Kokoomukselle ei värisuoraa - äänestä rauhanmiestä ei persukokoomuspolitiikkaa

Anonyymi-ap

Kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus tekee koko aajan tuhoisaa jälkeä, leikkaa pienimmältä palkansaajilta, opiskelijoilta ja työttömiltä. Suomea ajetaan vararikkoon ja samalla militaristihenkinen Antti Häkkänen aikoo ajaan Suomen sotatilaan naapurimaa Venäjän kanssa. Mielestäni Venäjä ei ole ollut missään vaiheessa vihamielinen viime vuosina Suomea kohtaan eikä sillä ole aikomusta hyökätä Suomeen.

Suomi kuitenkin erilaisilla toimillaan ärsyttää tahallaan, jotta saataisiin konflikti aikaiseksi kun olemme Natomaa. Nyt on aika äänestää rauhantekijä Pekka Haavistoa, jolla on vankka kokemus politiikasta ja asioiden hoidosta rauhanomaisin keinoin. Ääni Pekka Haavistolle on ääni rauhalle ja ääni turvalisuudelle, jonka haluamme jatkuvan myös seuraavat kuusi vuotta.

11

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan asiaa. Juuri tulin äänestämästä ja numero 10 piirsin paperiin :)

    • Anonyymi

      Sama täällä ja vaimolla, että käytiin äänestämässä ennakkoon. Numero kahdeksan piirrettiin kisalappuun. Samaa lupasivat kaikki muutkin Cafe Unossa.

      • Anonyymi

        Kävin eilen illalla itse mainiossa Cafe Unossa. Jokaisella oli tietenkin oma vaalisalaisuutensa, mutta melkein kaikki tekivät selväksi, että ainakaan militaristi Stubbia eivät tule äänestämään.
        Haavisto on hoitanut ulkopolitiikkaa vuosi kausia mainiosti ja tulee presidenttinä hoitamaan jälleen. Aseilla eli vaaralllisilla ydinaseilla ei rauhaa pidetä, vaan ydinase-sateenvarjolla lietsotaan vain sotaa. Ei ikinä sodan uhkaa Suomeen, ei Stubbia! Aseilla ei rauhaa rakenneta!


    • Anonyymi

      Tuskin kävit se on kiinni

      • Anonyymi

        Ei ISIS terroristeille. Ei Haavistolle. Suomen syntyvyys ei homostelulla nouse. Stubb pressaksi.
        Ylioppilas vastaan tohtori/professori. Kyllä professorille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ISIS terroristeille. Ei Haavistolle. Suomen syntyvyys ei homostelulla nouse. Stubb pressaksi.
        Ylioppilas vastaan tohtori/professori. Kyllä professorille.

        Tuo sama aloitus on ollut monen kunnan kohdalla täällä suomi24:ssä. Lienee Haaviston epätoivoinen trolli. Turhaan pärisee kun Kokemäki äänestää Stuppia 70-30 prosentein.


    • Anonyymi

      Haluaako Kokemäki siis sotaa ja epäjärjestystä? Ei ihme, että asukkaat vähenee.
      Persut eivät todellakaan turvaa rauhaa - vaan haluavat sotaa. Juuri tästä Jussi Halla-Vaho on esimerkki, lähettää ammuksia, joilla surmataan ihmisiä, en ymmärrä kyseistä logiikkaa. Perussuomalaiset ovat äärinationalistinen liike aivan kuten 1940-luvulla olivat saksalaiset natsit Adolf Hitlerin johdolla.

      • Anonyymi

        Jopa on asiaton näkemys. Toivottavasti ylläpito poistaa.


      • Anonyymi

        Se on aiva sama kuka sillä pallilla istuu. Kun se ei voi vaikuttaa mihinkään. Lakatkaa ruikuttamasta


    • Anonyymi

      Kyllä te Kokemäen runttupuntit äänestitte kilpaa stailattua liukasta linssiludetta. Vähän hölmöä landelaisilta! 😃

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      424
      4655
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1660
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      91
      1401
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      52
      1309
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      17
      1204
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1141
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1055
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      950
    9. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      829
    10. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      54
      827
    Aihe