on myös tämän todennut.

      Ihmisen historia tiedetään varmasti noin 4000 vuoden taakse. Sitten tiedetään vedenpaisumus joka on ollut noin 5000 vuotta sitten. Siitä on merkkejä joka paikassa. Mammutit ja ikijään alta paljastuvat metsät ja sulamisvesien alle jääneet kaupungit. Noin 3000 - 2500 vuotta sitten. Nämä asiat tiedetään. Nämä löytyvät ihan Googlaamalla.

      Mitään vituxxx nerbaalista tai miljoonaa vuotta vanhaa evoluutio paskaa ei ole olemassa. Maa on olut toisenlainen aikojen saatossa ja näethän, kuinka vuoret on syntynyt ja koko ilmakehä.

      Vesieläimiä oli kauan kauan sitten nimeltään Dino ja Rex ym. Ilmasto on ollut kostea ja kuuma.. ilman sitä ei hirmuinen lisko olisi voinut lentää... Levitanit sanotaan Raamatussa. . . Öljy on muodostunut näistä vesieläimistä. . . Baltian meripihka on viimeisen jääkauden aikana muodostunut sulamisvesistä. . . Puut on ajautunut Baltian rannikolle ja huomaa, että vedet oli silloin aika alhaalla. Näin selittyy myös eteläamerikan intiaanien levinneisyys ja Pääsiäissaari mm. Pohjois-amerikassa oli vain noin 1,5 miljoonaa Intiaaninia, kun Columbus sen löysi vuonna 1492 muistaakseni. Ihmisten kulttuuri ja levinneisyys ja lisääntyminen on täysin sopusoinnussa Raamatun 6000 vuoden kanssa ja kaikki tiet vie Roomaan. Jos sinun evoluutioon olisi uskominen, niin mihin vittxxx sellainen määrä ihmisiä olisi mahtunut ? Jos kerran Dinojakin ja mammutteja löytyy?

      Sellaista evoluutio paskaa on ihan turha työntää tänne jos sillä ei ole mitään jakoa realiteettien kanssa.

      Kumoa poika yksikin minun väite ja saisit minulta ja monelta sydämemen hyppäämään.

      • Anonyymi

        Vaatii melkoista uskoa muuhun onnittelluni siitä ja kieltää evoluutioteoria, eikä se oikein onnistu jos olisit koulutukseltasi biologi, eläinkunta on pullollaan evoluution tuotteita me kaikki olemme sitä, viimeisenä korona virus, joka tappoi satoja tuhansia ihmisiä, ja se muuntuu nimenomaan evoluution takia, seuraava korona epidemia voi olla jo oven takana, ja tulla vastaan jo huomenna täysin erilaisena, corona virus 2024... jonka genomi on täysin erilainen kuin corona virus 2019, mitä muuta tämä on kuin evoluutiota.
        By NumBall HHN 63v.

        Pitää paikkansa, kaikki muuttuu ja mutaatiot on sen mukaista. Ilmasto lämpenee ja eläimistö ja kasvisto mukautuu siihen. Jänis vaihtaa väriä talvella ja kesällä. . . Sitten on kameleontti ja muut sellaiset.

        Muuten hyviä juttuja niistä ihmisapinoista ja onhan Apinoita ja 🦍🦍🦍 Gorilloja ja marakatteja ym. Mutta unohdetaan yksi pieni pikku juttu, kuten provon tunnistaa siitä, että ei sanota mistä luvusta luku on. Niin näissä ei sanota, että silloin oli ihan toisennäköiset kesä kelit. Eli saatto olla se liaani kanssa siellä Suomessa ja Euroopassa. Siis, ennen jääkautta.

        Mutta edelleen se tyrmää siihen todellisuuteen, että evoluution pitäisi olla todella pitkä jos katsotaan historiaa taaksepäin ja ihmisen kehitystä. Egypti ja Pompeiji ja Akropolis ym. ..ym. olisiko Rooma ollut niin suuri jne. Todellisuus todellisuus hybä hyvä veli.

        Nämä ja monet muut ihmisen kehityksen vaiheet oli kaikki olemassa todistetusti, jo kauan ennen Roomaa, Pompeijia, Akropolista, jotka ovat kaikki lähihistoriaa.
        Ne on todistettu fossiililöydöksillä jotka kyetään ajoittamaan. Ihmisen esi-isiä oli miljoonia vuosia ennen Egyptiä ja sekin on todistettu että ihminen on ollut merieläin ja sen jälkeen näätää muistuttava koiraeläin.
        Jumala ei ole luonut häntäluuta ihmiselle, vaan se on muinaisjäänne ammoisilta ajoilta. Se todistaa että ihmisellä on ollut joskus häntä.
        Ihmisen esi-isillä on myös ollut kidukset silloin kun elimme merissä.

        Kuva unohtui https://aijaa.com/aCFv3b Näiden kaikkien jäännökset on löydetty

        Tuo kehityshistoriaa on kumottu, se ei ole noin suoraviivainen vaan enemmänkin puu ja oksa mallinen, joka karsii evolutiivisessä kehityksessä haarautuneita oksia pois.
        By NumBall HHN 63v.

    • Anonyymi

      Eeva tehtiin tosiasiassa Aatamin penisluusta. Jos olisi tehty kylkiluusta niin miehellä olisi pariton määrä kylkiluita. Monella eläimellä kuten esim. koiralla on penisluu. Olen katkera juutalaisten jumalalle tästä tempusta, tällainen seitenvitonen ukko tarvitsisi kipeästi sitä hävitettyä tärkeintä luuta.

    • Anonyymi

      Ymmärrätkö mitä tarkoitin Akropolisilla, Pompeijilla ja Egyptillä. . . . Tarkoitin, että ihminen oli aika kehittynyt jo silloin. Katsoppa Pompeijin aarteita mm. Löytyy netistä.

      Eli käytännössä ihmisen luita ja arkeologiaa ei ole olemassa siitä noin 2500 vuotta vanhempia. Tiedän, että osa ei ole kehittynyt noista ajoista kovin paljon. . . Mm. Vajakit ja PS:n kannattajat.

      Mutta ne joilla on aivot, niin katsokaa ihmeessä millä tasolla kehitys oli jo silloin ja millä tasolla nyt . . . Kerro ero? Eli voidaan ajatella 5000 ennen Kristusta siten.

      Haudat ja esineet ja rakennukset ym.

      • Anonyymi

        Siinäpä ihmettele.. kuin nykyään. Mutta jo 2000 vuotta sitten. https://youtu.be/M3sY7OgM5dg?si=4ZF3i8VrYGkJJb1J

      • Anonyymi

        Tapsan ja jälkeläistensä evoluutio kulkee siihen suuntaan, että he palaavat ensin luoliin, sitten puihin ja sieltä mereen. Ensimmäiseksi poltetaan tietokirjallisuus, mumistaan mantroja ja lopuksi puhutaan kieliä kuin Jossu.
        https://youtu.be/YAG6EoT4MPU?t=39

        Siinä on Tapsalle mallia mitä kuuluu sitten kun pyhä henki valtaa vanhurskaan sielusi.

        Kertooko Tuksu tuossa mistä? Kuulosti siltä kuin paakeri nekkasessa munasillaan.

      • Anonyymi

        Joo, Nooakkikin olisi lautallaan karannut tähtiin. Vaan kun kehitys on kehittynyt niistä ajoista aivan tavattomisti. Kuin myös lahkolaisten vastustuksesta pimeinä vuosisatoina. Roviolle päädyit, kun vaan sanoit, että pyörii.

    • Anonyymi

      Tajuatko vajakki, että sinun iso isäsi ja jopa isäsi tai äitisi oli hyvin vajaa sinuun nähden... Eikö se evoluutio näin mene?
      Olethan kehittyneempi, kuin sinun vanhemmat olethan?

      Toki joskus luonto ottaa voiton ja tulee poikkeamia. Eikö?

      • Anonyymi

        Ei minulla ollut isoa isää, pienempi se oli kuin minä! Eikä sekään uskonut mihinkään jeesussatuihin.

    • Anonyymi

      Miten Michelangelo ja Leonardo da Vincin lapset on sitten nyt huippu lahjakkaita, kyllä kait 500 vuotta on riittävästi aikaa kehittyä ?

      Ai, ne lisääntyivät vajaiden nerbaalien kanssa vai ? Miten. Sitten suomalainen ?

      • Anonyymi

        Miten Raamatun kirjoittajat .... Kolme tuhatta vuotta sitten ja niin täydellinen ?

        Aika paljon on kirkkoja ?
        Vatikaani... Myös.

        Miten heidän jälkeläiset evoluutiossa ... Et taida tajuta edes ja mikä sinun perimä on ?

        Olenko minä paremmin perinyt ja kehittynyt ?

        Olet ymmärtänyt evoluution täysin väärin, ei sen tehtävä ole luoda Michelangelo ja Leonardo da Vincin älykkyydellä varustettuja ihmisiä, vaan pyrkii keinoja kaihtamatta pitämään eliöt mahdollisimman pitkälle elossa, toki älykkyydestä on siinä elossa pysymisessä etua, tai sitten ei ole, ei se koronavirus tiedä onko hänen tappama ihminen älykäs vaiko ei, ihminen on muutenkin bakteereille ja viruksille melkoinen kasvatusalusta, jota ilman ihminen ei edes tulisi toimeen, kaikki on kiinni vain eloonjäämiskyvystä.
        By NumBall HHN 63v.
        ps. kannattaisi kuitenkin ihan yleisen mielenkiinnon kannalta tutustua vaikkapa evoluutioteoriaan tarkemmin ja käyttää sitten aivoja, mikä on todennäköistä ja mikä ei ole, jos päädyt edelleenkin kreationismiin, ajattelu on jokaisen sivistyneen ihmisen oikeus ja velvollisuus, tutkia elämän tärkeitä asioita, ja selittää ne edelleen itselleen.

    • Anonyymi

      Miten Michelangelo ja Leonardo da Vincin lapset on sitten nyt huippu lahjakkaita, kyllä kait 500 vuotta on riittävästi aikaa kehittyä ?

      Ai, ne lisääntyivät vajaiden nerbaalien kanssa vai ? Miten. Sitten suomalainen ? Kerroppa siitä omasta perimästä... Kuinka se on kehittynyt äläkä väännä paskaa ja kierrä, kuin rotta kuumaa puuroa.. oliko sinun iso iso vanhemmat vielä enemmän vajakkeja kuin sinä. Miten suomalainen on kehittynyt evoluutiossa sitten jos osa oli nerbaaleja ?

      3000 vuotta sitten kirjoitettiin Raamattu ja kirjoitustaito ja täydellinen älykkyys oli näemmä jo silloin ... Miten suomalainen on kehittynyt ja heidän perimää . . . = Se on yhtä kuin = se on yhtä kuin = älykkyys ja viisaus ja taidot ja osaaminen.... Älä vingu vajakki.

      Eli nyt tultiin, kait siihen pisteeseen, että myönnät perimäsi olleen aika vajaa ja nerbaalilaista ja eläimellistä ja epäsivistynyttä näihin edellä mainittuihin vertauskohtiin nähden ja odotan mielenkiinnolla vastausta myöskin suomalaisen kehitysopista tässä evoluutio käsityksessä... Älä eksy aiheesta vai et vielä ole kehittynyt vastaamaan tähän asiaan... On toki evoluutiossa mahdollista ... Riippuu perimästä.

      • Anonyymi

        Heikko on Tapsalla yleistietämys ja tiede on täysin tuntematon käsite, johon Metsän Kuningas suhtautuu raivokkaasti kuin puliukko, jolta koetetaan napata viimeistä pulloa kädestä.

        Leonardo Da Vincillä ei ollut lainkaan lapsia ja hän oli poikain ruskean silmän ystävä. Sai paljon aikaan kun ei hukannut aikaansa naisseikkailuihin.

        Myös Michelangelo kuului samaan ritarikuntaan, ja miehet kun eivät tunnetusti lisäänny keskenään hanuria soittamalla. Michelangelo väitti elävänsä selibaatissa ja oli vain oikein oikein hyvä ystävä poikakavereidensa kanssa.

        Tosiasiassa Michelangelon pieru muistutti enemmänkin haukotusta, näiden suhteiden seurauksena.

        Älykkyys ja kirjoitustaito liittyy suoraan toisiinsa, siinä olet oikeassa. Kiinalaiset ovat maailman älykkäintä kansaa ja siellä on ollut korkeaa kulttuuria pitkään kirjoitustaitoineen.

        Älykkyyttä voi harjoittaa monella tavalla. Kieliä opiskelemalla ja sen aakkostoa opettelemalla ja kirjoittamalla, sanaristikoita tekemällä jne.

        Myös motoriset harjoitukset kehittävät älyä. Takaperin kävely, yksipyöräisellä ajamisen opettelu, uudet harrastukset, vaikkapa purjelautailu.. ihan kaikki kehittää älyä sillä ne aktivoi aivoissa uusia yhteyksiä.

        Passiivisuus on aivojen sekä kropan pahin vihollinen.

        2010

        ÄLÄ OLE ROTTA, VAAN VASTAA KYSYMYKSEEN!
        OLETKO VAJAA JA SUKUSI EI OLE KEHITTYNYT VIELÄ ... TODISTA EVOLUUTIO VAIKKA NÄIN. KERRO SE SUOMALAISEN PERIMÄ JA KEHITYS EIKÖ NE KAIVANUT 6000 VUOTTA VANHOJA ASIOITA!

        Miten Michelangelo ja Leonardo da Vincin lapset on sitten nyt huippu lahjakkaita, kyllä kait 500 vuotta on riittävästi aikaa kehittyä ?

        Ai, ne lisääntyivät vajaiden nerbaalien kanssa vai ? Miten. Sitten suomalainen ? Kerroppa siitä omasta perimästä... Kuinka se on kehittynyt äläkä väännä paskaa ja kierrä, kuin rotta kuumaa puuroa.. oliko sinun iso iso vanhemmat vielä enemmän vajakkeja kuin sinä. Miten suomalainen on kehittynyt evoluutiossa sitten jos osa oli nerbaaleja ?

        3000 vuotta sitten kirjoitettiin Raamattu ja kirjoitustaito ja täydellinen älykkyys oli näemmä jo silloin ... Miten suomalainen on kehittynyt ja heidän perimää . . . = Se on yhtä kuin = se on yhtä kuin = älykkyys ja viisaus ja taidot ja osaaminen.... Älä vingu vajakki.

        Eli nyt tultiin, kait siihen pisteeseen, että myönnät perimäsi olleen aika vajaa ja nerbaalilaista ja eläimellistä ja epäsivistynyttä näihin edellä mainittuihin vertauskohtiin nähden ja odotan mielenkiinnolla vastausta myöskin suomalaisen kehitysopista tässä evoluutio käsityksessä... Älä eksy aiheesta vai et vielä ole kehittynyt vastaamaan tähän asiaan... On toki evoluutiossa mahdollista ... Riippuu perimästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ÄLÄ OLE ROTTA, VAAN VASTAA KYSYMYKSEEN!
        OLETKO VAJAA JA SUKUSI EI OLE KEHITTYNYT VIELÄ ... TODISTA EVOLUUTIO VAIKKA NÄIN. KERRO SE SUOMALAISEN PERIMÄ JA KEHITYS EIKÖ NE KAIVANUT 6000 VUOTTA VANHOJA ASIOITA!

        Miten Michelangelo ja Leonardo da Vincin lapset on sitten nyt huippu lahjakkaita, kyllä kait 500 vuotta on riittävästi aikaa kehittyä ?

        Ai, ne lisääntyivät vajaiden nerbaalien kanssa vai ? Miten. Sitten suomalainen ? Kerroppa siitä omasta perimästä... Kuinka se on kehittynyt äläkä väännä paskaa ja kierrä, kuin rotta kuumaa puuroa.. oliko sinun iso iso vanhemmat vielä enemmän vajakkeja kuin sinä. Miten suomalainen on kehittynyt evoluutiossa sitten jos osa oli nerbaaleja ?

        3000 vuotta sitten kirjoitettiin Raamattu ja kirjoitustaito ja täydellinen älykkyys oli näemmä jo silloin ... Miten suomalainen on kehittynyt ja heidän perimää . . . = Se on yhtä kuin = se on yhtä kuin = älykkyys ja viisaus ja taidot ja osaaminen.... Älä vingu vajakki.

        Eli nyt tultiin, kait siihen pisteeseen, että myönnät perimäsi olleen aika vajaa ja nerbaalilaista ja eläimellistä ja epäsivistynyttä näihin edellä mainittuihin vertauskohtiin nähden ja odotan mielenkiinnolla vastausta myöskin suomalaisen kehitysopista tässä evoluutio käsityksessä... Älä eksy aiheesta vai et vielä ole kehittynyt vastaamaan tähän asiaan... On toki evoluutiossa mahdollista ... Riippuu perimästä.

        Kuinka sinulla voi olla noin huono lukutaito? Tiede on todistanut evoluution tuhansia todisteita tutkimalla. Michelangelo ja da Vinci olivat molemmat homoja, eikä heillä ollut lapsia.

        Tuhannet vuodet on vain pikkiriikkinen murto-osa niistä miljoonista vuosista, joiden aikana ihminen on kehittynyt nykyihmiseksi. Fiksuja ne on olleet jo miljoona vuotta sitten, kun jo siihen aikaan on kantoliinaa käytetty vauvoille.

        Ei tarvitse hermostua tosiasioiden edessä, eikä näitä ole meikäläinen keksinyt vaan nämä ovat yleistietoa jota opetetaan jo koulussa ekasta luokasta lähtien.

        En tiedä missä luolassa olet viettänyt elämäsi, mutta eihän noin tyhmää miestä voi olla oikeasti olemassa, vai voiko?

        Minusta vahvasti tuntuu että siellä on nyt kuitenkin Saarikiero taustalla. Kuvasikin ovat netistä ja kuvaruudulta. Sinä missään Vietnamissa ole, jossakin korpimökissä ryyppäät eläkettäsi.

        Miksi sinun pitää olla noin ilkeä Tapsalle, kyllä sinun pitäisi tietää että miljoonat ja miljoonat ihmiset uskovat tuohon samaa asiaan, kretut on erittäin suuri uskonnollinen yhteisö, Tapsan ongelma voi olla kapea-alaisuus sinun ongelmasi selkeästi homofobinen vainoharhaisuus, oletko sinä oikeasti homo, kun näytät pelkäävän heitä vähän jokaisessa viestissäsi... mutta et ole uskaltanut tulla kaapistasi ulos.

        Palaute teille johtuu ihan teidän omasta käytöksestänne. Nimittelette tuntemattomia vajakeiksi ja idiooteiksi, hulluiksi ja köyhiksi. Vihjailette että Pattayan turistit kärsivät naisen puutteesta eivätkä muuten saa ja raha on teille molemmille punainen vaate. Vittuilette niille jotka teitä elättää ja se on suomalaiset veronmaksajat.
        Tapsan ongelma on sama kuin sinulla. Tyhmä pää, vittumainen kiero luonne, raivoaminen, vihapuheet, tekopyhyys oman identiteetin puute ja elämässä epäonnistuminen.
        Lisäksi vainoharhaisuus, syvä katkeruus ja viha kaikkea ja kaikkia kohtaa, sairaalloiset kateuskohtaukset, sosiaalisten kontaktien puute, naisen puute, kyvyttömyys petipuuhiin,
        ja pelko naisia kohtaan.

        Lisäksi epävarmuus ja pelkotilat omasta terveydestä sekä elvistelyt asioilla joilla kukaan muu ei elvistelisi, uskomattoman huono lukutaito ja kirjoitustaito, luetun ymmärtäminen nollassa, stereotypioiden ja urbaanien legendojen viljely kukoistaa ja te kumpikin elätte jotakin 70-lukua. Nykyaika ei sovi teille mitenkään vaan se pistää teitä vihaksi kun teillä ei ole kummallakaan varaa hyödyntää kaikkia niitä mahdollisuuksia joita nykymaailma tarjoaa. Kumpikin olette surkeassa kunnossa fyysisesti sekä psyykkisesti.
        Kaikki muu vielä menisi paskapuheineen, mutta tuo pään aukominen ja nimittely ei mene. Se aiheuttaa palautetta. En ole väkivaltainen mies, mutta tavatessa antaisin teille mahdollisuuden pyytää anteeksi tai vaihtoehtoisesti turpakäräjät.

        laiffila

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka sinulla voi olla noin huono lukutaito? Tiede on todistanut evoluution tuhansia todisteita tutkimalla. Michelangelo ja da Vinci olivat molemmat homoja, eikä heillä ollut lapsia.

        Tuhannet vuodet on vain pikkiriikkinen murto-osa niistä miljoonista vuosista, joiden aikana ihminen on kehittynyt nykyihmiseksi. Fiksuja ne on olleet jo miljoona vuotta sitten, kun jo siihen aikaan on kantoliinaa käytetty vauvoille.

        Ei tarvitse hermostua tosiasioiden edessä, eikä näitä ole meikäläinen keksinyt vaan nämä ovat yleistietoa jota opetetaan jo koulussa ekasta luokasta lähtien.

        En tiedä missä luolassa olet viettänyt elämäsi, mutta eihän noin tyhmää miestä voi olla oikeasti olemassa, vai voiko?

        Minusta vahvasti tuntuu että siellä on nyt kuitenkin Saarikiero taustalla. Kuvasikin ovat netistä ja kuvaruudulta. Sinä missään Vietnamissa ole, jossakin korpimökissä ryyppäät eläkettäsi.

        2010

        Kyllähän noinkin tyhmä näköjään voi olla olemassa. Mies, jonka jättää jälkeensä melkein puolentusinaa eri kielistä kersaa, ja saarnaa vajakeista ja nerbaaleista, huomaamatta, että itse kuuluu juurikin tuohon porukkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän noinkin tyhmä näköjään voi olla olemassa. Mies, jonka jättää jälkeensä melkein puolentusinaa eri kielistä kersaa, ja saarnaa vajakeista ja nerbaaleista, huomaamatta, että itse kuuluu juurikin tuohon porukkaan.

        Huomaa rikan toisen silmässä, mutta ei malkaa omassaan, vaikka suosikkikirjassaan juurikin tuosta varoitellaan.

    • Anonyymi

      Taas on pakko sanoa, että olisihan maailma ihan toisen näköinen jos se olisi evoluution tulos. . . Toisaalta osa kait kehittyisi vieläkin ja todennäköisesti evoluutio on siis vain yhden. Ihmisen vai kahden ihmisen perimä. Vai onko siinä useampi alku ihminen?

      Vastaa nyt vajakki edes yhteen kysymykseen...

      Eli onko sinulla vain yksi esi isä jossakin Afrikassa mikä on tullut apinasta ja mateesta. Vai oooonko useampi kehittynyt ja kuinka moni ja rinta rinnan vai epätasaisesti?

      Vittxxx edes yhteen kysymykseen pleace .. OK. ET OSAA, KOSKA KEHITYSVAIHE ON KESKEN VAI.

      HELPPO KYSYMYS JA VAJAKKI EI VASTAA EI .. MIKSI ? NO, MITÄ LUULETTE?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloita Pasasen Arska vaikka lukemalla aluksi Wikipediasta

        ihminen https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihminen

        evoluutio https://fi.wikipedia.org/wiki/Evoluutio

        elämän alkuperä https://fi.wikipedia.org/wiki/Elämän_alkuperä

        Noissa on vastaukset kaikkiin kysymyksiisi. Kun olet lukenut ne, niin palataan asiaan.

        Jeps, tulee ihan paavi mieleen, on varmaan isoilla kirjaimilla huutanut Galileolle "ETKÖ VAJAKKI USKO, MAA ON MAAILMAN KESKIPISTE, AURINKO KIERTÄÄ SITÄ EIKÄ SE PYÖRI MIHINKÄÄN. NÄIN SEN ON JUMALA LUONUT, ETKÄ SINÄ SITÄ MUUTA."

        Oletko Tapsa jo huomannut, että se pyörii sittenkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloita Pasasen Arska vaikka lukemalla aluksi Wikipediasta

        ihminen https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihminen

        evoluutio https://fi.wikipedia.org/wiki/Evoluutio

        elämän alkuperä https://fi.wikipedia.org/wiki/Elämän_alkuperä

        Noissa on vastaukset kaikkiin kysymyksiisi. Kun olet lukenut ne, niin palataan asiaan.

        Vastaa vajakki omilla sanoilla... Kerran tiedät vai tiedätkö ?

        Eli onko sinulla vain yksi esi isä jossakin Afrikassa mikä on tullut apinasta ja mateesta. Vai oooonko useampi kehittynyt ja kuinka moni ja rinta rinnan vai epätasaisesti?

        Minusta maailma näyttäisi tooooooseeen laaselta silloin.

        Nyt, kun olemme selvittäneet, että evoluutio on paskaa vai onko vajakin esi isä Afrikasta ja isä isät vielä perimän mukaan todella vajaita on vai ei?

        Eikö olekin muilla nyt helppo uskoa Jumalaan ja Raamattuun, kun se kertoo kaiken... Toki ne on löytänyt ihmeellisiä isoja pääkalloja ja ne on todennäköisesti niiden ihmisten jotka elivät Nooan aikana ja ennen. Luultavasti yli 500 vuotta... Siksi kallo on myös iso ja olivat jättiläisiä liki. Eikö olekin helppoa.

        "Tooseen laaselta". Pitihän toi arvata jo ajat sitten, olet pohojolaasia lestoja, opit suoraan sielunhoitokokoontumisista.

      • Anonyymi

        Lestaperimän näkee myös siitä, että naisen on lapsilauma synnytettävä, oli se sitten ranskan- tai ruåtsinkielinen. Ja kumihan ei lestalle sovi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lestaperimän näkee myös siitä, että naisen on lapsilauma synnytettävä, oli se sitten ranskan- tai ruåtsinkielinen. Ja kumihan ei lestalle sovi!

        Poikkesit aiheesta... Kehittymätön lienevät ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poikkesit aiheesta... Kehittymätön lienevät ?

        Kuhan arvuuttelen vietkongin saarnamiehen perimää, mistä esi-isästään saanutkaan luuserin geenit, ja uskon joulupukkiin. Hyvin ainakin noudattanut esikuvansa käskyä "Täyttäkää maa", vaikkei varaa olisikaan. Aika nerpaali.

    • Anonyymi

      Uskoon ei pitäisi voida tulla ilman tietoa. Vajakki siis uskoo uskomalla ja olemalla mitä milloinkin ?

      Täytyyhän hitto tietää mitä usko on ja kuinka siihen voi uskoa. Millaisia ihmisiä sitten paratiisiin halutaan, kun kyse on ikuisesta elämästä... Körttiläisiä vai värikkäitä vai mitä luulisit?

      Luuletko, että minä olen täällä saarnaamassa vai ehei .. minä olen tuomassa tietoa ja ymmärrystä. Ilman tietoa ei voi saavuttaa yhtään mitään.

      Luuletko, että muutin Aasiaan pelkän luulon ja uskon varassa vai? Ehei poika, mä suunnittelin ihan kaiken. Hain tiedon ja uskoin saamaani tietoon ja siihen mitä olin nähnyt. Meinaatko, että valtion vatipää voi minua kusettaa valheilla ja panettelulla ja ketä minun pitäisi hävetä ja mitä minun pitäisi pelätä .. eikö nämä pidä myös selvittää?

      • Anonyymi

        "minä olen tuomassa tietoa ja ymmärrystä"

        Ohoh, enpä huomannutkaan. Satujahan sinä olet vaan luritellut. Tietoa ei ole sekään kun kerroit Kampotista Pattayalle pääsevän helposti bussilla muutamassa tunnissa. Siihen kun todellisuudessa kuluu melkein vuorokausi ja bussin vaihto on kerran Phnom Penhissä ja kerran Thaimaan puolella. Savonlinnasta pääsee nopeammin Pattayalle.

        Kyllä on suora linja ... Hintaan 38 dollaria Kampot-Bangkok/Pattaya.

        Kerro mikä ei ole totta mitä kerroin . . . Kestää kyllä jonkin verran. Siellä on isoja tietyö alueita. Voi olla, että eivät aja sitä kautta... Pölyä paljon ja kaikkea muutakin.

        Joo, ja kakkareikäkin kipeytyy, kun ei matkalla ole pidettä. Varsinkin jos sinne päästää kutsumattomia vieraita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on suora linja ... Hintaan 38 dollaria Kampot-Bangkok/Pattaya.

        Kerro mikä ei ole totta mitä kerroin . . . Kestää kyllä jonkin verran. Siellä on isoja tietyö alueita. Voi olla, että eivät aja sitä kautta... Pölyä paljon ja kaikkea muutakin.

        Ei ole suoraa linjaa. Kampotista Pattayalle, älä valehtele. Se on bussin vaihto vähintään 2 kertaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole suoraa linjaa. Kampotista Pattayalle, älä valehtele. Se on bussin vaihto vähintään 2 kertaa.

        Voi olla, että ei ole.. mutta mainoksia oli ainakin 38 dollaria.

    • Anonyymi

      Valehteliko Jeesus ?

      Kun Jeesus tuli Jairoksen talolle, tyttö oli jo ehtinyt kuolla, ja siellä oli paljon ihmisiä suremassa. Jeesus sanoi heille: ”Älkää itkekö. Tyttö vain nukkuu.” Sitten Jeesus otti tyttöä kädestä ja sanoi: ”Lapsi, nouse!” Tyttö nousi heti istumaan, ja Jeesus käski vanhempien antaa hänelle syötävää.

      Ei, tyttö nukkui, mutta ei ollut kuollut. Jeesus tarkoitti kuolemalla aina henkiruumiin kuolemaa ei lihan kuolemaa.

      Menikö Vajakeilta yli?
      Kysyppä Papilta, että valehteliko Jeesus?

    • Anonyymi

      Pappi valehtelee🔘🔘🤬

      • Anonyymi

        Joo, ja lahkolainen lähetyssaarnaaja.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukkola: "Sanna Marin, nolo keikari"

      Nyt osuu niin kohdilleen, että sattuu...hahahaaa. "Marinin rahvaanomainen piehtarointi mammonassa on yhtä kamalaa kats
      Maailman menoa
      349
      4863
    2. Seiska: Taas uusi TTK-romanssi? Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä suhdehuhujen pyörteissä

      Oho, olisiko rakkautta ilmassa? Ainakin hyvin Pernillan ja Anssin kemiat kohtasivat TTK-parketilla ja olivat myös erittä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      3195
    3. Pietilässä menossa poliisioperaatio

      PIETILÄSSÄ on parasta aikaa menossa poliisioperaatio, jossa on mukana sekä siviili- että virkapukuisia poliiseja. https
      Jämsä
      29
      2387
    4. Mikä kaivatussasi on niin erityistä?

      Asiallisia vastauksia kiitos 🙋‍♂️
      Ikävä
      64
      1195
    5. Hyvän mielen ketju

      Palstalla taas kähinöidään sanasta jos toisesta. Muistuttaisin kaikkia että joka päivä tapahtuu jotakin hyvää. Tähän k
      Sinkut
      216
      966
    6. Opettaja piti tuntia kännissä Jämsänkoskella

      No nin! Jämsänkosken Yhteiskoululla: https://www.jamsanseutu.fi/uutiset/art-2000010246632.html
      Jämsä
      28
      958
    7. Moi rakas nainen

      Mulla seisoo nyt kun ajattelen sua. Tai oikeastaan aina kun ajattelen sua :) haluan sua
      Ikävä
      67
      936
    8. Katso: Danny, 81, lataa tiukkaa tekstiä Farmi Suomi -olosuhteista: "Voi todeta, että ei tämä ole..."

      Danny tilittää tiukkaa tekstiä ja varmaan ihan asiasta. Tuohon ikään jo paljon nähnyt. Mutta saikohan tuonne ottaa oman
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      911
    9. Oletko siis kiinnostunut minusta?

      Seuraavan kerran nipistän sinua, koska haluan varmistaa, ettei tämä ole unta.
      Ikävä
      58
      880
    10. tapahtuukohan tänään

      Jotain jännää🤔
      Ikävä
      88
      862
    Aihe